Kuva: Eva Rinaldi, Wikimedia Commons
Kuva: Eva Rinaldi, Wikimedia Commons

Lisäksi liikkuminen yhtä jalkaa vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Ihmiset ovat harrastaneet jonkinlaista musiikkia ja tanssia kautta aikojen kaikissa kulttuureissa. Niiden suosio saattaa johtua siitä, että ryhmässä tanssimisen tiedetään vahvistavan sosiaalisia siteitä.

Uuden tutkimuksen mukaan yhteenkuuluvuuden tunne vahvistuu etenkin silloin, kun koko joukko tanssii samassa tahdissa. Yhtä jalkaa pyörähtelystä on muutakin hyötyä: se lisää kivunsietoa.

Psykologi Bronwyn Tarr Oxfordin yliopistosta ja hänen työtoverinsa värväsivät kokeeseensa 264 opiskelijaa Brasilian Marajósaaren kouluista. Tutkijat opettivat heille neljä tanssillista liikettä ja jakoivat joukon pienempiin ryhmiin. Ne saivat tehtäväksi toistaa samoja liikkeitä joko täysin yhtä tahtia tai hieman eri liikkeitä vähän eri tahtia, joko koko vartaloa veivaten seisten tai pelkkiä käsiä heiluttaen istuen. Taustalla pauhasi tarttuva elektroninen jytke. 

Ne opiskelijat, jotka mukautuivat samaan tahtiin joukon kanssa, arvioivat tuntevansa merkittävästi enemmän yhteenkuuluvuutta tanssijoiden kanssa kuin omien luokkatovereidensa kanssa. 

Lisäksi he kestivät kipua paremmin kuin muut. Tämä paljastui, kun tutkijat pumppasivat tanssijoiden käsivarsiin kiinnitettyihin verenpainepainemittareiden mansetteihin hitaasti ilmaa. Koehenkilöiden piti ilmoittaa, milloin heistä tuntuu epämiellyttävältä. Samassa tahdissa liikkuneet kestivät 20 yksikköä painetta enemmän tanssin jälkeen.

Fyysisen ponnistelun tiedetään vapauttavan endorfiineja, hormoneja, jotka saavat tuntemaan mielihyvää ja vähentävät kipua. Pelkästään tämä ei kuitenkaan selitä tulosta, sillä jopa ne opiskelijat, jotka istuivat ja heiluttivat käsiään samassa tahdissa, kokivat lähentyneensä omaan ryhmäänsä. Myös heillä kipukynnys kasvoi.

Aiemmin muissa kokeissa on saatu samansuuntaisia tuloksia. Esimerkiksi toisiin luottaminen ja auttamisenhalu ovat lisääntyneet, kun ihmiset on pantu naputtamaan käsillään tai kävelemään samassa tahdissa.

Tutkijoiden mukaan kannattaisi kokeilla, auttaisivatko yhteistä rytmikästä liikkumista sisältävät hoidot autisteja luomaan sosiaalisia suhteita. 

Tutkimuksen julkaisi Biology Letters.