Lähtisitkö auttamaan vai jäisitkö rannalle? Kuva: Villeke, Wikimedia Commons.
Lähtisitkö auttamaan vai jäisitkö rannalle? Kuva: Villeke, Wikimedia Commons.

Sankari ei harkitse ennen kuin vaarantaa oman henkensä tuntemattoman puolesta.

Mikä saa ihmisen vaarantamaan oman henkensä pelastaakseen tuntemattoman ihmisen vaarasta? Harkinnasta siinä ei ainakaan ole kyse, selviää Plos One -lehden julkaisemasta yhdysvaltalaistutkimuksesta.

David Rand ja Ziv Epstein tutkivat koeasetelmassaan sellaisten henkilöiden kertomuksia, jotka olivat saaneet Carnegie Hero Medaliksi kutsutun hengenpelastusmitalin pelastaessaan vieraan ihmisen hädästä oman henkensä uhalla. Tutkijat tutustuivat eri tiedotusvälineiden palkituista tekemiin haastatteluihin ja poimivat niistä kommentteja, joissa nämä selittivät, miksi toimivat pelastustilanteessa niin kuin toimivat.

Haastattelulausunnot annettiin luettavaksi yli 300 tutkimusavustajalle, joiden tehtävä oli arvioida, miten paljon kukin kommentti osoitti yhtäältä intuitiivista ja toisaalta harkittua toimintaa. Avukseen he saivat yhteensä 50 mallikommenttia, joissa erääseen toiseen tutkimukseen osallistuneet ihmiset kertoivat tekemistään ratkaisuista, jotka olivat joko harkinnan tai intuition tulosta. Tulosten luotettavuuden parantamiseksi tutkijat teettivät vielä rinnakkaisen analyysin tietokoneohjelman avulla.

Tutkimuksen perusteella sankarit olivat ryhtyneet pelastustoimiin automaattisesti ilman harkintaa silloinkin, kun heillä olisi ollut riittävästi aikaa puntaroida toimintansa hyötyjä ja riskejä. David Rand kertoo pitävänsä todennäköisenä, että tällainen äärimmäisen epäitsekäs toiminta on vaistomaisuudestaan huolimatta opittua eikä geenien säätämää. Koska olemme oppineet, että toisten auttaminen hyödyttää pidemmän päälle myös meitä itseämme, meille on kehittynyt automaattinen valmius ryhtyä yhteistyöhön toisten kanssa ja pelastaa heidät pulasta.