Sarvet kasvavat kyllä takaisin...
Sarvet kasvavat kyllä takaisin...

Sarvi on nyt timanttia ja kokaiinia kalliimpaa.

Sarvikuonojen salametsästys niiden sarven takia on ryöpsähtänyt hälyttäviin lukemiin ja uhkaa ajaa eläimet sukupuuttoon. Nyt ryhmä tutkijoita esittää Science-lehdessä hätäkeinona sarvikaupan laillistamista, jotta tuhoisa salametsästys saataisiin aisoihin.

Pimeillä markkinoilla myytävästä sarvesta maksetaan tutkijoiden mukaan painoa kohden enemmän kuin kullasta, timanteista tai kokaiinista. Hinta on noussut räjähdysmäisesti: kun vuonna 1993 kilo sarvea maksoi 3 600 euroa, viime vuonna siitä maksettiin jo 49 500 euroa.

Hintaa on hilannut ylöspäin nopea talouskasvu Itä- ja Kaakkois-Aasiassa. Perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä sarvikuonon sarviaineen on uskottu parantavan monenlaisia sairauksia. Jemenissä puolestaan sarvesta valmistetaan tikarin kädensijoja.

Etelä-Afrikassa elää 90 prosenttia maailman 20 000 leveähuulisarvikuonosta sekä 40 prosenttia 5 000:sta jäljellä olevasta suippohuulisarvikuonosta. Nyt niitä uhkaa alati kiihtyvä salametsästys, joka on viiden vuoden aikana kaksinkertaistunut joka vuosi. Viime vuonna maassa salakaadettiin 668 sarvikuonoa.

Pilviin kohonneet hinnat ovat saaneet salametsästäjät käyttämään yhtä tehokkaampia menetelmiä saalistuksessa. Heillä on käytössään muun muassa helikoptereita ja tainnutusaseita. Myös suojelusta on tullut yhä kalliimpaa, ja se perustuu entistä enemmän asevoimiin.

Tutkijoiden mukaan ainoa jäljellä oleva vaihtoehto sarvikuonojen pelastamiseksi on laillistaa sarvikauppa säännellysti. Tätä ovat ehdottaneet myös paikalliset suojeluviranomaiset ja -järjestöt. Aiemmin krokotiilinnahan kaupan laillistaminen on osoittautunut tehokkaaksi suojelutoimeksi.

Sarvikuonolta voidaan leikata sarvi pois sitä surmaamatta, ja keratiinista koostuva sarvi kasvaa takaisin. Koko maailman kysyntä voitaisiin tutkijoiden mukaan tyydyttää sillä, että sarvea kerättäisiin myytäväksi eläintä vahingoittamatta sekä ottamalla talteen luonnollisesti kuolleiden sarvikuonojen sarvet.

Sarvien laillinen korjuu ja myynti voitaisiin asettaa valvontaorganisaation alaiseksi. Menettely tekisi laillisesta tuotteesta laitonta houkuttelevamman paitsi hinnaltaan myös imagoltaan, mikä veisi salakaupalta ja -metsästykseltä perustan. 

Musiikki soi aivoissa kaikkialla. Kuva: Getty Images

Kansien kärkitilan nappasi koira.

Tiede-lehden lukijat ovat antaneet vuosipalautteensa eli äänestäneet vuoden 2017 jutut ja kannet.

Tänä vuonna Tieteessä julkaistiin 76 artikkelia. Kannatus jakautui laajalti, mutta kolmen kärki oli hyvin tasainen. Sijat ratkesivat muutamilla äänillä.

Vuoden jutut

1.  Aivot rakastavat musiikkia

Artikkeli kertoi, kuinka musiikki on paljon muutakin kuin kuuntelunautinto. Musiikkiharrastus vahvistaa aivoja ja kehittää kognitiivisia valmiuksia keskittymiskyvystä muistiin ja älyyn.

Artikkeli ilmestyi numerossa 11/2017. Kirjoittajat olivat tiedetoimittajat Panu Räty ja Kirsi Heikkinen.

2. Mitä koira näkee sinussa?

Artikkeli kysyi, miten paras ystävämme suhtautuu meihin ja mitä se meidän mielenliikkeistämme ja tekemisistämme tajuaa.

Artikkeli ilmestyi numerossa 6/2017. Kirjoittaja oli tiedetoimittaja Maija Karala.

3. Elämän suurimmat arvoitukset

Artikkeli kysyi, mitä nykytiede sanoo maailman pohdituimmista asioista, kuten tietoisuuden olemuksesta ja elämän tarkoituksesta.

Artikkeli ilmestyi numerossa 2/2017. Kirjoittajat olivat New Scientist -lehden tiedetoimittajia.

 

Lue Digilehdet.fi:ssä

Jos olet jonkin Sanoman aikakauslehden tilaaja, voit lukea voittoisat artikkelit Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevista linkeistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet.

 

Vuoden kannet

Tasainen oli myös kansiäänestys. Lämpenevän luonnon maapallojäätelö ja Eurooppaa valtaava susi hävisivät vain hienoisesti koiralle.

Äänestyksen voittajat

Arvonnassa muhkean tietokirjapaketin voittivat

Jaakko Rantanen, Hämeenlinna

Nikolas Uso, Helsinki

Veera Vedenpää, Teerijärvi

 

Muinainen punkki jäi meripihkaan. Kuva on tutkimuksesta.
Muinainen punkki jäi meripihkaan. Kuva on tutkimuksesta.

Punkilla on ikää sata miljoonaa vuotta.

Meripihkaan kivettyneet eläimet ovat melkein kuin valokuvia dinosaurusten ajasta. Nyt Myanmarista on löytynyt kivettynyttä meripihkaa, jonka sisällä on ikivanha punkki.

Pieni otus on imenyt itsensä täyteen dinosauruksen verta ja tarraa yhä kiinni dinosauruksen sulkaan. Muinaisen havupuun pihkaan on ikuistunut hetki sadan miljoonan vuoden takaa.

Meripihkasta on löytynyt aiemmin vanhempiakin ötököitä ja esimerkiksi kokonainen muinainen linnunpoikanen. Nyt löytynyt punkki on ensimmäinen suora todiste siitä, että nämä verenimijät kiusasivat myös muinaisia eläimiä.

Toki tiedetään, että punkkeja oli olemassa jo yli 200 miljoonaa vuotta sitten. On kuitenkin harvinaista, että sekä loiseläin ja kappale sen isäntää ovat kivettyneet samaan pihkanpalaseen.

Tutkijat eivät voi olla täysin varmoja, kuuluiko meripihkaan jämähtänyt sulka dinosaurukselle vai eräälle esihistorialliselle linnulle.

Tiedetään, että useat teropodien alalahkoon kuuluneet dinosaurukset olivat höyhenpeitteisiä. Teropodien kuuluisin edustaja on Tyrannosaurus rex. Teropodeista kehittyivät myös nykyiset linnut.

Pihkasta löytynyt punkki on tieteelle uusi ilmestys. Se edustaa aiemmin tuntematonta punkkilajia ja tutkijat antoivat sille nimeksi Deinocroton draculi, Draculan hirmuinen punkki.

Havupuun pihkaan on tarttunut muutakin kiintoisaa. Tutkijat löysivät useita meripihkaan kivettyneitä punkkeja, ja osaan niistä näyttää tarttuneen pieniä karvoja. Näiden karvojen tutkijat arvelevat olevan peräisin erään kuoriaislajin toukasta.

Nämä toukat elävät nykyäänkin lintujen ja nisäkkäiden pesissä ja popsivat pesänhaltijasta varisevaa kuollutta ihosolukkoa ja sulkia. Kun toukkia on paljon, niistä irtoilevat karvat voivat muodostaa pesän pohjalle maton.

Niinpä tutkijat päättelevät, että punkit ovat vierailleet jonkin sulkapeitteisen dinosauruksen pesässä, missä niihin on myös takertunut näitä toukkien karvoja.

Verenimijät karvoineen ja dinosauruksesta tai linnusta irronnut sulka ovat sitten jämähtäneet kiinni puun pihkaan, joka sopivissa olosuhteissa kivettyy ja vuosimiljoonien saatossa kerrostuu merenpohjaan.

Vaikka yksi punkeista on täynnä verta, joka mahdollisesti on peräisin dinosauruksesta, ei ole toivoakaan, että näistä muinaisjäänteistä saataisiin dinosauruksen dna:ta. Perimäaines ei säily ehjänä siinä kivettymisprosessissa, jossa meripihka muodostuu.

Tutkimuksen julkaisi Nature Communications.