Lonesome George eli satavuotiaaksi. Kuva: Wikimedia Commons
Lonesome George eli satavuotiaaksi. Kuva: Wikimedia Commons

Galápagossaarilta vuonna 1971 löydetty Lonesome Georgen elimistö torjui syöpää ja tauteja tehokkaasti.

Maailman kuuluisin kilpikonna oli epäilemättä Lonesome George, suomalaisittain ”Yksinäinen Yrjö”. Se kuoli vuonna 2012 arviolta satavuotiaana elettyään melko täyden jättiläiskilpikonnan elämän.

Noin 90 kiloa painanut George oli galápagoksenjättiläiskilpikonna ja oman Chelonoidis abingdonii -alalajinsa tiettävästi viimeinen edustaja.

George syntyi ja kasvoi Galápagoksella pienellä Pintan saarella, jonka villiintyneet vuohet olivat nakertaneet lähes paljaaksi kasvillisuudesta. Saarella vieraillut unkarilainen tutkija havaitsi yksinäisen kilpikonnan vuonna 1971, ja Yrjö vietiin loppuelämäkseen turvaan Santa Cruzin saarella sijaitsevaan tutkimuslaitokseen.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Yhtäkään Georgen lajitoveria ei koskaan löydetty. Georgea yritettiin parittaa muiden saarten lähisukuisten jättiläiskilpikonnien kanssa useaan otteeseen, mutta poikasia ei koskaan tullut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Arviolta satavuotias nestori kuoli lopulta sydänkohtaukseen kesäkuussa 2012, ja sen mukana katosi kokonainen kilpikonnien alalaji.

Espanjalaisen Oviedon yliopiston tutkijoiden vetämä kansainvälinen ryhmä on nyt kartoittanut Georgen koko geeniperimän. He raportoivat tuloksista Nature Ecology & Evolution -lehdessä.

Georgen perimästä löytyi monia vastauksia siihen, miten George ja muut suuret kilpikonnat voivat elää niin vanhoiksi.

Georgella oli ensinnäkin monen monta syövältä suojaavaa kasvunrajoitegeeniä, ja aen monet immuunijärjestelmän toimintaan liittyvät geenit olivat kahdentuneet tavalla, jota ihmisillä ei ole havaittu.

Georgella oli peräti 12 kopiota geenistä, joka ohjaa immuunijärjestelmää hyökkäämään taudinaiheuttajia vastaan. Nisäkkäillä vastaavasta geenistä on vain yksi kopio.

Georgen elimistö näytti geenien perusteella torjuvan myös ikääntymiseen liittyvää solujen oksidatiivista stressiä nisäkkäitä paremmin, ja dna:n korjausmekanismit vaikuttivat toimivan tehokkaasti syövän ehkäisyssä.

George ei ollut tässä suhteessa poikkeuksellinen kilpikonna. Vastaavia muutoksia löytyi myös muilta isoilta kilpikonnalajeilta, joihin tutkijat vertasivat Georgen perimää.

Geeni, joka tehostaa dna:n korjautumista, löytyy myös kaljurotilta. Ne ovat jyrsijöiksi poikkeuksellisen pitkäikäisiä ja voivat elää 30 vuotta.

Samalla selvisi, että Georgen laji oli ollut hiipumaan päin jo jopa miljoona vuotta. C. abingdonii -kilpikonnat elivät eristyksissä verrattain pienellä saarella. Niiden aineenvaihdunta sopeutui varsin verkkaiseksi, jotta eläimet saisivat mahdollisimman paljon irti saaren niukoista ravintovaroista.

Pidemmän päälle Georgen laji olisi saattanut ajautua sukupuuttoon tai ainakin vakavaan ahdinkoon aivan itsekseen. Ihmisten tulo Galápagossaarille oli kuitenkin viimeinen niitti.

Kilpikonnia tapettiin ruoaksi, ja laivoista luontoon karanneet rotat söivät niiden munia. Hidasliikkeiset kilpikonnat lisääntyivätkin niin verkkaisesti, etteivät ne pystyneet selviytymään kilpailusta.

Geeneistä nähdään myös, että Georgen erottaa ihmisestä noin 300 miljoonan vuoden evoluutio. Noin kauan sitten siis kilpikonniin johtanut kehityslinja erosi ihmisiin johtaneesta kehityslinjasta.

Tutkijat toivovat Georgen perimän kaivelun avaavan uusia näkymiä myös ihmisen ikääntymisen tutkimuksessa. Kilpikonna on kuitenkin sen verran kaukana meistä, että ikuisen elämän eliksiiri tuskin löytyy jättikilpikonnan verestä.

George ei ollut jättiläiskilpikonnaksi poikkeuksellisen pitkäikäinen, vaikka elikin yli satavuotiaaksi. Maailman vanhin galápagoksenjättiläiskilpikonna ja ylipäänsä yksi vanhimmista tunnetuista kilpikonnista oli 175-vuotias Harriet, jonka itse Charles Darwin oli legendan mukaan poiminut matkaansa vieraillessaan Galápagossaarilla 1835.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä10075

Käyttäjä4499 kirjoitti:
Norsuillakin on syöpään liittyvästä geenistä( P53) kopiot. Jos isosta koosta on hyötyä hengissä selviämisessä, se kannattaa maksimoida pitkällä eliniällä..! 

Pitkä ikä mahdollistuu, kun perimässä on sitä tukevia ominaisuuksia - oli kyseessä norsu tai kaljurotta, eli suuri tai pieni eläin. Koko on vain yksi tekijä, joka on saattanut liittyä siihen, kuinka tehokas perimän on oltava... Jos suuri koko merkitsee esim. vähemmän muutospainetta saalistajilta selviytymiselle, se merkitsee ehkä  - muiden tekijöiden ohessa - myös mahdollisuutta "ottaa sopeutuminen lungimmin". Eli elää kauemmin, ja lisääntyä ympäristön rajoitteiden mukaisesti (lisääntymiseen käytettävät voimavarat balanssissa ympäristön resursseihin/uhkiin). Lajin yksilötason koon kasvaessa, muutospaine on ilmeisesti kohdistunut "sisäänpäin" eli perimän ylläpitoon..! Näin ollen voitaisiin kai ajatella, että perimän kestävyys on seuraus, ei syy. 

Kaljurotta on sopeutunut mm. happipitoisuuden ja lämpötilan vaihteluihin, mutta tuskin tämä yksin selittää, miksi kaljurotta elää jopa 30-vuotiaaksi. Lajin sopeutuminen on kokonaisuus, jossa keskimääräinen elinikä ei ole tuulesta temmattu. Ensisijaisesti pitkäikäisyys lienee seurausta populaation kokemuksista, ei vain geenien kopioista.

Extended Evolution: A Conceptual Framework for Integrating Regulatory Networks and Niche Construction

ÄLÄ LAINAA TEKSTIÄNI, KIITOS.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä10075

George ei horrostanut? Horrostaminen "lisää" ainakin nisäkkäiden elinikää:

As predicted, we found an effect of hibernation on the relationships between life history attributes and body mass: small hibernating mammals generally have longer maximum life spans (50% greater for a 50 g species), reproduce at slower rates, mature at older ages and have longer generation times compared with similar-sized non-hibernators. In accordance with evolutionary theories, however, hibernating species do not have longer life spans than non-hibernators with similar survival rates, nor do they have lower reproductive rates than non-hibernators with similar maximum life spans. Thus, our combined results suggest that (i) hibernation is associated with high rates of overwinter and annual survival, and (ii) an increase in survival in hibernating species is linked with the coevolution of traits indicative of relatively slow life histories.

Hibernation is associated with increased survival and the evolution of slow life histories among mammals

Mutta jättiläiskilpikonnien pitkäikäisyys on ollut hämmästyttävä, horrostivat tai eivät... Ilmeisesti niiden ympäristö oli pitkään sellainen, ettei ollut hoppua lisääntyä saati muuttua, kunhan hengissä selvisi?

Horrostaminen/hidas aineenvaihdunta vaatii tehokkaan immuunijärjestelmän, ja voisin kuvitella että myös tehokkaat perimän korjausmekanismit - voi niitä tosin muutenkin tarvita, jos ikää on toista sataa vuotta.

Kaljurottien lämmönsäätely on mielenkiintoinen: Thermoregulation 

Norsuillakin on syöpään liittyvästä geenistä( P53) kopiot. Jos isosta koosta on hyötyä hengissä selviämisessä, se kannattaa maksimoida pitkällä eliniällä..! 

ÄLÄ LAINAA TEKSTIÄNI, KIITOS.

Sisältö jatkuu mainoksen alla