Kvanttifysiikan ajatuskokeessa Schrödingerin kissa voi olla yhtä aikaa elossa ja kuollut. Kuva: Shutterstock
Kvanttifysiikan ajatuskokeessa Schrödingerin kissa voi olla yhtä aikaa elossa ja kuollut. Kuva: Shutterstock

Einstein arveli että Jumala ei heitä noppaa. Hän erehtyi.

Maailman ennustamattomuus johtuu osin siitä, että emme tunne kaikkia tapahtumiin vaikuttavia tekijöitä. Siksi todellisuus voi yllättää meidät.

Kvanttifysiikan maailma on kuitenkin ennustamaton siksi, että kvanttitasolla ennustamattomuus on todellisuuden itsensä ominaisuus. Se ei johdu tietojemme vajavaisuudesta.

Kvanttimekaniikan ennustamattomuutta yksityiskohdissa on vaikea sulattaa, koska se sotii niin jyrkästi arkijärkeä vastaan. Sitä ei sulattanut esimerkiksi suhteellisuusteorian isä Albert Einstein, joka tokaisi lentävän lauseen: "Jumala ei heitä noppaa."

Koeasetelma toisensa jälkeen on kuitenkin näyttänyt, että Einstein oli tässä kohtaa väärässä.

Aluillaan olevien Tieteen päivien teemana on tänä vuonna sattuma. Kvanttimaailmaa käsitellään torstaina klo 14-16 Helsingin yliopiston päärakennuksen salissa 5. Professori Kalle-Antti Suominen puhuu kvanttihypyistä, tohtori Elsi-Mari Laine lomittumisesta ja kvanttitietokoneista ja professori Mika Sillanpää kvanttifysiikan ja klassisen maailman rajapinnasta.

Kvanttifysiikan omituisuuksista ja sattuman roolista tieteen edistysaskeleissa kertoo myös tuore Tiede-lehti. Jos olet tilaaja, voit lukea jutut alla olevista linkeistä.

Radian
Seuraa 
Viestejä3
Liittynyt7.1.2015

Sattuma jyllää kvanttifysiikassa

Jutussa sanotaan, että atomin superpositio romahtaa aina kun se yritetään "nähdä" . Mikä on tietääkseni myös kvanttitietokoneidenkin ongelma. Tästä tulikin mieleeni kun tätä superposition näkemistä on mahdotonta tehdä sen romahtamatta. Niin mikä se sellainen juttu sitten on oikeastaan, mikä romahduttaa superposition? Superpositiota tuskin romahduttaa jonkin laitteen kuten nyt vaikka superpositiota sisällään pitävän laitteen osat. Kuten nyt vaikka metallista, muovista jne. Tehdyt kuoret ja muut...
Lue kommentti
jussipussi
Seuraa 
Viestejä41885
Liittynyt6.12.2009

Sattuma jyllää kvanttifysiikassa

Veli H. 07.01.2015 klo 20:14 "Heittääkö Jumala noppaa" 8.1 14.00 Helsingin Yliopisto www.tieteenpaivat.fi Harmi, ei näy netissä, muita luentoja kyllä. Tällaisissa pitäisi olla peruslähtökohtana se että järjestäjät videoivat esitelmät ja laittavat YouTubeen. Perussivistystä kansalle joka pimeydessä vaeltaa. Kaikki halukkaat eivät voi haalata lihojaan ja luitaan paikalle.
Lue kommentti