Maapallon lämpeneminen viime vuosikymmeninä on saattanut olla hämäävän hidasta, koska savun osuutta lämpenemiseen vasta selvitetään, New Scientist -lehti kertoo. Sav...

Maapallon lämpeneminen viime vuosikymmeninä on saattanut olla hämäävän hidasta, koska savun osuutta lämpenemiseen vasta selvitetään, New Scientist -lehti kertoo. Savun uhka tuli esiin Dahlemissa Saksassa pidetyssä ilmastokokouksessa, johon osallistui myös ilmastonmuutokseen liittyvistä tutkimuksista Nobelin palkinnon saanut Paul Crutzen.

Ilmakehässä leijuvat savuhiukkaset heijastavat Auringosta tulevaa valoa ja lämpösäteilyä takaisin avaruuteen ja hidastavat tällä tavalla maapallon lämpenemistä. Aiemmin arvioitiin, että savun jarruttava vaikutus on neljännes lämpenemisestä eli jos maapallon keskilämpötila olisi ilman savua noussut 0,8 astetta, savun ansiosta nousu jää 0,6 asteeseen.

Tämä arvio saattaa olla pahasti pielessä, Dahlemissa todettiin: savun jarruttava vaikutus saattaa olla jopa kolme neljäsosaa. Se merkitsee sitä, että aiempiin lämpötilaennusteisiin on lisättävä monta astetta.

Entä jos poltettaisiin huolettomasti puuta, öljyä ja kivihiiltä ja annettaisiin savun jarrutella lämpenemistä myös tulevaisuudessa? Ei käy, sillä jo nyt savun terveyshaitat ovat monissa maissa niin suuret, että savulle on pian on pakko panna tiukat päästörajoitukset. Savuhiukkaset poistuvat ilmakehästä muutamassa vuodessa, mutta metaanin ja hiilidioksidin kaltaiset kasvihuonekaasut pysyvät siellä kymmeniä, eräät jopa satoja vuosia. Kun savujarru poistuu, lämpeneminen voi kiihtyä aivan uusiin lukemiin, tutkijat varoittavat. Nykyinen noin 15 asteen keskilämpötila voi hujahtaa 20-25 asteeseen.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla