Kuva: Wikimedia Commons
Kuva: Wikimedia Commons

Näin on käynyt ainakin Suomessa, Japanissa ja Britanniassa.

Seksuaalisen vallankumouksen piti vapauttaa ihmiset nauttimaan seksuaalisuudestaan vailla pidäkkeitä. Finsex-kyselytutkimukset kuitenkin osoittavat, että suomalaiset harrastavat seksiä harvemmin kuin vuosikymmeniin, vaikka halua olisi enempään.

”Sekä miehillä että naisilla oli vuonna 2007 reilusti yli yksi yhdyntä vähemmän kuukaudessa kuin vuonna 1999. Suomalaisten yhdyntäaktiivisuus oli vähentynyt noin 20 prosentilla”, kirjoittaa sosiologi Osmo Kontula kirjassaan Halu & intohimo.

Sama ilmiö on tunnistettu myös muualla. Japanin terveysministeriön kyselyssä vuonna 2010 jopa 36 prosenttia 16–19-vuotiaista pojista kertoi pitävänsä seksin harrastamista ”yhdentekevänä” tai ”vastenmielisenä”. Samanikäisistä tytöistä seksikielteisiä oli jopa 59 prosenttia.

Japanilaisista nekin, jotka ovat päätyneet avioliittoon, harrastavat seksiä kovin vähän. Naimisissa olevista kyselyyn vastanneista 16–49-vuotiaista 40 prosenttia ei ollut harrastanut seksiä edellisen kuukauden aikana. Seksittömien osuus oli noussut aiemmista kyselyistä.

Viime vuonna julkaistussa brittitutkimuksessa kävi ilmi, että 16–44-vuotiaat harrastavat seksiä enää hieman alle viisi kertaa kuukaudessa. Kyselyt oli tehty vuosina 2010–2012. Yksitoista vuotta aiemmin seksiä harrastettiin vielä yli kuusi kertaa kuussa.

Mikään tutkimusaineisto ei anna selkeää syytä siihen, miksi seksi vähenee. Mahdollisia selityksiä selvittelee Tieteen juttu, jota tilaajat pääsevät lukemaan alla olevasta linkistä.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Seksi vähenee, vaikka haluja olisi

Määrittelen sen mikä on itselleni oikeantyyppistä seksiä, ei tässä sen kummempaa. Mutta toisaalta tuossa "3 min munasta" suiviintumisessa on kyllä oikeastaan kyse siitä että tunsin itseni huijatuksi. Näetsen kyseessä oli ns. normaali-treffiläinen, eli mies joka halusi tavata luettuaan nettideitti-ilmoitukseni jossa kyllä kävi ilmi että haen kumppania, enkä seksiseuraa. Yhteydenotoissaan hän intosi että on valmis vaikka muuttamaan sieltä kaukaa missä hän asuu, kun ei kerta ole töissä...
Lue kommentti
ROOSTER
Seuraa 
Viestejä5000
Liittynyt21.6.2009

Seksi vähenee, vaikka haluja olisi

Vatkain 15.10.2014 klo 23:13 ROOSTER 15.10.2014 klo 22:46 Toi on niin totta. Itsekin harrastan yhdyntöjä varmaan vain puolet siitä mitä 80-luvulla oli tapana. Tosin se on vieläkin puolet enemmän mitä se todennäköisesti tulee 2020-luvulla olemaan. Nautitaan siis tästä. Todennäköisesti 2050-luku on jo täysin yhdynnätön. Elä sano. Eikö tuossa tutkimuksessa sekä miesten että naisten yhdyntätiheys ollut noussut yli 65-vuotiailla? En päässyt lukemaan artikkelia (loppuun) kun en ole tilaaja juuri...
Lue kommentti

Yleinen mielipide on aina väärässä.

Taiteilijan näkemys supermassiivisesta mustasta aukosta. Se ahmii ainetta ja säteilee hurjasti. Kuva: Nasa
Taiteilijan näkemys supermassiivisesta mustasta aukosta. Se ahmii ainetta ja säteilee hurjasti. Kuva: Nasa

Eniten silti luettiin uutista Pääsiäissaaren patsaiden kivihatuista.  

1. Pääsiäissaaren kivihattujen arvoitus ratkesi

Muinaiset pääsiäissaarelaiset hyödynsivät fysiikkaa nokkelasti.

2. Suomalaisten yleisin veriryhmä altistaa ärjylle ripulille

Tietty kolibakteeri tarttuu suoliston seinämään herkemmin, jos henkilö kuuluu A-veriryhmään.

3. Hivin siedon salaisuus alkaa paljastua

Prosentin murto-osalla hiv-tartunnan saaneista on poikkeuksellisia tappajasoluja, jotka ilmeisesti vangitsevat sairastuneet solut imukudokseen.

4. Afrikan vanhimmat apinanleipäpuut kuolevat oudosti

Kolmestatoista vanhimmasta yhdeksän on kuollut täysin tai osittain viime vuosikymmenen aikana.

5. Alzheimer voi vaeltaa kuin syöpä

Tautiproteiinia valmistuu elimistössä muuallakin kuin aivoissa.

6. Kivikauden heimosodat niittivät valtaosan miehistä

Tappamisen jäljet näkyvät yhä geeneissämme, osoittaa Stanfordin yliopiston uusi tutkimus.

7. Ihminen haistaa toisen pelon

Hammaslääkäriopiskelijat tekivät enemmän virheitä, kun he harjoittelivat operaatioita nukella, jolle oli puettu ahdistuneen ihmisen aiemmin käyttämä paita.

8. Suurtutkimus laittoi huumeet vaarallisuusjärjestykseen

Huumeista ”taikasienet” vievät käyttäjiä vähiten sairaalaan, kertoo maailmanlaajuinen kyselytutkimus.

9. Silmälasit saattavat todella kieliä älystä

Älykkyyteen vaikuttavat geenit ovat yhteydessä myös huonompaan näkökykyyn.

10. Hirviömäinen musta aukko kasvaa ennätysvauhdilla

Musta aukko nielee Auringon verran massaa kahdessa päivässä.

Tiede-lehden päivittäiset tiedeuutiset jäävät kesätauolle ja palaavat 1. elokuuta.

Ilmaviljely vauhditti siemenperunoiden tuotantoa.

Uusi suomalainen varhaisperuna Jussi tuli markkinoille kolme vuotta sitten. Lajike osoittautui niin suosituksi, että siemenperunat ovat kahtena keväänä loppuneet kesken. Vasta täksi kaudeksi sitä oli ammattiviljelijöille riittävästi, 500 tonnia.

Suuri kysyntä yllätti kaikki.

Jussin siemeniä alettiin kasvattaa Suomen siemenperunakeskuksessa myös aeroponisesti, ilman multaa, koska niitä piti saada viljelijöille paljon ja nopeasti. Perinnäisellä tavalla olisi saatu riittävä määrä siemenperunoita viidessä vuodessa, mutta uusi ilmaviljelymenetelmä nopeutti tuotantoa.

Aeroponisten perunoiden varret varttuvat luonnonvalossa tai ledien loisteessa kaapin päällä, juuret ja maavarret taas venyvät kaapin sisällä pimeässä. Juuristoon ja mukulavyöhykkeelle vain ruiskutetaan ajoittain ravinnesumua.

Jos mukulat poimitaan 30–35-millisinä, kasvi innostuu tekemään niitä jatkuvasti lisää. Kasvi ei ymmärrä vanheta vaan kasvaa ja kasvaa. 

Keskimäärin menetelmä kymmenkertaistaa sadon. Jos turpeessa kehittyy vaikka kolme mukulaa, aeroponisesti niitä syntyy vähintään 30.

Työläs jalostaa

Ajatus uudesta suomalaista perunalajikkeesta syntyi toistakymmentä vuotta sitten. Tavoitteena oli kehittää kaunis, maukas, satoisa ja aikaisen kevään kylmässä maassa selviävä peruna. Sen piti myös kestää tauteja ja soveltua Suomen lyhyeen kasvukauteen ja runsaaseen valoon.

Helpommin sanottu kuin tehty. Perunan perimä sisältää neljä versiota jokaisesta geenistä, kun esimerkiksi ihmisellä niitä on kaksi. Tämän vuoksi kahden perunalajikkeen risteyttäminen tuottaa tuhansia erilaisia vaihtoehtoja. Jotta kaikki halutut ominaisuudet saadaan samaan kasviin, tarvitaan runsaasti jälkeläisiä, joista karsia.

Vuosien jalostustyö tuotti Jussin. Muutamassa vuodessa se on kahmaissut kolmasosan varhaisperunan 800 viljelyalasta. Kahdella muulla kolmanneksella kasvaa Timoa ja saksalaista Solistia. 

Missään muualla kuin Suomessa ja Ruotsissa ei kuitenkaan ymmärretä varhaisperunan arvoa. Jussi sai nimensäkin siitä, että sitä on tarkoitus syödä juhannuksena.

 

Lue lisää

Kesäkuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa tiedetoimittaja Arja Kivipelto kertoo, miten uuden perunalajikkeen kehitys ideasta lautasille eteni. Hän kertoo myös, mistä peruna on peräisin – ja miten ja miksi se valloitti maailman.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä