Toksoplasmaloinen leviää suvullisesti vain kissoissa, ja se on vaarallinen myös kissalle itselleen. Kuva: Mara Zemgaliete
Toksoplasmaloinen leviää suvullisesti vain kissoissa, ja se on vaarallinen myös kissalle itselleen. Kuva: Mara Zemgaliete

Sikiöille toksoplasma voi koitua kuolemaksi, mutta aikuisillakin se voi laukaista monien neurologisten sairauksien puhkeamisen.

Arviolta kolmasosa maailman ihmisistä on kantanut jossain vaiheessa elämäänsä toksoplasmaloista. Tartuntaa ei välttämättä itse huomaa, vaikka loisinfektion vaikutus voi näkyä kehossa vuosikymmeniä.

Loistartunnan on havaittu lisäävän sairastumisriskiä muun muassa Alzheimerin ja Parkinsonin tauteihin, epilepsiaan ja skitsofreniaan. Myös raivopuuskasyndrooma on tartunnan saaneilla muita yleisempi.

Kalifornian yliopiston tutkijat selvittivät loisen ja neurologisten sairauksien yhteyttä hiirikokeilla Plos Pathogensin julkaisemassa tutkimuksessa. Hiiret ovat toksoplasmaloisille suotuisia isäntiä, sillä niiden kautta loisille avautuu tie kohti niiden suosikki-isäntiä kissoja.

Loinen voi monistaa itseään minkä hyvänsä nisäkkään elimistössä, mutta ainoastaan kissassa ne lisääntyvät suvullisesti. Loisen aiheuttama infektio eli toksoplasmoosi ilmenee hiirissä esimerkiksi siten, että kissanpissa alkaa vetää niitä puoleensa. Yleensä hiiret välttävät kissan hajujälkiä, mutta loinen sekoittaa niiden aivot ottamaan riskin.

Nyt tutkijoille selvisi, miten loinen tämän tekee. Sen laukaisema infektio lisää aivojen tärkeimmän välittäjäaineen glutamaatin tuotantoa. Se vie viestejä hermosolujen välillä. Jos glutamaattia erittyy hermosoluista liikaa, ne eivät pian enää pysty viestimään toisilleen ja solut kuihtuvat pois.

Jotta liiallinen glutamaatti ei pääsisi vahingoittamaan hermosoluja, sitä alkavat siivota pois astrosyyteiksi kutsutut solut. Niiden avulla glutamaatti muuttuu glutamiiniksi, jota keho pystyy edelleen jalostamaan aivojen tarvitsemaksi energiaksi.

Toksoplasmoosi estää astrosyytteja toimimasta, ja siksi solujen väliin jää vellomaan ylen määrin glutamaattia.

Glutamaatin liikatuotanto liittyy myö ms-tautiin ja als-tautiin, joka on vienyt muun muassa fyysikko Stephen Hawkingin liikkumis- ja puhekyvyn.

Koska als-tautia sairastavat hiiret ovat aiemmissa kokeissa hyötyneet keftriaksoniksi kutsutusta antibiootista, tutkijat kokeilivat antaa sitä myös toksoplasmoosiin. Antibiootti auttoi hiirten aivoja siivoamaan ylimääräistä glutamaattia ja palauttamaan aivojen toiminnan normaaliksi.

Lisätutkimusta tarvitaan, jotta havaintoa voidaan jalostaa hoidoksi asti. Käyttökelpoisuutta heikentää se, että useimmat ihmiset eivät edes huomaa sairastuneensa toksoplasmoosiin sen akuutissa vaiheessa.

Loiset jättävät aivoihin kystia, joista ne voivat aktivoitua myöhemmin elämän aikana. Loiset viihtyvät aivoalueilla, jotka liittyvät riskinottoon, mikä voi selittää tartunnan yhteyttä esimerkiksi raivopuuskasyndroomaan. Tutkijat kertova tiedotteessa, että seuraavaksi he yrittävät keksiä keinon tuhota näitä kystia.

Toksoplasmaloinen tarttuu ihmiseen yleensä huonosti pestyjen kasvisten tai huolimattomasti kypsennetyn lihan välityksellä. Parhaiten sitä voi vältellä hyvällä käsi- ja keittiöhygienialla.

Toksoplasmaloinen ei ole aikuisille ylettömän vaarallinen, mutta sikiölle se on vakavampi juttu. Äidin loistartunta raskauden aikana voi vahingoittaa lapsen aivoja pysyvästi ja johtaa jopa keskenmenoon.

Koska toksoplasmaloisten pääisäntä on kissa, odottavia äitejä neuvotaan pidättäytymään kissanhiekka-astioiden tyhjentämisestä.

Euroopan avaruusjärjestön havainnekuvassä on asteroidi Didysos ja sitä kiertävä kappale, johon tutkijat törmäyttäisivät luotaimen.

Yhdysvaltain avaruusjärjestö Nasan ja Euroopan Esan tutkijat haluavat selvittää, miten asteroideja voitaisiin torjua, mutta Euroopan puolelta rahoitus on jäissä.

Kuulussa Armageddon-katastrofielokuvassa 1990-luvulta Bruce Willisin johtama tiimi lähetetään avaruuteen räjäyttämään Maata kohti syöksyvä asteroidi palasiksi.

Yhdysvaltojen ja Euroopan avaruusjärjestöjen Nasan ja Esan tutkijat suunnittelevat vähän samaa, mutta paljon pienemmässä mitassa ja ilman ydinpommeja.

Niin sanottu Aida-hanke on ollut vireillä jonkin aikaa. Nimi tulee sanoista Asteroid Impact and Deflection Assessment.

Sen tarkoitus on laukaista luotain Didymos-asteroidille, jota kiertää myös pieni kuu. Didymoksen läpimitta on 800 metriä ja sitä kiertävän kappaleen läpimitta on 150 metriä.

Tutkijat haluavat törmäyttää luotaimen tähän pienempään kappaleeseen. Ajatuksena on tutkia, miten asteroidien ratoja pystytään muuttamaan törmäyksellä.

Aida koostuisi kahdesta luotaimesta: eurooppalaisten Aim laukaistaisiin ensin ja se asettuisi kiertämään Didymosta.

Aim tekisi tärkeitä mittauksia ja sen jälkeen laukaistaisiin amerikkalaisten Dart, joka törmäisi Didymoksen kuuhun ja suistaisi sen radaltaan.

Didymos sopii kohteeksi, koska se on lähellä ja törmäyskoe ei saisi sen kuuta syöksymään Maata kohti. Didymoksen kuu on myös samaa kokoluokkaa kuin maapalloa todennäköisimmin uhkaavat asteroidit. Asiasta kertoo Nasan verkkosivu.

Uhkaavia asteroideja ei tällä hetkellä tunneta. Asteroidivyöhykkeellä on kuitenkin tuhansia ja tuhansia kappaleita, jotka voisivat mahdollisesti joskus ajautua törmäämään maapalloon.

Kiviä putoilee silloin tällöin. Kuuluisa Siperian Tunguskan räjähdys vuonna 1908 aiheutui todennäköisesti pienehkön asteroidin törmäyksestä. Vuonna 2013 Tšeljabinskin yllä räjähti meteori, joka aiheutti 1 600 ihmisen loukkaantumisen.

Tutkijat uskovat, että asteroidien törmäykseltä voidaan suojautua. Siksi Aida-hankkeen eteneminen olisi tärkeää.

”Emme ole voimattomia asteroidien edessä. Mutta meidän täytyy harjoitella niiden torjumista tosielämässä siltä varalta, että joskus joudumme oikeasti suistamaan asteroidin radaltaan”, sanoo yhdysvaltalaista osaa hankkeesta johtava Andrew Cheng tiedotteessa.

Viime joulukuussa Euroopan avaruusjärjestö Esan jäsenmaat peruivat rahoituksen toiselta hankkeeseen tarvittavalta luotaimelta

Rahat ohjattiin Marsista elämää etsivään ExoMars-hankkeeseen.

Nyt tutkijat yrittävät lobata asteroidihanketta taas henkiin.

Latviassa pidetyssä tapaamisessa tutkijat esittivät halvemman vaihtoehdon Aimin toteuttamiseksi.

Uudessa versiossa luotaimesta olisi riisuttu Didymoksen kuuhun suunniteltu laskeutuja ja poistettu tutkajärjestelmä, joka luotaisi kuun rakennetta. Hintalappu olisi nyt 210 miljoonaa.

Nasan Dart-hanke eli varsinainen törmääjä etenee eurooppalaisista huolimatta, mutta Dart ei pysty tekemään kaikkia niitä tärkeitä mittauksia, joihin Aimia tarvittaisiin.

Aimin pitäisi mitata tarkasti kappaleen massa, jotta törmäyksen vaikutukset voitaisiin myös mitata.

”Emme ole koskaan kokeilleet asteroidin työntämistä radaltaan eikä sitä voi testata laboratoriossa mitenkään. Meidän täytyy selvittää, pitävätkö simulaatiomme ja mallimme paikkansa”, kertoo Esan johtaja Jan Woerner.

Nasa rakentaa Dart-luotaintaan edelleen alkuperäisessä aikataulussa. Sen olisi tarkoitus törmätä asteroidiin vuonna 2022.

Tutkijat sanovat, että parasta olisi ollut saada Aim tekemään mittauksia samaan aikaan Dartin kanssa. Aim pystyy heidän mukaansa hoitamaan tehtävänsä myös törmäyksen jälkeen, jos hanke ylipäätään saa rahoitusta.

Koirat, joilla oli tietty muoto oksitosiiniin liittyvästä geenistä, kääntyvät herkemmin omistajansa puoleen. Sama geenivariantti löytyi myös susilta.

Aivoissa erittyvä kiintymyshormoni oksitosiini on tärkeä osa ihmisten välistä sosiaalista kanssakäymistä. Hellyydenosoitukset kuten halaaminen ja suutelu saavat oksitosiinia erittymään, ja sitä vapautuu erityisesti seksin aikana.

Oksitosiini säätelee myös ihmisen ja lemmikkien välistä elämää. Lemmikin silittely vapauttaa oksitosiinia, ja samalla tavoin koirankin aivot raksuttavat.

Ruotsalaisessa Linköpingin yliopistossa tutkittiin oksitosiinin vaikutusta kultaisiin noutajiin. Koirat, joilla oli tietty geenimuunnos oksitosiinireseptoriin liittyvällä alueella perimässä, kääntyivät herkemmin omistajansa puoleen pyytääkseen apua.

Tutkimuksessa pantiin 60 kultaista noutajaa ratkaisemaan yksinkertainen pulma. Niiden piti avata kansi saadakseen herkkupalan.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen kansi suljettiin niin, ettei koira voinut saada sitä auki. Tarkoitus oli katsoa, miten herkästi koira hakee omistajaltaan apua.

Kolme varttia ennen koetta koirien kuonoon suihkutettiin joko oksitosiinia tai suolavesiliuosta. Sitten tutkijat ottivat aikaa, kuinka kauan koira jaksaa itsekseen painia kannen kanssa.

Oksitosiinisuihke todella vaikutti, mutta vain osaan koirista. Sellaiset koirat, joilla oli tietty oksitosiinireseptoriin liittyvä geenivariantti, tulivat helpommin pyytämään apua omistajaltaan.

Samoja koiria testattiin myös suolavesiliuoksella, mikä odotetusti ei vaikuttanut avuntarpeen lisääntymiseen.

Kaikista koirista otettiin dna-näytteet. Tutkijat paikansivat erityyppisiä muunnoksia oksitosiinigeenien lähistöllä niiden kromosomistossa. Niin sanotun AA-genotyypin koirat reagoivat oksitosiiniin, kun taas GG-genotyypin koirat eivät.

Samaa vaihtelua havaittiin myös susilla. Tutkijat analysoivat 21 suden dna:ta niiden verinäytteistä.

Toisin sanoen oksitosiinireseptoriin liittyvät muunnokset olivat susilla jo ennen niiden kesyttämistä koiriksi. Se voi selittää, miksi tietyt sudet muinoin tulivat paremmin ihmisten kanssa toimeen.

”Tulokset antavat olettaa, että ihmiset aikoinaan valitsivat kesytettäviksi yhteistyökykyisiä susia ja jalostivat niistä seuraavia sukupolvia”, sanoo tiedotteessa Mia Persson, yksi tutkijoista.

Tutkimuksen julkaisi Hormones and Behaviour.