Tutkijat kehittävät muuttuvia 3d-tulosteita. Kuva: Paul Jones, University of Wollongong
Tutkijat kehittävät muuttuvia 3d-tulosteita. Kuva: Paul Jones, University of Wollongong

Ne voivat muuttaa muotoaan.

Maailma on hiljalleen siirtymässä 3d-tulostamisen aikakauteen, mutta tutkijat kehittävät jo 4d-tulostamista. Printtauksen neljäs ulottuvuus on aika. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että kolmiulotteisesti tulostetun kappaleen muoto muuttuu esimerkiksi veden tai lämmön vaikutuksesta.

Australialaisen Wollongongin yliopiston tutkijat kertovat tulostamisen seuraavasta askeleesta Macromolecular Rapid Communications -lehdessä ja yliopiston oman ARC-tutkimuslaitoksen verkkosivulla.

4d-tulostaminen on ensin kuin 3d-tulostamista, eli kappale syntyy kerros kerrokselta halutun muotoiseksi. Mutta 4d-tulostettu kappale voi muuttaa muotoaan vähän samaan tapaan kuin Transformers-robottilelut muuntautuvat.

Tutkijoiden mukaan muotoaan muuttavista tulosteista hyötyisivät vaikkapa lääketiede, rakentaminen ja robotiikka. Tutkijat kehittävät esimerkiksi venttiiliä, joka reagoi kuumaan veteen sulkeutumalla. Itsenäisesti toimivan venttiilin voi siis tulostaa 3d-tulostimella.