Yksityiskohta Sciophila holopaineni -koiraan sukupuolielimistä. Niihin perustuu lajin tunnistaminen. Kuva: Levente-Péter Kolcsár
Yksityiskohta Sciophila holopaineni -koiraan sukupuolielimistä. Niihin perustuu lajin tunnistaminen. Kuva: Levente-Péter Kolcsár

Löytäjä ehdottaa suomenkieliseksi nimeksi tuomaanvarjokaista.

Itä-Lapista löytynyt sienisääski on saanut tieteellisen nimen Sciophila holopaineni Nightwish-yhtyeen keulahamon Tuomas Holopaisen mukaan.

Tieteelle uuden lajin saa nimetä sen löytäjä. Sääsken keräsi ja kuvasi Metsähallituksen suojelubiologi Jukka Salmela. Hän sanoi pohtineensa sääsken elinympäristöä ja ulkonäköä, kun hänen mieleensä juolahti Holopainen.

Salmelan mukaan Nightwishin vuonna 2015 ilmestynyt, luontoa ja evoluutiota käsittelevä Endless Forms Most Beautiful -albumi teki häneen vaikutuksen. Yhtyeen kappaleista päävastuussa oleva Holopainen harrastaa muun muassa Lapin-vaelluksia.

Tumma ja kaunis sienisääski viihtyy varjoisissa ympäristöissä eikä ime verta. Hyönteisen suvun nimi Sciophila tarkoittaa varjoja rakastavaa. Löytäjä ehdottaa suomenkieliseksi nimeksi tuomaanvarjokaista.

Metsähallituksen tiedotteen mukaan Salmela kysyi Holopaiselta lupaa nimen käyttämiseen, vaikka tällaista suostumusta ei varsinaisesti tarvita. Erilaisia hyönteisiä ja muita eliöitä on nimetty kuuluisien ihmisten mukaan myös ilmeisessä piruilumielessä.

Holopainen ei pahastunut ollenkaan vaan sanoi olevansa luontonörttinä otettu ja pitävänsä suurena kunniana, kun saa nimensä eläinten tieteelliseen nimistöön.

Sääskilajia on tavattu toistaiseksi vain Suomesta, itäisestä Lapista Törmäojan Natura-alueelta Savukoskelta sekä läheltä Vienanmerta Venäjän Karjalasta. Törmäojalta se pyydystettiin metsän siimeksestä jokikurusta lähdepuron vierestä.

Lajikuvaus julkaistiin Biodiversity Data Journal -lehdessä. Samassa artikkelissa kuvattiin seitsemän muutakin uutta sienisääskilajia. Euroopassa Fennoskandia on tämän eliöryhmän kuuma piste eli lajistollisesti erittäin monimuotoinen alue.

Suomalaisista julkkiksista nimikkohyönteisen ovat aiemmin saaneet ainakin marsalkka Mannerheim (mustatattiainen Oxyporus mannerheimii), juoksija Lasse Virén (hedelmäkärpänen Drosophila vireni) ja jääkiekkomaalivahti Tuukka Rask (pistiäinen Thaumatodryinus tuukkaraski).

Jälkimmäisen nimityksen takana on Boston Bruins -joukkuetta kannattava hyönteistutkija, jonka ryhmä kuvaili Raskin hanskakäden olevan ”yhtä sitkeä kuin tämän ampiaislajin niveljalka”.