”Sikariasteroidi” on sisältä melko hauras. Ohessa taitelijan näkemys.
”Sikariasteroidi” on sisältä melko hauras. Ohessa taitelijan näkemys.

Mahdollinen vesi ei höyrystynyt edes Auringon lähellä, koska pinnan eristävä hiilikerros on niin paksu.

Asteroidi ulkoavaruudesta piipahti hetken aurinkokunnassamme. Se on jo poistumassa, mutta sitä on viime viikolla vielä tutkittu tarkoin radiosignaalein.

Asteroidi löytyi jo 19. lokakuuta. Se sai havaijin kielestä nimen ’Oumuamua.

Asteroidista ei irronnut kaasuja tai vesihöyryä, kun se kävi äsken lähempänä Aurinkoa. Tämä tukee ajatusta, että asteroidilla ei olisi sisällään vesijäätä.

Viime havainnot viittaavat kuitenkin siihen, että vesijäätä voisi sittenkin lymytä sen pinnan alla. Asteroidia peittää paksu hiilinen pintakerros, joka olisi estänyt jään höyrystymisen.

Mittauksia teki viime viikolla esimerkiksi Green Bankin radioteleskooppi Virginiassa Yhdysvalloissa. Se tutki sikarin muotoista asteroidia neljällä eri radiotaajuudella.

Työ oli osa Breakthorough listen -hanketta, joka etsii älyllistä elämää avaruudesta. Sitä ei löytynyt tämän vierailijan pinnalta.

Tähtitieteilijöillä on nyt asteroidista heijastuneita radiojälkiä ja lisäksi jälkiä sekä näkyvillä aallonpituuksilla että infrapunassa. Yhdessä ne antavat varman tuloksen.

”Tiedämme nyt, että ’Oumuamuan spektri ei ole keinotekoinen”, sanoo asteroidin tutkintaa johtanut professori Alan Fitzsimmons Queensin yliopistosta Belfastissa Pohjois-Irlannissa.

Mittauksissa selvisi samalla, että 400 metriä pitkän asteroidin pintaan on kerrostunut miljoonien vuosien aikana paksuhko hiilinen kerros.

Se voi suojata sisuksen jäätä niin, ettei Auringon lämpö ei päässyt asteroidin ytimiin lämmittämään ja höyrystämään sitä, vaikka asteroidi kulki vain noin 37 miljoonana kilometrin päässä siitä. Maan keskietäisyys Aurinkoon on 149 miljoonaa kilometriä.

”Lähellä Aurinkoa ’Oumuamuan pinnalla oli ehkä 300 astetta celsiusta. Puoli metriä syvemmällä on kuitenkin niin viileää, että jää ei siellä sulanut, kertoo professori Fitzsimmons verkkopalvelu Science Dailylle. Tuloksista kertoi myös Nature Astronomy.

Kohteen massaa ei tiedetä. Asteroidi voi olla sisältä hauras, sanoo Fitzsimmons. Asteroidi pyörii akselinsa ympäri noin 7,5 tunnissa. Se viittaa siihen, että kohde voi olla sisältä yhtä kevyttä kuin talkki, kertoo BBC News.

Asteroidin koostumus yleensäkin viittaa siihen, että se on samankaltainen kuin aurinkokuntamme planeettojen ja asteroidien koostumus.

Asteroidin pitkulaista muotoa on mietitty. Yksi mahdollisuus on, että se koostuu alunperin erillisistä kappaleista. Painovoima ajoi ne yhteen esimerkiksi, kun isompi kappale hajosi.

Asteroidin osaset syntyivät isommasta kappaleesta esimerkiksi supernovan räjähtäessä. Törmäyksessä kahden tai useamman kappaleen ytimet olisivat yhtyneet ja jäätyneet pitkulaiseen muotoon.

Kukko kiekuu yhtä kovaa kuin lentoon lähtevä lentokone.

Miksi kukko ei kuuroudu, ihmettelivät eläintieteilijä Raf Claes Antwerpenin yliopistosta Belgiasta ja hänen kollegansa. He äänittivät kieuntaa lintujen ulkokorvan aukon viereen kiinnitetyillä nauhureilla ja saivat tulokseksi hämmästyttäviä lukuja.

Kun kukko kiekaisee kunnolla, ääni on niin voimakas, että voisi viedä kuulon liian lähellä seisovalta hoitajalta. Huuto kestää vain yhdestä kahteen sekuntia, mutta raikaa kurkusta keskimäärin yli 130 desibelin voimalla.

Äänenpaine vastaa sitä, että ihminen seisoisi 15 metrin päässä lentoon nousevasta suihkukoneesta.

Kokeen ennätysyksilö rääkäisi peräti 143 desibeliä. Yhtä kova meteli vallitsee lentotukialuksella, keskellä lähtevien ja laskeutuvien koneiden ärjyntää.

Ihminen voi turvallisesti oleskella kahdeksan tuntia 85 desibelin melussa, alle 15 minuuttia sadassa desibelissa ja vähimmillään vain alle sekunnin yli 130 desibelissa, tutkijat kirjoittavat Zoology-lehdessä. Kuuroutuminen johtuu siitä, että sisäkorvan karvasolut vahingoittuvat tai tuhoutuvat.

Claesin ryhmä otti kerroskuvausmenetelmällä kolmiulotteisia röntgenkuvia kukkojen kalloista. Niistä paljastui, miksi kukon kuulo säilyy. Kun sen nokka on ammottaa avoimimmillaan, neljäsosa sen korvakanavasta sulkeutuu täysin ja pehmeä kudos peittää puolet tärykalvosta.

Kukko siis kuulee oman huutonsa vahvasti vaimennettuna.

Kiekumisen voima vaimenee merkittävästi, kun etäisyys kasvaa vain puolellakin metrillä. Tämän ansiosta kukko tuskin vahingoittaa kanojenkaan kuuloa. Mutta jos näin kävisi, kanat toipuisivat. Toisin kuin nisäkkäillä, linnuilla sisäkorvan karvasolujen karvat voivat ainakin jonkin verran uusiutua.

Myös kanoilla korvakäytävä kapeutuu hieman nokan auetessa. Aiemman tutkimuksen mukaan kanojen varoitusäänet kaikuvat metrin päästä mitattuina vain 76 desibelin voimalla.

Ruiske voisi auttaa verkkokalvon rappeumaa sairastavia potilaita.

Ranskalainen GenSight-yritys aikoo kokeilla kunnianhimoista hoitokeinoa verkkokalvorappeumaan. Se perustuu optogenetiikkaan ja geeniterapiaan.

Menetelmällä muunneltaisiin ihmisen silmästä tiettyjä soluja sellaisiksi, että ne alkavat aistia valoa. Tähän tarvittava geeni otetaan levästä.

Verkkokalvon rappeuma on perinnöllinen ja melko yleinen sairaus, jossa silmän valoa aistivat solut rappeutuvat ja kuolevat. Verkkokalvon rappeuma supistaa ja sumentaa näkökenttää hiljalleen ja voi johtaa lopulta sokeutumiseen.

Tutkijat ovat värvänneet Britanniassa 12 koehenkilöä kokeilemaan uutta hoitoa, joka voisi säilyttää heillä ainakin jonkinlaiset näön rippeet.

Taudissa tuhoutuvien valoherkkien solujen lisäksi silmässä on myös soluja, jotka normaalisti eivät aisti valoa. Hoidon tarkoitus on muuttaa nämä solut valoa aistiviksi. Niillä potilas voisi nähdä ainakin tiettyjä valon aallonpituuksia.

Ajatus on, että muokatut solut voisivat kompensoida muiden solujen katoa ainakin osittain.

Levä on yksisoluinen eliö, joka pystyy erään geeninsä avulla aistimaan valoa. Geeni voidaan siirtää ihmisen silmään, jossa se muokkaa silmän soluja.

Kukin koehenkilö saa yhden ruiskeen toiseen silmään. Tätä ei ole aiemmin yritetty ihmisillä. Apinoilla ja hiirillä tehdyt kokeet kuitenkin viittaavat siihen, että geeniruiske on saanut eläinten silmän solut aistimaan punaista valoa.

Pelkän pitkäaaltoisen, punaisen valon aistiminen ei vielä tee näkökyvystä kovin ihmeellistä. Tutkijat toivovat, että se silti auttaisi näkönsä menettäviä havaitsemaan ainakin isoja kohteita ja muita ihmisiä.

Koehenkilöt saavat myös kameroilla varustetut erikoislasit, jotka muuntavat muita valon aallonpituuksia punaisiksi. Näin he saisivat heikkolaatuisen mustavalkonäön.

Myös yhdysvaltalaisella RetroSense Therapeutics -yrityksellä on käynnissä vastaava koe. Tässä kokeessa tosin siirrettävä geeni saa silmän hermosolut aistimaan sinistä, ei punaista valoa.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä2272
Liittynyt21.7.2017

Näkö yritetään palauttaa levän geenillä

Opsiinien merkitys elimistössä on kiehtovaa (opsiinit ovat valoreseptoreita, jotka muuttavat valosignaalin sähköiseksi signaaliksi). Ihmisellä on 9 eri opsiinia, mm. Rodopsiini silmän sauvasolujen näköpurppura. Melanopsiini toimii sirkadiaarisessa rytmissä ja pupillireaktiossa. Enkefalopsinia esiintyy runsaasti mm. aivoissa ja kiveksissä . Vähän myös sydämessä, keuhkoissa, maksassa, munuaisissa, lihaksissa, haimassa ja retinassa. Neuropsiinia on mm. ihmisen aivoissa, silmissä, ihossa ja...
Lue kommentti