”Sikariasteroidi” on sisältä melko hauras. Ohessa taitelijan näkemys.
”Sikariasteroidi” on sisältä melko hauras. Ohessa taitelijan näkemys.

Mahdollinen vesi ei höyrystynyt edes Auringon lähellä, koska pinnan eristävä hiilikerros on niin paksu.

Asteroidi ulkoavaruudesta piipahti hetken aurinkokunnassamme. Se on jo poistumassa, mutta sitä on viime viikolla vielä tutkittu tarkoin radiosignaalein.

Asteroidi löytyi jo 19. lokakuuta. Se sai havaijin kielestä nimen ’Oumuamua.

Asteroidista ei irronnut kaasuja tai vesihöyryä, kun se kävi äsken lähempänä Aurinkoa. Tämä tukee ajatusta, että asteroidilla ei olisi sisällään vesijäätä.

Viime havainnot viittaavat kuitenkin siihen, että vesijäätä voisi sittenkin lymytä sen pinnan alla. Asteroidia peittää paksu hiilinen pintakerros, joka olisi estänyt jään höyrystymisen.

Mittauksia teki viime viikolla esimerkiksi Green Bankin radioteleskooppi Virginiassa Yhdysvalloissa. Se tutki sikarin muotoista asteroidia neljällä eri radiotaajuudella.

Työ oli osa Breakthorough listen -hanketta, joka etsii älyllistä elämää avaruudesta. Sitä ei löytynyt tämän vierailijan pinnalta.

Tähtitieteilijöillä on nyt asteroidista heijastuneita radiojälkiä ja lisäksi jälkiä sekä näkyvillä aallonpituuksilla että infrapunassa. Yhdessä ne antavat varman tuloksen.

”Tiedämme nyt, että ’Oumuamuan spektri ei ole keinotekoinen”, sanoo asteroidin tutkintaa johtanut professori Alan Fitzsimmons Queensin yliopistosta Belfastissa Pohjois-Irlannissa.

Mittauksissa selvisi samalla, että 400 metriä pitkän asteroidin pintaan on kerrostunut miljoonien vuosien aikana paksuhko hiilinen kerros.

Se voi suojata sisuksen jäätä niin, ettei Auringon lämpö ei päässyt asteroidin ytimiin lämmittämään ja höyrystämään sitä, vaikka asteroidi kulki vain noin 37 miljoonana kilometrin päässä siitä. Maan keskietäisyys Aurinkoon on 149 miljoonaa kilometriä.

”Lähellä Aurinkoa ’Oumuamuan pinnalla oli ehkä 300 astetta celsiusta. Puoli metriä syvemmällä on kuitenkin niin viileää, että jää ei siellä sulanut, kertoo professori Fitzsimmons verkkopalvelu Science Dailylle. Tuloksista kertoi myös Nature Astronomy.

Kohteen massaa ei tiedetä. Asteroidi voi olla sisältä hauras, sanoo Fitzsimmons. Asteroidi pyörii akselinsa ympäri noin 7,5 tunnissa. Se viittaa siihen, että kohde voi olla sisältä yhtä kevyttä kuin talkki, kertoo BBC News.

Asteroidin koostumus yleensäkin viittaa siihen, että se on samankaltainen kuin aurinkokuntamme planeettojen ja asteroidien koostumus.

Asteroidin pitkulaista muotoa on mietitty. Yksi mahdollisuus on, että se koostuu alunperin erillisistä kappaleista. Painovoima ajoi ne yhteen esimerkiksi, kun isompi kappale hajosi.

Asteroidin osaset syntyivät isommasta kappaleesta esimerkiksi supernovan räjähtäessä. Törmäyksessä kahden tai useamman kappaleen ytimet olisivat yhtyneet ja jäätyneet pitkulaiseen muotoon.

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.