Temppelin rauniot kertovat Tikalin muinaisesta kukoistuksesta Guatemalassa. Kuva: Sergi Reboredo / SCIENCE PHOTO LIBRARY
Temppelin rauniot kertovat Tikalin muinaisesta kukoistuksesta Guatemalassa. Kuva: Sergi Reboredo / SCIENCE PHOTO LIBRARY

Asutus ja viljelysmaat rehevöittivät Guatemalan Amatitlán-järven mayakulttuurin kukoistuskautena.

Runsaat tuhat vuotta sitten Keski-Amerikan vehreissä viidakoissa kukoisti mayojen korkeakulttuuri. Sitten alkoi alamäki.

Yksi osasyy korkekulttuuin häviölle voi olla vesivarantojen saastuminen suurissa mayakaupungeissa. Tuoreiden tutkimusten mukaan sinileväkukinnot ja elohopeapäästöt tekivät vedestä juomakelvotonta Tikalissa ja etelämpänä sijaitsevassa Kaminaljuyussa.

Nykymaailmassa ne kuuluvat Guatemalaan. Tikalin kuuluisat rauniot ovat verrattain hyvin säilyneet, mutta Kaminaljuyu on jäänyt Guatemalan pääkaupungin alle, eikä siitä ole jäljellä juuri mitään.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Pnas-tiedelehdessä julkaistu tutkimus tarkasteli Kaminaljuyusta hieman etelään sijaitsevan Amatitlán-järven vanhoja sedimenttejä. Tutkijat havaitsivat, että järven vesi on todennäköisesti ollut varsin heikkolaatuista mayojen aikoihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nykyään Amatitlán on erittäin saastunut, sillä sinne valuu käsittelemätöntä jätevettä, ravinteita ja teollisuuskemikaaleja pääkaupungin Guatemalan alueelta. Mutta jo mayojen aikaan Kaminaljuyun asutus ja viljelysmaat järven valuma-alueella rehevöittivät vesistön niin, että varsinkin kuivina aikoina järvi on saattanut olla myrkyllistä sinileväpuuroa.

Jopa kahdentuhannen vuoden takaisten pohjasedimenttien tutkimus paljasti, että järvi on alkanut rehevöityä noin vuoden 550 jälkeen. Sitä seuraavina vuosisatoina sinileväkukinnot ovat rehottaneet pahimmillaan lähes nykyisellä tasolla.

”Järvien rehevöityminen ei ole vain nykyajan ilmiö”, Waters sanoo yhdysvaltalaisen Auburnin yliopiston tiedotteessa.

Järvi vaikuttaisi tervehtyneen 1300-luvun jälkeen mayojen kaupunkikulttuurin luhistuttua. Uudelleen se alkoi saastua 1800-luvulla asutuksen lisääntyessä.

Mahtavassa Tikalin kaupungissa kärsittiin sinilevän lisäksi vielä pahemmasta myrkystä.

Kaupungin vesialtaissa oli huomattavia määriä elohopeaa, paljasti Scientific Reports -tiedelehdessä julkaistu kemiallinen analyysi pari vuotta sitten.

Pohjoisemmassa sijaitsevan Tikalin ympäristössä ei ollut järviä eikä jokia, ja pohjavesivarannot olivat niin syvällä, etteivät mayat olisi päässeet niihin käsiksi.

Sen sijaan kaupungin ympärille oli rakennettu tekoaltailta, joihin sadevesi kerääntyi. Kivetyt kadut ja aukiot oli myös suunniteltu niin, että vesi pääsi valumaan altaisiin.

”Tikalin hallitsijaperheet luultavasti saivat elohopeaa ruoastaan jokaisella aterialla”, kirjoittavat Cincinnatin yliopiston tutkijat artikkelissaan.

Mayojen kulttuurissa punainen oli tärkeä väri. Sitä valmistettiin sinooperimalmista eli elohopeasulfidista. Elohopea on tunnetusti hermomyrkky.

Mayat käyttivät sinooperia monipuolisesti koristelussa ja muraaleissaan. Ylimystön hautakammiot oli usein maalattu sinooperilla.

Mayat luultavasti tunsivat sinooperin vaarat mutta eivät ehkä ajatelleet, että värin sisältämää elohopeaa liukenisi rankkasateiden mukana kaupungista juomavesialtaisiin.

Lisäksi altaat pääsivät kuivina kausina rehevöitymään. Niistä löytyi niin ikään merkkejä muinaisista sinileväkukinnoista.

Vesien pilaantuminen on voinut olla yksi palikka Tikalin poliittisen epävakauden ja epäonnen jatkumossa valtakunnan loppuaikoina vuoden 900 tienoilla.

Mayakulttuurin tuhosta on usein puhuttu romahduksena, mutta eivät mayat mihinkään yhtäkkiä kadonneet. Pikemminkin yhteiskunnat hiipuivat ja muuttivat muotoaan.

Nykyään Keski-Amerikassa elää yhä yli kuusi miljoonaa mayojen jälkeläistä. He puhuvat useita mayakieliä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla