Ihmisen ajattelu muistuttaa vuoropuhelua. Kuva: Getty Images
Ihmisen ajattelu muistuttaa vuoropuhelua. Kuva: Getty Images

Kehossa kaikuva äänetön ääni motivoi tai musertaa.

Valtaosa ihmisistä kuulee joskus äänettömän äänen puhuvan kehossaan, osoittavat tutkimukset. Sen tehtävä on auttaa ajattelemaan ja säätelemään käyttäytymistä.

”Kun puhut itsellesi, pääset hetkeksi itsesi ulkopuolelle ja saat perspektiiviä siihen, mitä olet tekemässä”, selittää ilmiötä psykologian professori Charles Fernyhough Durhamin yliopistosta. Tavoitteena on paitsi säätää toimintaa, kuten keskittymistä, myös motivoida.

Molemmat, niin kontrolli kuin motivaatio, ovat erityisen olennaisia kilpaurheilussa.Tutkijat ovat tarkastelleet eri lajien urheilijoiden itsekannustusta, verranneet sitä näiden suorituksiin ja huomanneet, että siitä on selvästi hyötyä. On osoitettu, että esimerkiksi tennispelaajien itseluottamus paranee ja pelko hälvenee, kun heitä opetetaan neuvomaan ja tsemppaamaan itseään treeneissä. Verrokeille näin ei käy.

Itsekeskustelusta hyötyvät toki muutkin kuin urheilijat. Sen avulla jokainen voi rohkaista ja arvioida itseään.

”Itselle puhumisen voima nojaa pitkälti siihen, että se orkestroi dialogin eri näkökulmien välillä”, Fernyhough sanoo.

Ihmisen ajattelu muistuttaa vuoropuhelua, ja sisäinen puhekin tepsii parhaiten, jos puhuu itselleen toisessa tai kolmannessa persoonassa, tutkijat ovat havainneet. Vaikutus perustuu siihen, että tällainen puhetapa etäännyttää automaattisesti enemmän kuin se, että puhuttelee minää ”minuna”.

Tämän ovat todenneet kokeellisesti muun muassa yhdysvaltalaispsykologit Ethan Kross ja Jason Moser. Vuosi sitten Scientific Reports -lehdessä julkaistussa tutkimuksessaan kaksikko mittasi vapaaehtoisten aivotoimintaa, kun nämä katselivat tunteita herättäviä ja neutraaleja kuvia. Välillä he muistelivat ikäviä tapahtumia.

Tehtäviä suorittaessaan koehenkilöiden piti puhua itselleen äänettömästi joko ”minänä” tai omalla nimellä. Kuvien ja muistojen aiheuttama psykologinen ahdinko lieveni sekunnissa, kun ihminen alkoi kutsua itseään nimeltä.

”Tulokset viittaavat siihen, että puhuminen itselle kolmannessa persoonassa voi tarjota suhteellisen vaivattoman tien itsesäätelyyn”, tutkijat kirjoittavat artikkelissaan.

Voi myös nujertaa

Joskus sisäinen ääni saattaakin rusentaa rohkaisun sijaan.

”Olet ihan paska. Et saavuta koskaan mitään”, kertoo Fernyhough esimerkkinä masentuneen potilaansa sisäisestä jankutuksesta.

Masentuneen ihmisen aivot jumiutuvat herkästi kielteisiin ajatuspolkuihin ja ylläpitävät mustaa mieltä. Sisäinen ääni voi synkistää tuntemuksia entisestään.

Jotkut se saa kuulemaan harhoja. Psykologit uskovat, että muun muassa skitsofrenia johtuu häiriöstä tunnistaa sisäistä ääntä omakseen.

 

Lue lisää

Uusimmassa Tiede-lehdessä on artikkeli, jossa Tiede-lehden toimittaja Kirsi Heikkinen kertoo, mitä sisäisen puheen syntymekanismista ja hyödyntämisestä tällä hetkellä tiedetään.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

 

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.