Sadan vuoden susivaino näkyy geeneissä.

Suomen susikanta ei ole juuri saanut uutta verta sen jälkeen, kun laajamittainen sudenmetsästys aloitettiin 1800-luvun lopulla. Yhteys Venäjän susikantaan katkesi tuolloin, eikä se ole palautunut.

Oulun yliopistossa aiheesta väitelleen Eeva Janssonin mukaan yksipuolistuva geeniperimä heikentää susipopulaation kykyä selvitä ja sopeutua tulevaisuudessa. Tutkimusta varten analysoitiin susinäytteitä nyky-Suomesta, Luoteis-Venäjältä ja museokokoelmista.

Geneettisten analyysien perusteella pariutuminen Suomen ja Venäjän susien välillä on nykyisin vähäistä. Todennäköisin syy tälle on Karjalassa runsaana jatkuva sudenmetsästys, jonka seurauksena Venäjän populaatiosta ei synny muuttopainetta Suomeen päin. Nuoret yksilöt jäävät synnyinseuduilleen lisääntymään.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tutkimuksessa selvisi myös, että Suomen sudet vaeltavat keskimäärin vain noin sadan kilometrin säteellä. Näin geneettisesti läheistä sukua olevat yksilöt pysyvät myös maantieteellisesti lähellä toisiaan. Suomen susikanta elpyi 1990-luvulla, mutta vuodesta 2006 jatkunut kannan romahdus on vähentänyt entisestään susien liikkuvuutta ja lisännyt sukusiitosten määrää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla