Pyöreät jäljet kuuluivat jättimäiselle kasvinsyöjäliskolle, joka kulki neljällä jalalla. Kuva: Edinburg University / Paige de Polo
Pyöreät jäljet kuuluivat jättimäiselle kasvinsyöjäliskolle, joka kulki neljällä jalalla. Kuva: Edinburg University / Paige de Polo

Tuulisella Skyen saarella on muinoin lekotellut hirmuliskoja leppeissä oloissa.

Luoteis-Skotlannin rannikolla sijaitsevalta Skyen saarelta on jälleen löydetty todisteita alueella muinoin eläneistä dinosauruksista. Saaren pohjoisosissa on kymmeniä erikokoisia dinosauruksen jälkiä, joista suurimmat ovat autonrenkaan kokoisia.

Nykyään paikalla on tuulen pieksämää rantakivikkoa, mutta kauan sitten ranta oli pehmeää, mutaista laguunia. Jälkensä siihen ovat painaneet sekä kasvinsyöjäliskot että näitä saalistaneet lihansyöjädinosaurukset, Tyrannosaurus rexin alkukantaiset serkut.

Jäljet ovat otollisissa olosuhteissa kivettyneet ja tarjoavat nyt tutkijoille mahdollisuuden kurkistaa 170 miljoonan vuoden takaiseen maailmaan.

Tuolloin maapallon mantereet muodostivat yhtenäisen jättiläismantereen, Pangaian. Dinosaurusten jäljet ovat ajalta, jolloin Pangaia alkoi hiljalleen hajota. Skotlanti sijaitsi tuolloin lähellä päiväntasaajaa ja oli ilmastoltaan hyvin miellyttävä.

”Tämä oli subtrooppinen paratiisi, luultavasti hieman sellainen kuin Florida ja Espanja ovat nykyään”, kuvailee paleontologi Steven Brusatte Edinburghin yliopistosta The Guardian -lehdelle.

Jäljet sijaitsevat rantakivikossa, joka jää nousuveden aikana veden peittoon. Ne löysi Brusatten oppilas, joka sattui kävelemään saaren rantaa otollisella hetkellä.

Jo aiemmin on tiedetty, että näillä tienoilla on dinosaurusten jälkiä. Samat tutkijat löysivät vuonna 2015 satoja kasvinsyöjäliskojen jättämiä painaumia samoilta seuduilta.

Alue on Skotlannin merkittävin dinosaurusten jälkien esiintymä ja maailmanlaajuisestikin poikkeuksellinen, sillä juuri tältä ajanjaksolta, jurakauden puolivälistä, löytyy niukasti dinosaurusten fossiileita ja muita merkkejä hirmuliskoista.

Nyt löydettyjen 50 jäljen joukossa on myös tunnistettavasti kolmivarpaisen dinosauruksen jälkiä. Ne kuuluvat todennäköisesti jonkinlaiselle teropodille eli kaksijalkaiselle lihansyöjäliskolle.

Jälkien koon puolesta Brusatte arvelee jälkien jättäjän olleen noin tonnin painoinen ja viiden-kuuden metrin pituinen hirmulisko, pienempi versio kuulusta Tyrannosaurus rexistä.

Dinosaurusten valtakausi maapallolla oli niin pitkä, että sitä on ihmisen vaikea hahmottaa. T. rex eli vasta sata miljoonaa vuotta tämän jäljen jättänyttä hirmuliskoa myöhemmin. Kyse onkin nyt hirmuliskojen kuninkaan varhaisesta ja pienemmästä serkusta.

Suurimmat jäljistä ovat pyöreitä ja jopa autonrenkaan kokoisia. Ne ovat muistona Skotlannissa tömistelleistä, yli kymmenen tonnin painoisista kasvinsyöjäliskoista.

Pitkäkaulaiset kasvinsyöjäliskot eli sauropodit kävelivät neljällä jalalla. Nämä jäljet jättänyt otus on ollut ehkä noin 15 metriä pitkä, Brontosauruksen tyyppinen kasvinsyöjäjättiläinen.

Jälkien perusteella on voitu hahmotella dinosaurusten kulkureittejä. Näyttää siltä, että nykyisin veden peitossa oleva rantakivikko on tuolloin kauan sitten ollut leppeä laguuni.

”Nämä näyttävät siltä kuin dinosaurukset olisivat vain hengailleet täällä, suorastaan maleksineet”, Brusatte sanoo.

Dinosaurukset talsivat rannalla ihmisen mittapuulla ehkä polvenkorkuisessa vedessä.

Alueella sijaitsevat jäljet tulevat tuottamaan vielä monta tutkimusartikkelia. Uusimman raportin julkaisi Scottish Journal of Geology.

Tietoisuus ei ole vakaa tila vaan vaihtelee alati. Se tarjoaa tilaisuuksia oudoille aistimuksille. Kuva: iStock

Muinaisen kalliotaiteen kuvajaiset tuotti muuntunut tietoisuus. Se syntyy meidänkin aivoissamme.

Kalliotaidetta tehtiin kaikilla asutuilla mantereilla kymmeniätuhansia vuosia. Suomestakin sitä tunnetaan yli viidentuhannen vuoden takaa.

Jos olet joskus katsellut kuvia näistä maalauksista tai uurroksista, olet varmaan pannut merkille, kuinka samankaltaisia ne ovat maailman eri puolilla.

Kaikkialla kiveen on laadittu ristikoita, siksakkeja, aaltoviivoja, täpliä, kaaria ja spiraaleja. Yhtä lailla yleismaailmallisia ovat eläimet, ja joka puolella on kuvattu paljon myös ihmisiä.

Ihmisissä huomiota kiinnittää yhtäläinen kahtalaisuus. Osa toimittaa selvästi arkisia askareita, osa kokee jotain yliluonnollista. Heillä saattaa olla linnun pää, peuran sarvet tai leijonan häntä.

Menneisyytemme tutkijoilla on selitys samankaltaisuuteen. Se löytyy aivoistamme.

Tietoisuus on universaali

Tietoisuuden syvintä olemusta etsitään yhä, mutta yksi asia näyttää selvältä: aivomme tuottavat kaikille yhteistä tajunnan sisältöä.

Esihistoriallista ihmismieltä tutkiva Steven Mithen laskee, että universaali tietoisuus syntyi noin 50 000–60 000 vuotta sitten, samoihin aikoihin, kun meidän nykyisten ihmisten esivanhemmat purkautuivat Afrikasta maailmalle. Silloin aivorakenteissa tapahtui muutoksia, jotka mahdollistivat uudet kollektiiviset innovaatiot.

Kalliotaiteessa tämä näkyy aiheiden samanlaisuutena.

Yhteiset sisällöt syntyvät muuntuneessa tietoisuuden tilassa, jossa aivot tuottavat kuvia ihan itsestään, ilman visuaalisia ärsykkeitä. Tutkijat kutsuvat sisäsyntyisiä aistimuksia entoptisiksi kuviksi, mutta he eivät osaa vielä sanoa, miten aivot niitä tarkkaan ottaen tekevät. Se tiedetään, että havainnot etenevät vaiheissa abstrakteista kuvioista hallusinaatioihin ja että aivot ovat mukana laajalti.

Kuka vain voi kokea

Myös se on käynyt tutkimuksissa ilmi, että entoptisia havaintoja voi syntyä kenen tahansa päässä.

Tilaisuuksia tarjoaa tietoisuuden häilyvyys. Tajuntamme ei näet ole vakaa vaan vaihtelee tilasta toiseen. Erityisen altis harha-aistimuksille tietoisuus on silloin, kun se on kääntynyt sisäänpäin, itseen.

Entisaikain samaanit näkivät oman kulttuurinsa pyhiä ja pahoja, me voimme nähdä enkelin, kuolleen omaisen tai hirviön. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan yliluonnolliset aistimukset ovat yleisiä. Sellaisen on kokenut joka toinen maailman ihminen.

 

Lue lisää

Huhtikuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa kalliotaidetta tutkiva psykologi Mauno Niskanen valaisee universaalin tietoisuuden ja entoptisten aistimusten syntyä.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Planeetta imee 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet planeetan, joka on kuin itse pimeys. Kaukana Leijonan tähdistössä omaa tähteään kiertävä Jupiterin kokoinen Wasp-104b imee jopa 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tutkijat kirjoittavat arXiv-esijulkaisupalveluun ladatussa artikkelissaan, että Wasp-104b on ”mustempi kuin hiili”.

Wasp-104b on Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Se kiertää emotähteään erittäin lähellä, lähempänä kuin Merkurius kiertää meidän Aurinkoamme. Planeetta tekee täyden kierroksen tähtensä ympäri alle kahdessa vuorokaudessa.

Tällaista tähden lähellä kiertävää kaasuplaneettaa kutsutaan kuumaksi jupiteriksi. Tähden säteily lämmittää planeettaa jopa tuhansiin asteisiin, mikä estää muun muassa pilvien muodostumisen planeetan päiväpuolelle.

Wasp-104b on lisäksi vuorovesilukittunut tähteensä, eli aina sama puoli planeetasta on tähteen päin. Toisella puolella vallitsee ikuinen yö.

Äärimmäisen musta väri johtuu siitä, että valoa heijastavia pilviä ei pääse muodostumaan. Sen sijaan planeetan kaasukehässä on kaliumia ja natriumia, jotka imevät valoa.

Tummuus ei estä meitä havaitsemasta planeettaa. Tämäkin planeetta löydettiin tarkastelemalla varjoa, joka muodostuu kun planeetta kulkee meistä katsoen tähtensä editse.

”Tähän asti tunnetuista mustista planeetoista sanoisin, että tämä menee top viiteen. Ehkä top kolmoseen”, pohtii tutkimusta johtanut astrofyysikko, tohtoriopiskelija Teo Mocnik englantilaisesta Keelen yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Wasp-104b ei ole siis ainoa laatuaan. Tällaisia pikimustia planeettoja tunnetaan muutama muukin. Tummin kaikista on vuonna 2011 löydetty TrES-2b, joka heijastaa vain 0,1 prosenttia siihen osuvasta valosta. Sen kaasukehässä on muun muassa titaanioksidia valoa imemässä.

Toinen kiintoisa musta jättiläinen on Hat-p-7b. Sen yöpuolella sataa rubiineja ja safiireita, kun planeetan kaasukehässä oleva alumiinioksidi tiivistyy mineraalikiteiksi eli korundeiksi.

Vaikka nämä planeetat heijastavat äärimmäisen vähän valoa, on hieman harhaanjohtavaa verrata niitä hiileen, huomauttaa astrofysiikan professori Adam Burrows Princetonin yliopistosta. Ne eivät näyttäydy aivan pikimustina, vaan mitä luultavimmin Wasp-104b on hyvin tumman purppuran värinen. TrES-2b puolestaan on niin kuuma, että se hohtaa heikosti punaisena, kuin kekäle.

Planeetat löydettiin Kepler-avaruusteleskoopin avulla. Aurinkoa kiertävä Kepler-teleskooppi on tähän mennessä havainnut jo yli 2300 planeettaa muiden tähtien ympäriltä.