Kuolemattomaksi muuttuneita syöpäsoluja, ns. HeLa-soluja (CDC).
Kuolemattomaksi muuttuneita syöpäsoluja, ns. HeLa-soluja (CDC).

Suomalaistutkijat ovat ensimmäisinä kartoittaneet kaikki solun kasvuun ja jakautumiseen vaikuttavat geenit. Suuri osa niistä on myös mahdollisia syöpägeenejä.

Suomalaistutkijat ovat ensimmäisinä kartoittaneet kaikki solun kasvuun ja jakautumiseen vaikuttavat geenit. Suuri osa niistä on myös mahdollisia syöpägeenejä.

Tavallisen eläinsolun kasvua säätelyyn osallistuu satoja geenejä. Professori Jussi Taipaleen johtama Helsingin yliopistossa ja Kansanterveyslaitoksessa työskentelevä ryhmä on onnistunut kartoittamaan koko tämän geenijoukon yhdellä tutkimuksella. Se saatiin aikaan hiljentämällä järjestelmällisesti yksi kerrallaan valtaosa banaanikärpäsen (Drosophila melanogaster) 14 000 geenistä ja analysoimalla niiden vaikutus solujen kasvuun ja jakautumiseen. Tutkimus paljasti tunnettujen kasvunsäätelijöiden lisäksi joukon geenejä, joiden tehtävää ei aiemmin tiedetty. Tulokset julkaistaan huomenna ilmestyvässä Nature-lehdessä.

Banaanikärpänen on hyvä ihmissolujen kasvun säätelyn malli. Peruskoneisto on
melko samanlainen sekä hyönteisillä että ihmisellä. Kasvumekanismien selviäminen on merkittävä asia, sillä solujen kasvun tarkka säätely on välttämätöntä alkionkehitykselle ja kudosten uusiutumiselle. Syövissä kasvumekanismi on puolestaan riistäytynyt pois raiteiltaan.