Suurennos kraatterista, jonka hiukkanen aurinkokunnan ulkopuolelta teki alumiinikalvoon. Kuva: Stardust ISPE/ NRL
Suurennos kraatterista, jonka hiukkanen aurinkokunnan ulkopuolelta teki alumiinikalvoon. Kuva: Stardust ISPE/ NRL

Stardust-luotaimen saaliin seulonnassa auttoivat sadat kansalaistieteilijät.

Stardust-luotaimen avaruudesta keräämät näytteet viittaavat siihen, että tutkijoiden käsissä olisi ensi kertaa pölyhiukkasia aurinkokunnan tuolta puolen, tähtienvälisestä avaruudesta. Yhdysvaltain avaruusjärjestö Nasa laukaisi Stardust-luotaimen avaruuteen vuonna 1999, ja sen näytekapseli palasi Maahan 2006.

Stardustin tehtävä oli kerätä sekä komeetan perässä seuraavaa että tähtienvälisestä avaruudesta kulkeutunutta pölyä. Nyt Science-lehdessä julkaistu tutkimus esittelee seitsemän hiukkasta, jotka näyttävät olevan peräisin Aurinkokunnan ulkopuolelta. Tähtienvälisiä pölyhiukkasia syntyy esimerkiksi supernovaräjähdyksissä, joista ne ampaisevat matkaan avaruuden halki. Tähän asti pölyn ominaisuuksia on voitu havainnoida vain kaukoputkilla.

Stardustin näytekeräin koostui aerogeelitiilistä sekä alumiinikalvoista. Hiukkasten aerogeeliin jättämistä jäljistä valtaosan löysi 700 kansalaistieteilijän joukko, jonka tutkijat olivat kutsuneet mukaan haravoimaan yli miljoonaa mikroskooppikuvaa geelistä. Enin osa jäljistä oli peräisin luotaimesta itsestään irronneista hiukkasista, mutta kolme jälkeä viittasi tähtienväliseen alkuperään.

Yksi kolmesta tähtienvälisestä pölyhippusesta ei ilmeisesti jättänyt paljon muuta jälkeä itsestään kuin vanan geeliin. Kaksi muuta ovat hiutalemaisia, läpimitaltaan kahden millimetrin tuhannesosan mittaisia hitusia, ja ne saivat löytäjiltään nimet Orion ja Hylabrook.

Näytekeräimen alumiinikalvosta tutkijat löysivät loput neljä kaukaisuudesta kulkeutunutta pölyhippusta. Nämä olivat pienempiä yksilöitä, eikä niitä olisi voitu havaita aerogeelissä. Alumiiniin jääneistä kraattereista poimittiin talteen osin sulaneita hiukkasjäänteitä, joiden koostumus vihjasi, että ne olisivat tulleet tähtienvälisestä avaruudesta.

Paitsi kooltaan pölyhiukkaset eroavat toisistaan myös alkuainekoostumukseltaan ja kiderakenteeltaan. Tutkijat yllättyivät hiukkasten moninaisuudesta. Löydöt eivät tuekaan mitään tiettyä nykyisistä tähtienvälisen pölyn teorioista.

Tutkimusta johtanut Kalifornian yliopiston fyysikko Andrew Westphal muistuttaa yliopistonsa tiedotteessa, että tarvitaan vielä lisäselvityksiä, jotta voidaan varmasti sanoa seitsikon olevan kotoisin aurinkokunnan ulkopuolelta.

Alla on röntgenfluoresenssipotretti hiutaleen muotoisesta Orion-hiukkasesta. Punainen on alumiinia, vihreä rautaa ja sininen magnesiumia.

Kuva: Anna Butterworth