Stephen Hawking New Yorkissa 2016. Kuva: Lucas Jackson / Reuters
Stephen Hawking New Yorkissa 2016. Kuva: Lucas Jackson / Reuters

Stephen Hawking oli tieteen supertähti, jonka ansiosta kosmologia ja maailmankaikkeuden vaikeatkin ilmiöt alkoivat kiinnostaa tavallisia ihmisiä.

Stephen Hawkingin merkitys oli suuri etenkin tieteen popularisoijana. Hän nosti esille ihmisen ja maailmankaikkeuden yhteyden. Hän toi mustat aukot tavallisille kansalaisille”, tähtitieteen professori Esko Valtaoja tiivistää.

Brittiläinen fyysikko ja kosmologi Stephen Hawking kuoli varhain keskiviikkona 76-vuotiaana vaikeaan liikehermoja rappeuttavaan sairauteen, jonka vuoksi hän joutui käyttämään pyörätuolia vuosikymmenien ajan.

Vaikka Hawking oli myös puhekyvytön henkitorveen tehdyn avanteen takia, hän pystyi viestimään puhesyntetisaattorin avulla ja tekemään tieteellistä työtä. Hän pystyi välittämään valtavan älynsä ja viiltävän huumorinsa ansiosta viisaita näkemyksiä tieteen ja maailman tilasta ja ihmiskunnan huomisesta.

Hawking oli suurelle yleisölle ehkä tunnetuin nykyajan fyysikoista. Hawkingia kuvaillaan brittiläisissä viestimissä nykyisen luonnontieteen kirkkaimmaksi tähdeksi, jonka ansiosta kosmologia ja maailmankaikkeuden vaikeatkin ilmiöt alkoivat kiinnostaa tavallisia ihmisiä.

Hawking teki käsittämättömästä käsitettävää, mutta hänen varsinaiset tutkimuksensa saattavat olla tavalliselle kansalaiselle haasteellisia ymmärtää.

Väitöskirjaa Cambridgen yliopistossa 2000-luvulla tehnyt Helsingin yliopiston professori Peter Johansson tiivistää, että Hawking oli eittämättä merkittäviä fyysikoita, mutta rinnastukset Newtoniin ja Einsteiniin ovat hieman liioiteltuja.

Kosmologi Syksy Räsänen tarkentaa, että Hawking oli 1900-luvun jälkipuoliskon merkittävimpiä gravitaatiotutkijoita. Hän ei ollut ehkä kymmenen merkittävimmän fyysikon tai kosmologin joukossa. Universumia ja mustia aukkoja muovaavan painovoiman selvittäjänä hän on kärkikaartia.

Hawkingin kosmologi George Ellisin kanssa kirjoittama oppikirja The Large Scale Structure of Space-Time on Räsäsen mukaan alan armoitettu klassikko.

Hawking ei saanut kovassa fyysikoiden välisessä kilpailussa Nobelin palkintoa, joka yleensä annetaan todennetuista havainnoista. Esimerkiksi Hawkingin laskemaa mustan aukon säteilyä on hyvin vaikea havainnoida, vaikka tutkimus on teoreettisesti kestävä ja tavattoman siteerattu.

Hawkingin tieteellinen läpimurto oli vuonna 1970, jolloin hän osoitti brittiläisen fyysikon Roger Penrosen kanssa, että maailmankaikkeus alkoi yleisen suhteellisuusteorian perusteella singulariteetista, äärimmäisen tiheästä pisteestä.

He osoittivat Räsäsen mukaan, että maailmankaikkeudessa on vähintään yksi singulariteetti, mutta eivät sitä, onko se alussa vai muualla. Alkuräjähdys oli tavallaan kuin mustan aukon romahdus takaperin esitettynä.

Penrose sittemmin muisteli The Guardianin mukaan, miten päättäväisesti Hawking paneutui työhönsä, koska hän ei uskonut elävänsä kovin kauan.

Hawking muistetaan ennen kaikkea mainitusta mustien aukkojen säteilystä, mikä kuulostaa jo käsitteenä ristiriitaiselta. Miten mustat aukot voisivat säteillä, jos kaikki valoa myöten putoaa niiden pohjattomaan painovoimakuiluun?

Hawking esitti päin vastoin, että mustat aukot eivät vain säteile vaan myös menettävät massaansa, ja lopulta katoavat maailmankaikkeudesta.

Mustan aukon säteily perustuu ajatukseen, että avaruudessa syntyy jatkuvasti hiukkas-antihiukkaspareja, jotka saman tien tuhoavat toisensa.

Jos toinen syntyvistä virtuaalihiukkasista kuitenkin putoaa mustaan aukkoon, jäljelle jäävä hiukkanen jää säteilemään. Jos putoava hiukkanen on antihiukkanen, mustan aukon massa pienenee. Säteily on kuitenkin niin vähäistä, että tavallisen mustan aukon elinikä on pidempi kuin maailmankaikkeuden.

Hawking täydensi maailmankaikkeuden syntymallia 1980-luvulla kvanttifysiikkaan perustuvalla oletuksella, jonka mukaan ajalla ei ole lainkaan alkua eikä loppua.

Sen mukaan maailmankaikkeus on myös ajan kannalta reunaton. Hän totesi luonteenomaiseen tapaansa, että jos ei ole alkua eikä loppua, tarvitaanko enää jumalaa käynnistämään tai päättämään todellisuutta.

 

Vaikka Hawking ei saanut Nobelin palkintoa, hänen uransa oli näyttävä. Esimerkiksi vuonna 1974 hänet kutsuttiin Englannin kuninkaallisen tiedeseuran Royal Societyn jäseneksi yhtenä kaikkien aikojen nuorimmista tiedemiehistä.

Vuonna 1979 hänestä tuli Cambridgen yliopiston professori samalle oppituolille, jota painovoimalakien keksijä Isaac Newton hoiti 1600-luvulla.

Työtään Hawking kuvaili kansantajuisesti teoksessaan Ajan lyhyt historia, joka oli valtava myyntimenestys. Fysiikan teorioista kertovaa kirjaa myytiin ainakin kymmenen miljoonaa kappaletta, ja se käännettiin neljällekymmenelle kielelle.

Nimipäivä oli pitkään tärkein henkilökohtainen merkkipäivä.

Tiedätkö, milloin sinulla on nimipäivä? Toisin kun monessa muussa maailman maassa, vastauksesi on todennäköisesti kyllä. Liekö edes suomalaista, joka ei tietäisi.

Entä panitko merkille, että eilen alkoi naistenviikko? Monet panivat – muutkin kuin ne yli 600 000 naista, joiden nimipäivä osuu 18.7.–24.7. sijoittuvaan viikkoon.

Meillä muistetaan naistenviikko sen peruina, että ennen sääkarttoja ja taloussivujen pörssianalyysejä suomalaiset yrittivät ennakoida elämäänsä enteistä.

Naisten viikolla selvisivät sadot ja sateet.

Joka ei ole Marketan aikana heinässä, se ei korjaa heiniä.
Jos ei Kristiinan päivänä ole pavussa kukkaa, saa päästää siat papumaahan.
Jos on poudat, varokaa ämmäviikkoa. Kyllä ämmät kastelee.
Kun Matleenan päivänä sataa, sataa Pertun päivään asti.

Vietto alkoi 1700-luvulla

Naistenviikon juuren muodostavat kahden pyhimyksen, Maria Magdalenan ja Kristinan, keskiaikaiset muistopäivät.

Katolisen kirkon pyhimyskalenterista lähti aikoinaan koko ajatus nimille omistetuista päivistä. Pyhimysten päivät alkoivat muuntua nimipäiviksi, kun kirkon jäsenet ryhtyivät nimeämään lapsiaan pyhimysten mukaan.

Yhteys pyhimyksiin höllentyi, kun Martin Luther käynnisti Saksassa uskonnollisen reformaation. Se hylkäsi pyhimysten palvonnan ja korvasi pyhimyskalenterit evankelisilla kalentereilla, joihin merkittiin nimipäiviä myös suosituille kansannimille.

Suomeen tämä maallinen nimipäiväperinne saapui Ruotsin kautta 1700-luvulla. Tavan omaksuivat ensin – niin kuin tuolloin uudet muotivillitykset yleensä – säätyläiset, mutta seuraavalla vuosisadalla nimipäiviä vietettiin jo koko maassa.

Perinteen yleistymistä edisti täkäläinen nimipäiväkalenteri, jota päivitettiin vastaamaan suomalaisten tosiasiallista nimistöä.

Maassa, jossa kaikki eivät vielä satakaan vuotta sitten tienneet toistensa syntymäpäiviä, eivät aina omaansakaan, almanakkaan merkityt nimipäivät antoivat mahdollisuuden toivottaa sukulaisille ja ystäville vuosittain lisää onnellisia elonpäiviä.

Näin Suomesta tuli nimipäivien vieton kärkimaita – ja sellainen maamme on yhä. Meidän lisäksemme maallisia nimipäiviä viettävät innokkaasti lähinnä ruotsalaiset, tšekit ja latvialaiset.

Kalenterit tukevat edelleen

Nimipäiväperinteen säilymistä ovat tukeneet uudet nimipäiväkalenterit, joilla on haluttu varmistaa, että mahdollisimman monella on tilaisuus viettää nimipäivää.

Suomenruotsalaiset saivat omansa vuonna 1929. Inarinsaamelaisten kalenteria on julkaistu vuodesta 1996, ja ensimmäinen pohjoissaamelaisten kalenteri ilmestyi 1997.

Luonnollisesti myös ortodokseilla on kalenteri. He juhlivat nimipäivää oman nimikkopyhänsä päivänä.

Nykyään jopa 84 prosenttia suomalaisista pystyy viettämään nimipäivää suomenkielisen nimipäiväkalenterin mukaan.

Jos nimeään etsii lisäksi suomenruotsalaisesta, ortodoksisesta tai saamelaisesta kalenterista, nousee luku yli 90 prosenttiin, arvioi nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala, joka Helsingin yliopiston almanakkatoimiston johtajana hoitaa suomenkielistä nimipäiväkalenteria.

 

Lue lisää

Tiede-lehdessä 8/2018 on pitkä artikkeli, jossa tiedetoimittaja Johanna Junttila  kertoo nimipäiväperinteen synnystä ja nimipäivien perinteisistä viettotavoista. Nykyiset someviestit ja pullakahvit työpaikalla ovat kalpea aavistus alkuperäisistä menoista. Ennen päivänsankari sai nimipäiväpuun ja olkiheilan sänkyyn.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Jopa huonomuistisena pidetty kultakala pystyy palauttamaan mieleensä yli vuoden takaisia tapahtumia.

Englanninkieliset kutsuvat hajamielisyyttä usein ”kultakalan muistiksi”, ja sen väitetään olevan vain kolmen sekunnin mittainen.

Todellisuudessa kultakala, kuten moni muukin kala, on muistivirtuoosi. Sen muisti on jopa niin luotettava, että Kanadassa Brittiläisen Kolumbian yliopiston luennoitsijat hyödyntävät sitä biologian opetuksessa.

Harjoituksessa kunkin opiskelijan pitää opettaa yhdelle kultakalalle, että se saa ylimääräisen ruoka-annoksen uimalla tietyn värisen muoviputken luo. Joka kalalle on varattu hiukan eri värisävy. Sitten putkirivistö pidetään poissa kalojen näkyviltä vuoden ajan. Tämän jälkeen opiskelija saa tehtäväkseen kokeilla, vieläkö hänen ”oma” kalansa valitsee oikean sävyn.

Vastaus on kyllä. Jokainen kultakala viilettää edelleen oman värisävynsä putkelle.

Kalojen muisti on muutenkin osoittautunut mainettaan paremmaksi. Eräs todiste tästä on röyhelötokko, sormenmittainen sintti, joka elää Atlantin rantavesissä.

Tutkimuksissa on paljastunut, että röyhelötokko painaa nousuveden aikana mieleensä kolmiulotteisen kartan kotivetensä pohjasta. Sitä hyödyntämällä tokko löytää laskuveden aikana vuorovesilammikosta takaisin mereen. Kartta päässään se loikkii yhdestä rannalle jääneestä lampareesta viereiseen, siitä seuraavaan ja niin edelleen avoveteen asti.

Jos tokot siirtää vieraan rannan lammikoihin, niiden loikat suuntautuvat mihin sattuu ja päättyvät yleensä kuivalle maalle. Jo yhden nousuveden mittainen uiskentelu uuden pohjamaiseman yllä riittää kuitenkin siihen, että ne muistavat oikeat hyppelyreitit yli kuukautta myöhemmin.

 

Lue lisää

Kesäkuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa tutkija ja tietokirjailija Helena Telkänranta kertoo kalojen hämmästyttävistä kyvyistä. Valtaosa kalojen älyä ja tunnemaailmaa koskevista tutkimuksista on niin tuoretta, että tiedot eivät ole vielä ehtineet esimerkiksi oppikirjoihin.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.