Yhdysvaltain avaruussukkulat suunniteltiin jo 1970-luvulla, joten jo senkin takia on aika korvata sukkulat uusilla. Tavoitteena on alus, joka voidaan lähettää avaruuteen tarvittaessa kahdella tai kolmella erilaisella kantoraketilla. Suunnitelmat ovat j...

Yhdysvaltain avaruussukkulat suunniteltiin jo 1970-luvulla, joten jo senkin takia on aika korvata sukkulat uusilla. Tavoitteena on alus, joka voidaan lähettää avaruuteen tarvittaessa kahdella tai kolmella erilaisella kantoraketilla. Suunnitelmat ovat jo niin pitkällä, että Space.com-verkkolehti on pannut sivuilleen muutamia hahmotelmia.

Uudet sukkulat tehdään vain avaruusaseman ja Maan väliseen liikenteeseen, joten niillä ei lennetä esimerkiksi Kuuhun eikä edes 40 000 kilometrin päähän korjaamaan tietoliikennesatelliitteja. Näin rajallinen tehtävä on herättänyt kritiikkiä, ja eräät arvostelijat sanovat, että nyt palataan 1960-luvun tapaan sulloa astronautit peltipurkkiin. -Tämä on pitkä harppaus taaksepäin, eräs avaruusteollisuuden asiantuntija mukailee Space.comissa ihmisen ensimmäisiä sanoja Kuun pinnnalla.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa valitsee ehdokkaista yhden ensi vuoden elokuussa. Uusi sukkula voitaisiin viedä avaruusaseman pelastusalukseksi jo vuonna 2008, ja säännöllisiin miehistökuljetuksiin se saataisiin viimeistään vuonna 2012.