Kaksi urosjauhokuoriaista (Gnathocerus cornutus)
taistelun tuoksinassa.
Kaksi urosjauhokuoriaista (Gnathocerus cornutus) taistelun tuoksinassa.

Geenit, jotka aiheuttavat yhdelle sukupuolelle lisääntymisetua tuovan ominaisuuden, haittaavat toista sukupuolta usein silloinkin kun toiselle sukupuolelle ei kehity tätä ominaisuutta.

Uuden tutkimuksen mukaan geneettinen "sukupuolten taistelu" voi olla keskeisemmässä roolissa evoluutiossa kuin on tähän asti ymmärretty.

Tämä konflikti on havaittu monilla eliölajeilla. Ristiriita syntyy silloin, kun toisen sukupuolen lisääntymismenestystä hyödyttävän ominaisuuden tuottaa geeni, joka on haitallinen toiselle sukupuolelle. Tämä johtaa eräänlaiseen evolutiiviseen köydenvetoon sukupuolten välillä.

Aiemmin on ajateltu, että konflikti voi ratketa vain siten, että kyseessä oleva piirre kehittyy sukupuolispesifiksi - eli että ominaisuus kehittyy vain sille sukupolvelle joka siitä hyötyy, muttei toiselle. Esimerkiksi keikaroivaa pyrstöä, jolla riikinkukkokoiraat mainostavat soitimella terveyttään, ei kehity naaraille.

Uuden Exeterin, Okayaman ja Kyushun yliopistojen Current Biology -lehdessä julkaiseman tutkimuksen mukaan tämä ei aina ratkaise konfliktia. Silloinkin kun ominaisuudesta tulee sukupuolisidonnainen, toiselle sukupuolelle voi silti olla haittaa geenin olemassaolosta.

Professori Dave Hosken Exeterin yliopistosta sanoi, että tällainen geneettinen taistelu on yleistä kaikkialla biologiassa. "Esimerkiksi ihmisellä miehen lantio on optimoitu fyysiseen aktiivisuuteen, kun taas naisten lantion on mahdollistettava raskaus ja synnytys. Tällaisista evoluutiokonflikteista on kyse, ja näiden konfliktien uskottiin ratkeavan sillä, että ominaisuudet kehittyvät sukupuolispesifisti."

Tutkimuksessa seurattiin jauhokuoriaisia, joiden koirailla on massiivisen suurentuneet leukaluut, jotta ne voisivat taistella toisten urosten kanssa asemasta. Naarailla näitä ei ole - eli kyse on sukupuolispesifistä ominaisuudesta.

Valikoivalla jalostuksella tutkijat onnistuivat tuottamaan suurempi- ja pienempileukaisia uroksia. Samalla kävi ilmi, että mitä suuremmat leuat olivat, sitä menestyksekkäämpiä urokset todella olivat. Tämä kuitenkin kostautui naaraiden lisääntymistuotossa.

Professori Takahisa Miyatake Okayaman yliopistosta kertoi, että tutkijat tarkistivat kaikki mahdolliset syyt tähän, ja kävi ilmi, että vaikka naaraat eivät perineet isompia leukoja, ne perivät muita ominaisuuksia, jotka tekivät isommat leuat uroksilla mahdollisiksi. Näihin ominaisuuksiin kuului takaruumiin pienentyminen, mikä vaikuttaa siihen kuinka monta munaa naaras voi kantaa. Tämä on yksi mahdollinen selitys lisääntymismenestyksen huononemiselle.