Kuva: Corbis RF. Siittiöitä.
Kuva: Corbis RF. Siittiöitä.

Solunjakautumisen aikataulutus ratkaisee, tuleeko itusolusta siittiö vai munasolu.

Sukusolut kehittyvät itusoluista, jotka ovat identtiset miehen ja naisen alkioissa. Mikä muovaa niistä siittiöitä tai munasoluja?

"Se, tuleeko sukusolusta siittiö vai munasolu riippuu ajankohdasta, jolloin meioosi alkaa", vastaa professori Peter Koopman Queenslandin yliopistosta. Mikäli solunjakautuminen alkaa sikiönkehityksen aikana, syntyy munasoluja. Jos se tapahtuu vasta syntymän jälkeen, muodostuu siittiöitä.

Koopman ryhmineen sai selville hiiritutkimuksissaan, että lähtölaukauksen meioosille antaa A-vitamiineihin lukeutuva retiinihappo. Miesalkioissa sen vaikutuksen kuitenkin estää Cyp26b-entsyymi, mikä siirtää meioosin alun yli syntymän.

"Tulos on perusbiologinen läpimurto, joka auttanee kehittämään niin lapsettomuus- kuin syöpähoitojakin", Koopman iloitsee. Hän uskoo, että esimerkiksi kivessyövän syy piilee sukusolujen saamassa virheellisessä retinoidisignaalissa.

Tutkimus julkaistiin Science-lehden verkkosivulla.