Jopa neljännes yleisesti käytettävistä lääkkeistä vaikuttaa suolistomikrobien kasvuun. Kuva: Getty Images
Jopa neljännes yleisesti käytettävistä lääkkeistä vaikuttaa suolistomikrobien kasvuun. Kuva: Getty Images

Mikrobit selittävät yksilöllisiä eroja lääkkeiden tehossa.

Suoliston pieneliöstö selittää, miksi lääkkeiden vaikutuksissa voi olla niin suuria yksilöllisiä eroja.

Esimerkiksi kolesterolilääke lovastatiini ja reumalääke sulfasalatsiini aktivoituvat bakteerien avulla. Suolistobakteerien tuottamat entsyymit vahvistavat syöpälääke irinotekaanin sivuvaikutuksia. Sydänlääke digoksiini taas muuttuu tehottomaksi Eggerthella lenta -bakteerin tuottaman entsyymin vuoksi – jopa puolet potilaan ottamasta lääkeaineesta voi tästä syystä mennä hukkaan, tutkimuksissa on havaittu.

Ainakin 50 lääkkeen osalta on todisteita siitä, että suolistomikrobit pystyvät muokkaamaan niiden tehoa. Tämä on helppo ymmärtää, sillä nielaistu lääkeaine päätyy suoraan suolistomikrobien valtakuntaan.

Ilmiöllä on myös kääntöpuoli: lääkkeet vaikuttavat suoliston eliöstön koostumukseen. Antibioottikuuri on tuttu esimerkki – se häiritsee suolistomikrobiston tasapainoa erityisesti lapsilla – mutta tuoreen tutkimuksen mukaan myös aivan tavalliset sairauksien hoidossa käytettävät lääkkeet muokkaavat suoliston bakteeristoa. Tällaisia ovat esimerkiksi kakkostyypin diabeteksen hoidossa käytettävä metformiini sekä protonipumpun estäjät, tulehduskipulääkkeet ja psyykenlääkkeet.

Huhtikuussa 2018 Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan jopa neljännes tutkituista yleisesti käytettävistä lääkkeistä esti yhden tai useamman suolistomikrobin kasvua. Erityisen paljon tällaisia lääkkeitä löytyi psyykenlääkkeiden joukosta.

Onkin mielenkiintoinen kysymys, perustuuko näiden lääkkeiden todellinen vaikutus ainakin osittain niiden kykyyn muokata suolistomikrobistoa.

Bakteerit koulivat puolustusta

Tammikuussa 2018 Science-lehdessä osoitettiin, että jopa uusien biologisten syöpähoitojen teho voi nojata suoliston mikrobeihin. Kyseiset immuunihoidot annetaan suoneen, eli lääkeaine ei kulje suoliston kautta.

Tulos ei silti yllätä suolistomikrobeja tutkivaa yliopistotutkijaa Reetta Satokaria Helsingin yliopistosta.

”Tämä on ihan loogista, sillä suolistomikrobisto kouluttaa meidän immuunijärjestelmäämme. Puolustusjärjestelmän soluista 70–80 prosenttia majailee suoliston läheisyydessä.”

Tutkijat löysivät kahdeksan immuunihoidolle suosiollista bakteerilajia: mikäli niitä esiintyi potilaan suolistossa, hän todennäköisesti sai avun immuunihoidosta. Kahden muun bakteerilajin esiintyminen sen sijaan ennusti, ettei hoito tepsi.

Yksi onnistumisen ennakoijista oli Bifidobacterium longum. Tutkijoiden toiveena onkin aloittaa tänä vuonna potilaskokeet, joissa testataan, kannattaisiko sitä antaa syöpäpotilaille.

Satokari uskoo, että suolistomikrobisto ja sen koostumus tulevat monella tapaa mukaan henkilökohtaiseen lääketieteeseen. Suolistomikrobistoa tutkimalla voidaan tulevaisuudessa esimerkiksi ennustaa, miten tietyt hoidot onnistuvat. Todennäköisesti opimme tulevaisuudessa muokkaamaan suolistomikrobistoa niin, että voimme tehostaa lääkehoitojen vaikutusta tai estää sairauksien uusiutumista.

 

Lue lisää

Uusimmassa Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa tiedetoimittaja Mari Heikkilä kertoo, mitä suolistobakteerien yhteydestä terveyteen tällä hetkellä tiedetään. Hän kertoo myös, miten suolistomikrobisto rakentuu ja miten sitä voi muokata.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

 

 

 

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.