Esivanhempamme ihailivat raivattua maisemaa. Se merkitsi turvaa ja valtaa arvaamattoman luonnon yli. Maalaus: Eero Järnefelt, Pyykkiranta, 1889, Wikimedia Commons
Esivanhempamme ihailivat raivattua maisemaa. Se merkitsi turvaa ja valtaa arvaamattoman luonnon yli. Maalaus: Eero Järnefelt, Pyykkiranta, 1889, Wikimedia Commons

Vielä satakunta vuotta sitten metsä ahdisti kansaamme. Kotikoivutkin kaadettiin pihaa rumentamasta.

Oletko miettinyt, mitä metsä sinulle merkitsee?

Kun maamme valmistautui viettämään itsenäisyyden satavuotisvuotta, Suomen metsäyhdistys kutsui kaikkia suomalaisia pohtimaan metsän merkitystä. Tavoitteena oli juhlan kunniaksi kerätä sata syytä mennä metsään.

Ja syitä löytyi.

Suomalaiset tekevät metsässä monenlaista. Siellä tarkkaillaan eläimiä, marjastetaan, sienestetään, metsästetään, ulkoillaan, kuunnellaan luonnon ääniä, maalataan, koulutetaan koiraa, leikitetään lapsia, tehdään saunavihtoja ja seurataan vuodenaikoja.

Metsä palvelee myös mieltä. Sieltä löytyy inspiraatiota, luovuutta, hyvää tuulta, helpotusta stressiin ja kultaisia muistoja lapsuudesta. Monelle ykkössyy metsäkäynteihin on rauhan ja hiljaisuuden kokemus. Metsässä olo voi olla suorastaan ”taivaallinen”.

Näin me nykysuomalaiset koemme metsän. Aina näin ei ole ollut.

Metsäviha eli pitkään

Suomen kansa on aina vihannut metsiään, kirjoitti kansanperinteen tutkija Leea Virtanen vuonna 1994 Kalevalaseuran vuosikirjassa. Väitteensä tueksi hän kertoi tarinan varsinaissuomalaisesta isännästä, joka 1800-luvun lopulla kaatoi talonsa vierestä tuuheat koivut, koska hänestä oli julmaa asua kuin metsässä.

Tuohon aikaan isännän asenne ei ollut Suomessa mikään poikkeus. Olivat ihmiset lännestä tai idästä, he pitivät miellyttävänä sitä, että omaa taloa ympäröivät avarat maisemat ja metsään oli mahdollisimman pitkä matka.

Nykytutkijoista Turun yliopiston kansanperinteentutkimuksen professori Pekka Hakamies sanoo, että Virtanen kärjisti, muttei ollut väärässäkään.

Hakamieskin suhtautuu epäillen usein toistettuihin käsityksiin, joiden mukaan meillä suomalaisilla olisi perinteisesti jotenkin erityisen läheinen suhde metsään. Näillä leveysasteilla ei tunnettu lämpöistä luontoäitiä. Täällä piti olla pragmaattinen, käyttää metsää hyödykseen niin hyvin kuin kykeni.

Entisaikain suomalaiset menivät metsään tekemään työtä, kovaa työtä, kun eivät muuta voineet. Kukaan ei tiennyt mitään elämys- tai virkistysretkistä, joita me metsiin teemme. Metsä oli villi ja vieras, ja siellä liikkui petoja ja henkiä – eivätkä ne olleet meidän metsäromantikkojen kuvittelemia mukavia menninkäisiä.

Esi-isämme taistelivat metsässä elämästään. Tästä johtui myös ahdistus, jonka metsä heissä herätti ja joka sai varsinaissuomalaisen isännän kaatamaan komeat kotikoivut.

 

Lue lisää

Maaliskuun 2018 toisessa Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa kulttuuri- ja mentaalihistoriaan erikoitunut toimittaja Artemis Kelosaari selvittää suomalaisten pitkän metsävihan syitä. Hän kertoo myös, milloin ja miksi metsäviha vaihtui metsän ihannointiin.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin uudistuneessa Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevasta artikkelilinkistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

wisti
Seuraa 
Viestejä12242
Liittynyt12.2.2013

Suomalainen vihasi metsää

Vähän outoja pohdiskeluja. Joku tykkää asua ”puuttomassa pihassa”, hän siis vihaa metsää? Ruoho leikataan pihasta lyhyeksi. Siis ruohoa vihataan? Meillä on metsään luonteva suhtautuminen, kun metsät ovat metsäisessä maassa kaikille tuttu luonnollinen ei pelottava elementti. Katsokaapa amerikkalaista sarjakuvaa tai piirrettyä elokuvaa. Mitähän metsästä löytyy? Sieltä löytyy käärmeitä, puuma, karhu ja vesiputous.
Lue kommentti
Ötökkä meni tästä 500 miljoonaa vuotta sitten. Janan pituus on kaksi senttiä. Kuva: L. Buatois
Ötökkä meni tästä 500 miljoonaa vuotta sitten. Janan pituus on kaksi senttiä. Kuva: L. Buatois

Jokin pieni otus kipitti joen pohjassa jo 540 miljoonaa vuotta sitten.

Kiinasta on löytynyt maailman vanhimmat tunnetut jalanjäljet. Tai oikeammin raajan- tai ulokkeenjäljet.

Jokin pieni otus, todennäköisesti myöhempien niveljalkaisten varhainen esi-isä, on kipittänyt ja kaivautunut joen pohjassa satoja miljoonia vuosia sitten.

Nykyään tuo muinainen joenpohja on kiveä Etelä-Kiinassa. Kivettyneet jäljet löytyivät kahden kivikerroksen välistä. Niistä vanhempi on ajoitettu 551 miljoonan vuoden ikäiseksi ja nuorempi 541 miljoonan vuoden ikäiseksi.

Otus on siis elänyt yli 540 miljoonaa vuotta sitten. Tältä ajalta ei vielä tunneta jalallisia olentoja. Otus on elänyt juuri ennen kambrikautta, jolloin eläinkunta kehittyi räjähdysmäisesti ja uusia lajeja syntyi valtavasti.

Fossiili ajoittuu ediacara-kauden viimeisille vuosimiljoonille. Tuona aikana kehittyivät ensimmäiset monisoluiset ja monimutkaisemmat eläimet.

Valtaosa tuon ajan fossiileista on erilaisia pehmytkudoksisia matoja ja pussimaisia pieneliöitä. Nyt jälkensä jättäneellä otuksella on siis kuitenkin jo tuolloin ollut raajat. Tämä on merkittävää, sillä löydös voi auttaa ymmärtämään eliöiden kehitystä paremmin.

”Eläimet käyttävät ulokkeitaan liikkumiseen, pesänrakennukseen, taisteluun ja syömiseen. On tärkeä tietää, milloin ensimmäiset raajat ilmaantuivat ja mille eläimille, koska sitten ymmärrämme paremmin, miten muinaiset eläimet maapallolla alkoivat muuttua”, selittää geobiologi, professori Shuhai Xiao Virginian teknillisestä yliopistosta The Guardian -lehdessä.

Kivettyneet jäljet ovat niin pieniä, että tutkijat saivat toden teolla tihrustaa kiveä eri kulmissa, jotta auringonvalo olisi osunut pieniin yksityiskohtiin. Jäljet ovat todella hentoja ja vain muutaman millimetrin kokoisia.

Toistaiseksi on mahdotonta sanoa, minkälainen ötökkä jäljet on jättänyt. Asiaa helpottaisi, jos itse otus olisi kuollut ja kivettynyt jälkien läheisyyteen, mutta näin ei ole käynyt

Tutkijat kuitenkin arvelevat, että otus on ollut ehkä sormenpään levyinen ja sillä on mahdollisesti ollut neljä tai viisikin paria jalkoja.

Jäljet ovat kahdessa rivissä, ja fossiilista erottuu myös tunnelia muistuttavia kohoumia. Jälkien perusteella tutkijat ovat hahmotelleet otuksen liikkeet ja ulkonäön.

Tutkijat uumoilevat, että pieni otus on painanut menemään pohjaa pitkin ja välillä kaivautunut pohjahiekkaan, kenties pyydystääkseen mikrobeja ruoakseen tai happea etsien. Voi olla, että tällaisilla pienillä, pohjasedimenttiä sekoittaneilla otuksilla on ollut suurempikin vaikutus muinaisen maapallon geokemiallisiin prosesseihin.Tuolloin yli 540 miljoonaa vuotta sitten maapallon kaikki elämä oli vielä merissä. Ensimmäiset eläimet siirtyivät maalle vasta miljoonia vuosia myöhemmin. Maan päällä ei ollut vielä kasvejakaan.Tutkijat ovat alustavasti sijoittaneet jäljet jättäneen otuksen muinaiseen Lamonte-sukuun, jolle kaivautuminen on ollut muidenkin fossiilien perusteella tyypillistä. Eläintä ei kuitenkaan näillä tiedoilla voida tunnistaa. Otus on kenties ollut sukua joko myöhemmille niveljalkaisille tai nivelmadoille.Tutkimuksen julkaisi Science Advances.

Myös häviävälle puolelle joutuminen ja voimattomuuden tunne lisävät salaliittoteorioiden viehätystä.

Ihmisen kuvitelma omasta osaamisestaan ei aina vastaa todellisuutta. Psykologiassa tunnettu esimerkki tästä on niin sanottu ylivertaisuusvinouma. Se tarkoittaa, että ihminen uskoo tietävänsä aiheesta sitä enemmän, mitä vähemmän hän oikeasti ymmärtää.

Uusi tutkimus osoittaa, että tästä vinoumasta kärsivät ihmiset ovat myös alttiimpia salaliittoteorioille.

Amerikkalaisen Lehighin yliopiston psykologian tutkijat Joseph Vitriol ja Jessecae Marsh selvittivät, miten ihmisten poliittiset tiedot ja taipumus uskoa salaliittoihin korreloivat Yhdysvaltain presidentinvaalien aikana.

Viime vaalien myllerryksessä julkisuuteen tunki mitä oudoimpia valeuutisia ja hämäriä salaliittoteorioita, joista häiriintynein oli ehkä väite demokraattipoliitikkojen pyörittämästä lapsipornoluolasta pizzaravintolan kellarissa.

”Hallitukseen ja yhteiskunnan instituutioihin kohdistuvia salaliittoteorioita esiintyy läpi poliittisen kentän. Näissä uskomuksissa annetaan ylenpalttista vaikutusvaltaa jollekin näkymättömälle toimijalle tai salamyhkäiselle taholle”, Vitriol kuvailee.

”Salaliittoteoriat usein perustuvat jo kumottuihin harhaluuloihin, ja niihin uskova pyrkii niiden avulla torjumaan omaa maailmankuvaansa uhkaavan tiedon, joten niitä on hankala oikaista”, Vitriol sanoo PsyPost-verkkolehdessä.

Vitriolin ja Marshin tutkimuksessa 394 amerikkalaista sai vastata politiikkaa koskeviin kysymyksiin ennen ja jälkeen vuoden 2016 presidentinvaalien.

Heidän piti ensin arvioida, miten hyvin he tuntevat hallituksen politiikkaa. Sitten heitä pyydettiin kertomaan mahdollisimman tarkasti, mistä missäkin linjauksessa ja hankkeessa on oikeasti kyse ja miten ne vaikuttavat.

Löytyi kiinnostava yhteys: mitä kauempana ihmisen käsitys omista tiedoistaan oli todellisesta osaamisesta, sitä todennäköisemmin hän myös uskoi johonkin salaliittoteoriaan, kuten että aids on Yhdysvaltain hallituksen luoma sairaus tai että prinsessa Dianan kuolema oli salamurha.

Kiintoisaa oli sekin, että ilmiö näytti vaikuttavan voimakkaammin Hillary Clintonin kannattajiin sen jälkeen, kun Clinton oli hävinnyt vaalit Donald Trumpille. Toisin sanoen hävinnyt puoli halusi entistä herkemmin uskoa, että maailmassa on meneillään jotain hämärää.

Sama on havaittu aiemmassakin tutkimuksessa. Kun Barack Obama voitti Mitt Romneyn vuoden 2012 presidentinvaaleissa, tuolloin alakynteen jääneet republikaanit epäilivät todennäköisemmin, että vaalituloksissa tai maailmassa yleensä oli jotain vilunkia meneillään.

Salaliittoteoriat ovat siis tavallaan häviäjien harrastus.

”Kun ihmiset kokevat olevansa voimattomia ja heidän kannattamansa puolue häviää, salaliittoteorioista tulee houkuttelevia. Ihmiset tuntevat itsensä uhatuiksi eivätkä koe pystyvänsä hallitsemaan tärkeitä tapahtumia ja asioita”, Vitriol selittää.

Tutkimuksen julkaisi European Journal of Social Psychology.

Vitriol oli hiljattain tekemässä myös toista tutkimusta, joka julkaistiin samassa lehdessä. Tämä 3 500 ihmistä kattanut kyselytutkimus osoitti salaliittoteorioihin uskomisen olevan kytköksissä siihen, että ihminen uskoo yhteiskunnan perusarvojen olevan uhattuina.

Yhdysvalloissa ja epäilemättä muissakin maissa oikeiston ja vasemmiston salaliittoteoriat poikkeavat toisistaan. Esimerkiksi Amerikan laitaoikeisto esitti pitkään väitteitä siitä, että presidentti Obama olisi syntynyt Keniassa.

Tässä kelkassa oli myös Trump ennen valintaansa presidentiksi. Obaman on myös väitetty olevan muslimi.

Demokraattien kannattajien ja vasemmiston parissa taas on yleisempää uskoa, että WTC:n tornien romahdukseen johti jonkinlainen Yhdysvaltain sisäinen salaliitto. Uskomukset kohdistuvat siis tyypillisesti vastakkaiseen poliittiseen siipeen.

Myös kummankin laidan tieteenvastaisia näkemyksiä on tutkittu, ja ne näyttävät menevän melko tasan.

Republikaanien kannattajille on huomattavasti tyypillisempää vastustaa evoluutioteoriaa ja kiistää ilmastonmuutos kuin demokraateille. Vasemmisto taas suhtautuu epäluuloisemmin geenimuunteluun ja rokotteisiin.

Karkeasti voi sanoa, että vasemmistolle on tyypillisempää epäillä suuryrityksiä, kun oikeistolainen taas epäilee hallitusta.

Ylipäänsä näyttää siltä, että ihminen valitsee sellaiset uskomukset, jotka sopivat hänen maailmankuvaansa, olivat ne totta tai eivät.