Esivanhempamme ihailivat raivattua maisemaa. Se merkitsi turvaa ja valtaa arvaamattoman luonnon yli. Maalaus: Eero Järnefelt, Pyykkiranta, 1889, Wikimedia Commons
Esivanhempamme ihailivat raivattua maisemaa. Se merkitsi turvaa ja valtaa arvaamattoman luonnon yli. Maalaus: Eero Järnefelt, Pyykkiranta, 1889, Wikimedia Commons

Vielä satakunta vuotta sitten metsä ahdisti kansaamme. Kotikoivutkin kaadettiin pihaa rumentamasta.

Oletko miettinyt, mitä metsä sinulle merkitsee?

Kun maamme valmistautui viettämään itsenäisyyden satavuotisvuotta, Suomen metsäyhdistys kutsui kaikkia suomalaisia pohtimaan metsän merkitystä. Tavoitteena oli juhlan kunniaksi kerätä sata syytä mennä metsään.

Ja syitä löytyi.

Suomalaiset tekevät metsässä monenlaista. Siellä tarkkaillaan eläimiä, marjastetaan, sienestetään, metsästetään, ulkoillaan, kuunnellaan luonnon ääniä, maalataan, koulutetaan koiraa, leikitetään lapsia, tehdään saunavihtoja ja seurataan vuodenaikoja.

Metsä palvelee myös mieltä. Sieltä löytyy inspiraatiota, luovuutta, hyvää tuulta, helpotusta stressiin ja kultaisia muistoja lapsuudesta. Monelle ykkössyy metsäkäynteihin on rauhan ja hiljaisuuden kokemus. Metsässä olo voi olla suorastaan ”taivaallinen”.

Näin me nykysuomalaiset koemme metsän. Aina näin ei ole ollut.

Metsäviha eli pitkään

Suomen kansa on aina vihannut metsiään, kirjoitti kansanperinteen tutkija Leea Virtanen vuonna 1994 Kalevalaseuran vuosikirjassa. Väitteensä tueksi hän kertoi tarinan varsinaissuomalaisesta isännästä, joka 1800-luvun lopulla kaatoi talonsa vierestä tuuheat koivut, koska hänestä oli julmaa asua kuin metsässä.

Tuohon aikaan isännän asenne ei ollut Suomessa mikään poikkeus. Olivat ihmiset lännestä tai idästä, he pitivät miellyttävänä sitä, että omaa taloa ympäröivät avarat maisemat ja metsään oli mahdollisimman pitkä matka.

Nykytutkijoista Turun yliopiston kansanperinteentutkimuksen professori Pekka Hakamies sanoo, että Virtanen kärjisti, muttei ollut väärässäkään.

Hakamieskin suhtautuu epäillen usein toistettuihin käsityksiin, joiden mukaan meillä suomalaisilla olisi perinteisesti jotenkin erityisen läheinen suhde metsään. Näillä leveysasteilla ei tunnettu lämpöistä luontoäitiä. Täällä piti olla pragmaattinen, käyttää metsää hyödykseen niin hyvin kuin kykeni.

Entisaikain suomalaiset menivät metsään tekemään työtä, kovaa työtä, kun eivät muuta voineet. Kukaan ei tiennyt mitään elämys- tai virkistysretkistä, joita me metsiin teemme. Metsä oli villi ja vieras, ja siellä liikkui petoja ja henkiä – eivätkä ne olleet meidän metsäromantikkojen kuvittelemia mukavia menninkäisiä.

Esi-isämme taistelivat metsässä elämästään. Tästä johtui myös ahdistus, jonka metsä heissä herätti ja joka sai varsinaissuomalaisen isännän kaatamaan komeat kotikoivut.

 

Lue lisää

Maaliskuun 2018 toisessa Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa kulttuuri- ja mentaalihistoriaan erikoitunut toimittaja Artemis Kelosaari selvittää suomalaisten pitkän metsävihan syitä. Hän kertoo myös, milloin ja miksi metsäviha vaihtui metsän ihannointiin.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin uudistuneessa Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevasta artikkelilinkistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

wisti
Seuraa 
Viestejä12242
Liittynyt12.2.2013

Suomalainen vihasi metsää

Vähän outoja pohdiskeluja. Joku tykkää asua ”puuttomassa pihassa”, hän siis vihaa metsää? Ruoho leikataan pihasta lyhyeksi. Siis ruohoa vihataan? Meillä on metsään luonteva suhtautuminen, kun metsät ovat metsäisessä maassa kaikille tuttu luonnollinen ei pelottava elementti. Katsokaapa amerikkalaista sarjakuvaa tai piirrettyä elokuvaa. Mitähän metsästä löytyy? Sieltä löytyy käärmeitä, puuma, karhu ja vesiputous.
Lue kommentti
Tietoisuus ei ole vakaa tila vaan vaihtelee alati. Se tarjoaa tilaisuuksia oudoille aistimuksille. Kuva: iStock

Muinaisen kalliotaiteen kuvajaiset tuotti muuntunut tietoisuus. Se syntyy meidänkin aivoissamme.

Kalliotaidetta tehtiin kaikilla asutuilla mantereilla kymmeniätuhansia vuosia. Suomestakin sitä tunnetaan yli viidentuhannen vuoden takaa.

Jos olet joskus katsellut kuvia näistä maalauksista tai uurroksista, olet varmaan pannut merkille, kuinka samankaltaisia ne ovat maailman eri puolilla.

Kaikkialla kiveen on laadittu ristikoita, siksakkeja, aaltoviivoja, täpliä, kaaria ja spiraaleja. Yhtä lailla yleismaailmallisia ovat eläimet, ja joka puolella on kuvattu paljon myös ihmisiä.

Ihmisissä huomiota kiinnittää yhtäläinen kahtalaisuus. Osa toimittaa selvästi arkisia askareita, osa kokee jotain yliluonnollista. Heillä saattaa olla linnun pää, peuran sarvet tai leijonan häntä.

Menneisyytemme tutkijoilla on selitys samankaltaisuuteen. Se löytyy aivoistamme.

Tietoisuus on universaali

Tietoisuuden syvintä olemusta etsitään yhä, mutta yksi asia näyttää selvältä: aivomme tuottavat kaikille yhteistä tajunnan sisältöä.

Esihistoriallista ihmismieltä tutkiva Steven Mithen laskee, että universaali tietoisuus syntyi noin 50 000–60 000 vuotta sitten, samoihin aikoihin, kun meidän nykyisten ihmisten esivanhemmat purkautuivat Afrikasta maailmalle. Silloin aivorakenteissa tapahtui muutoksia, jotka mahdollistivat uudet kollektiiviset innovaatiot.

Kalliotaiteessa tämä näkyy aiheiden samanlaisuutena.

Yhteiset sisällöt syntyvät muuntuneessa tietoisuuden tilassa, jossa aivot tuottavat kuvia ihan itsestään, ilman visuaalisia ärsykkeitä. Tutkijat kutsuvat sisäsyntyisiä aistimuksia entoptisiksi kuviksi, mutta he eivät osaa vielä sanoa, miten aivot niitä tarkkaan ottaen tekevät. Se tiedetään, että havainnot etenevät vaiheissa abstrakteista kuvioista hallusinaatioihin ja että aivot ovat mukana laajalti.

Kuka vain voi kokea

Myös se on käynyt tutkimuksissa ilmi, että entoptisia havaintoja voi syntyä kenen tahansa päässä.

Tilaisuuksia tarjoaa tietoisuuden häilyvyys. Tajuntamme ei näet ole vakaa vaan vaihtelee tilasta toiseen. Erityisen altis harha-aistimuksille tietoisuus on silloin, kun se on kääntynyt sisäänpäin, itseen.

Entisaikain samaanit näkivät oman kulttuurinsa pyhiä ja pahoja, me voimme nähdä enkelin, kuolleen omaisen tai hirviön. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan yliluonnolliset aistimukset ovat yleisiä. Sellaisen on kokenut joka toinen maailman ihminen.

 

Lue lisää

Huhtikuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa kalliotaidetta tutkiva psykologi Mauno Niskanen valaisee universaalin tietoisuuden ja entoptisten aistimusten syntyä.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Planeetta imee 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet planeetan, joka on kuin itse pimeys. Kaukana Leijonan tähdistössä omaa tähteään kiertävä Jupiterin kokoinen Wasp-104b imee jopa 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tutkijat kirjoittavat arXiv-esijulkaisupalveluun ladatussa artikkelissaan, että Wasp-104b on ”mustempi kuin hiili”.

Wasp-104b on Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Se kiertää emotähteään erittäin lähellä, lähempänä kuin Merkurius kiertää meidän Aurinkoamme. Planeetta tekee täyden kierroksen tähtensä ympäri alle kahdessa vuorokaudessa.

Tällaista tähden lähellä kiertävää kaasuplaneettaa kutsutaan kuumaksi jupiteriksi. Tähden säteily lämmittää planeettaa jopa tuhansiin asteisiin, mikä estää muun muassa pilvien muodostumisen planeetan päiväpuolelle.

Wasp-104b on lisäksi vuorovesilukittunut tähteensä, eli aina sama puoli planeetasta on tähteen päin. Toisella puolella vallitsee ikuinen yö.

Äärimmäisen musta väri johtuu siitä, että valoa heijastavia pilviä ei pääse muodostumaan. Sen sijaan planeetan kaasukehässä on kaliumia ja natriumia, jotka imevät valoa.

Tummuus ei estä meitä havaitsemasta planeettaa. Tämäkin planeetta löydettiin tarkastelemalla varjoa, joka muodostuu kun planeetta kulkee meistä katsoen tähtensä editse.

”Tähän asti tunnetuista mustista planeetoista sanoisin, että tämä menee top viiteen. Ehkä top kolmoseen”, pohtii tutkimusta johtanut astrofyysikko, tohtoriopiskelija Teo Mocnik englantilaisesta Keelen yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Wasp-104b ei ole siis ainoa laatuaan. Tällaisia pikimustia planeettoja tunnetaan muutama muukin. Tummin kaikista on vuonna 2011 löydetty TrES-2b, joka heijastaa vain 0,1 prosenttia siihen osuvasta valosta. Sen kaasukehässä on muun muassa titaanioksidia valoa imemässä.

Toinen kiintoisa musta jättiläinen on Hat-p-7b. Sen yöpuolella sataa rubiineja ja safiireita, kun planeetan kaasukehässä oleva alumiinioksidi tiivistyy mineraalikiteiksi eli korundeiksi.

Vaikka nämä planeetat heijastavat äärimmäisen vähän valoa, on hieman harhaanjohtavaa verrata niitä hiileen, huomauttaa astrofysiikan professori Adam Burrows Princetonin yliopistosta. Ne eivät näyttäydy aivan pikimustina, vaan mitä luultavimmin Wasp-104b on hyvin tumman purppuran värinen. TrES-2b puolestaan on niin kuuma, että se hohtaa heikosti punaisena, kuin kekäle.

Planeetat löydettiin Kepler-avaruusteleskoopin avulla. Aurinkoa kiertävä Kepler-teleskooppi on tähän mennessä havainnut jo yli 2300 planeettaa muiden tähtien ympäriltä.