Suomalaisnuorten mielikuvissa toisesta maailmansodasta korostuvat talvisodan sankarilliset teot. Kuva: Kimmo Taskinen / HS-arkisto
Suomalaisnuorten mielikuvissa toisesta maailmansodasta korostuvat talvisodan sankarilliset teot. Kuva: Kimmo Taskinen / HS-arkisto

Laajan kyselyn mukaan suomalais- ja tanskalaisnuoret painottavat sodan positiivisia ja sankarillisia seikkoja, saksalaiset taas ovat hyvin tietoisia juutalaisten joukkosurmasta ja muista maansa rikoksista.

Toinen maailmansota on yhä läsnä nykynuorten elämässä, vaikka siitä on kulunut jo monta sukupolvea. Tuore tutkimus tekee selkoa siitä, miten suomalaiset, tanskalaiset ja saksalaiset nuoret näkevät maailmanpalon tapahtumat.

Runollisesti otsikoitu selvitys ”Vaikean menneisyyden pitkä varjo” osoittaa, että kaikkien kolmen maan nuoret pitävät vuosien 1939–1945 sotaa 1900-luvun tärkeimpänä tapahtumana. On kuitenkin suuria eroja siinä, millaisia varjoja se langettaa tämän päivän nuorten päälle eri valtioissa.

”Tanskalaisilla ja suomalaisilla nuorilla on tavallisesti kapea, kansallinen näkökulma toiseen maailmansotaan. Saksalaiset ovat paljon tietoisempia siitä, miten sota vaikutti muuhun Eurooppaan”, sanoo apulaisprofessori Carsten Yndigegn Etelä-Tanskan yliopistosta ScienceNordic-verkkosivulla.

Tutkimukseen osallistui 16–25-vuotiaita kolmesta maasta. He vastasivat kysymyksiin esimerkiksi siitä, mistä saavat tietoa historiasta, mikä on vanhempien osuus tiedon lähteinä ja kuinka suuri merkitys on tiedotusvälineillä, kirjallisuudella ja elokuvilla.

Kysely on osa laajaa Myplace -nimistä EU-hanketta, joka kartoitti eurooppalaisten nuorten osallistumista yhteiskuntaan. Sen eri kyselyissä ja haastatteluissa oli mukana yhteensä 20 000 nuorta.

Toista maailmansotaa koskevaan osuuteen valittiin kolme maata, joiden roolit olivat hyvin erilaiset. Saksa ja Suomi taistelivat, Tanska ei osallistunut sotatoimiin vaan joutui miehitetyksi.

Sotaa käsitteleviin kysymyksiin vastasi Saksasta ja Tanskasta toista tuhatta nuorta, Suomesta 800.

Suomen ja Natsi-Saksan sotilaallinen yhteistyö vuosina 1941–1944 on pienessä osassa suomalaisten nuorten käsityksissä toisesta maailmansodasta.

”Suomalaisnuoret eivät yleisesti ajattele, että Suomi ja Saksa olivat alun perin liittolaisia. He keskittyvät pikemminkin sankarillisina pitämiinsä asioihin, kuten sotaveteraanien saavutuksiin talvisodassa”, Yndigegn toteaa.

”Suomen ja Saksan liittolaissuhteesta historiantutkijatkin käyvät toistuvasti keskustelua. Se on pitkälle tulkinnanvarainen ja poliittinen asia, jossa on kyse historian hallinnasta”, sanoo sosiologian professori Vesa Puuronen Oulun yliopistosta. Hän on yksi hankkeen tutkijoista.

Yndigegnin mukaan sekä suomalaiset että tanskalaiset nuoret painottavat positiivisuutta ja urhoollisuutta ja jättävät huomiotta muunlaiset seikat. Vihollinen on kuitenkin eri: suomalaisilla Neuvostoliitto, tanskalaisilla Saksa.

”Nuorten vastaukset eivät heijasta sitä, mitä oikeasti on tapahtunut vaan sitä, mitä heille on kerrottu ja millaisen kuvan julkisuus tapahtumista välittää”, Puuronen sanoo.

”Osalla nuorista saattaa olla sodankäyneitä sukulaisia erossa, osalle tarinat ovat välittyneet vanhempien kertomina tai koulukirjoista tai fiktiivisistä teoksista. Sotaelokuvilla on suuri merkitys.”

Tutkimuksen teon aikaan Aku Louhimiehen ohjaamaa Tuntematonta sotilasta ei vielä ollut, mutta nuoretkin ovat katsoneet Rauni Mollbergin ja Edvin Laineen elokuvia Väinö Linnan kirjasta.

Tanskalaiset nuoret vaalivat Yndigegnin mukaan hyvin nationalistista näkemystä sodasta. He keskittyvät vahvasti Tanskan vastarintaliikkeeseen ja ihailevat ja kunnioittavat siihen kuuluneita. Niinpä heidän kuvansa sodasta on myönteisempi ja herooisempi kuin saksalaisten.

Tanskalaisten nuorten asenteet heijastavat monin tavoin heitä edeltäneiden sukupolvien asenteita, sanoo Anette Warring Roskilden yliopistosta.

Warring on osoittanut, kuinka sodanjälkeinen kollektiivinen muisto kehittyi Tanskassa. Tässä tulkinnassa maa kuului niihin, jotka vastustivat natsien miehitystä ja sen sankareita ovat vastarintaliikkeen jäsenet.

On melkein unohtunut se, että monet tanskalaiset tekivät yhteistyötä saksalaisten miehittäjien kanssa tai jopa lähtivät taistelemaan Saksan joukkoihin.

Viime vuosina on kuitenkin alettu keskustella esimerkiksi tanskalaisista natseista, jotka osallistuivat vapaaehtoisina Saksan sotaponnistuksiin ja tanskalaisista naisista, jotka solmivat läheisiä suhteita miehittäjien kanssa.

Warringin mukaan nämä asiat eivät juuri näkyneet tuoreessa nuoria käsittelevässä tutkimuksessa, ja hänestä se on yllättävää. Hän ihmettelee sitäkin, ettei juutalaisten joukkomurha tai Tanskan yhteistyö Saksan kanssa nouse merkittävämmäksi mielikuvissa toisesta maailmansodasta.

Saksalaisnuoret ovat tutkimuksen mukaan hyvin tietoisia siitä, että heidän kotimaansa vei maailman sotaan ja on vastuussa natsien hirmuteoista. He eivät kiellä eivätkä vähättele holokaustia tai saksalaisten osuutta sodan sytyttäjänä.

Toisaalta he haluavat katsoa eteenpäin. Monet ilmaisivat, etteivät he voi syyttää itseään siitä, mitä tapahtui menneisyydessä kauan ennen heidän syntymäänsä, Yndigegn kertoo.

Aiemmin on saatu toisenlainen kuva. Vuonna 2002 ilmestynyt kirja Opa war kein Nazi (Isoisä ei ollut natsi) osoitti, että kolme viidestä saksalaisesta nuoresta tunsi syyllisyyttä natsien teoista.

Teoksen mukaan saksalaisnuorilla oli runsaasti tietoa natsien rikoksista ja Saksan syyllisyydestä. Mutta kuva muuttui täysin, kun nuorten piti selittää, mitä heidän isovanhempansa tekivät sodan aikana.

”Jos uskoisit kaikkien haastateltujen vastauksia isovanhempia koskeneisiin kysymyksiin, lopputulos olisi, ettei Saksalla ollut natseja lainkaan”, Warring toteaa.

Hänen mielestään saksalaiset nuoret ovat ”unohtaneet” oman perheensä osan sodassa. Kun isovanhemmat ovat kertoneet lapsilleen ja lastenlapsilleen esimerkiksi, että he kieltäytyivät kätkemästä vankeja sodan aikana, tarina on kääntynyt päinvastaiseksi. Uudessa versiossa isovanhemmat ovatkin auttaneet sotavankeja.

”On eräänlaista kasautuvaa urheutta. Isovanhemmista tuli suurempia ja suurempia sankareita, kun seuraavat sukupolvet muistelivat heidän tarinoitaan. On vaikea nähdä rakkaita isovanhempia natseina tai heidän avunantajinaan”, hän sanoo.

Tällaista ajatusten siirtoa tapahtui, vaikka Saksan koulut ovat korostaneet natsien rikosten tuomitsemista ja yhteistä vastuunkantoa.

Myös uuden tutkimuksen mukaan sekä Saksassa että Suomessa useimmat nuoret uskoivat enemmän vanhempiensa ja isovanhempiensa kertomuksiin sodasta kuin virallisiin lähteisiin. He suhtautuivat epäillen koulun historian oppikirjoihin.

Tanskalaiset nuoret taas luottivat molempiin, niin perheen kuvauksiin kuin koulun oppeihin. Tämä johtuu Yndigegnin ja Warringin mielestä siitä, että tanskalaisten suhde ja ymmärrys sodasta on vähemmän konfliktikeskeinen kuin saksalaisten ja suomalaisten.

”Tanskassa on ollut monia kiistoja sodasta, etenkin yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Mutta se on pientä verrattuna Saksassa ja Suomessa esiintyviin dramaattisesti erilaisiin historiantulkintoihin”, Warring toteaa.

Tutkimus julkaistiin Journal of Youth Studies-tiedelehdessä.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä3953
Liittynyt21.7.2017

Suomalais- ja saksalaisnuoret näkevät toisen maailmansodan eri tavoin

Koulussa kopsasin historiaa kalvoilta, ajattelematta juuri mitään; piti saada käsialasta selvää, ehtiä kirjoittaa... ja samalla muistaa joku nimi & vuosiluku. En ajatellut historiaa kiehtovina tarinoina koko maailmasta. Koulupäivä aloitettiin isänmaanlaululla. Seisoimme riveissä ja lauloimme, kun lippu nostettiin salkoon - jokaisena koulupäivänä, tai niin se on jäänyt mieleen. Mussolinistakin piti joskus laulaa pilkkalaulu. Natsien touhut tulivat TV:stä tutuksi jo varhain, mutta en tiennyt...
Lue kommentti

VVM = varhainen vuorovaikutusmalli

Raspu
Seuraa 
Viestejä13606
Liittynyt12.7.2010

Suomalais- ja saksalaisnuoret näkevät toisen maailmansodan eri tavoin

Juutalainen media ei ikimaailmassa anna saksalaisten unohtaa, vaan syyllisyyttä on kannettava sukupolvesta toiseen, maailman tappiin, koska syyllisyys on hyödyllistä. Suomalaiset tietää Rokan Antin ja Simo Häyhän. Todellisuus ja epätodellisuus käy rintarinnan.
Lue kommentti

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Ötökkä meni tästä 500 miljoonaa vuotta sitten. Janan pituus on kaksi senttiä. Kuva: L. Buatois
Ötökkä meni tästä 500 miljoonaa vuotta sitten. Janan pituus on kaksi senttiä. Kuva: L. Buatois

Jokin pieni otus kipitti joen pohjassa jo 540 miljoonaa vuotta sitten.

Kiinasta on löytynyt maailman vanhimmat tunnetut jalanjäljet. Tai oikeammin raajan- tai ulokkeenjäljet.

Jokin pieni otus, todennäköisesti myöhempien niveljalkaisten varhainen esi-isä, on kipittänyt ja kaivautunut joen pohjassa satoja miljoonia vuosia sitten.

Nykyään tuo muinainen joenpohja on kiveä Etelä-Kiinassa. Kivettyneet jäljet löytyivät kahden kivikerroksen välistä. Niistä vanhempi on ajoitettu 551 miljoonan vuoden ikäiseksi ja nuorempi 541 miljoonan vuoden ikäiseksi.

Otus on siis elänyt yli 540 miljoonaa vuotta sitten. Tältä ajalta ei vielä tunneta jalallisia olentoja. Otus on elänyt juuri ennen kambrikautta, jolloin eläinkunta kehittyi räjähdysmäisesti ja uusia lajeja syntyi valtavasti.

Fossiili ajoittuu ediacara-kauden viimeisille vuosimiljoonille. Tuona aikana kehittyivät ensimmäiset monisoluiset ja monimutkaisemmat eläimet.

Valtaosa tuon ajan fossiileista on erilaisia pehmytkudoksisia matoja ja pussimaisia pieneliöitä. Nyt jälkensä jättäneellä otuksella on siis kuitenkin jo tuolloin ollut raajat. Tämä on merkittävää, sillä löydös voi auttaa ymmärtämään eliöiden kehitystä paremmin.

”Eläimet käyttävät ulokkeitaan liikkumiseen, pesänrakennukseen, taisteluun ja syömiseen. On tärkeä tietää, milloin ensimmäiset raajat ilmaantuivat ja mille eläimille, koska sitten ymmärrämme paremmin, miten muinaiset eläimet maapallolla alkoivat muuttua”, selittää geobiologi, professori Shuhai Xiao Virginian teknillisestä yliopistosta The Guardian -lehdessä.

Kivettyneet jäljet ovat niin pieniä, että tutkijat saivat toden teolla tihrustaa kiveä eri kulmissa, jotta auringonvalo olisi osunut pieniin yksityiskohtiin. Jäljet ovat todella hentoja ja vain muutaman millimetrin kokoisia.

Toistaiseksi on mahdotonta sanoa, minkälainen ötökkä jäljet on jättänyt. Asiaa helpottaisi, jos itse otus olisi kuollut ja kivettynyt jälkien läheisyyteen, mutta näin ei ole käynyt

Tutkijat kuitenkin arvelevat, että otus on ollut ehkä sormenpään levyinen ja sillä on mahdollisesti ollut neljä tai viisikin paria jalkoja.

Jäljet ovat kahdessa rivissä, ja fossiilista erottuu myös tunnelia muistuttavia kohoumia. Jälkien perusteella tutkijat ovat hahmotelleet otuksen liikkeet ja ulkonäön.

Tutkijat uumoilevat, että pieni otus on painanut menemään pohjaa pitkin ja välillä kaivautunut pohjahiekkaan, kenties pyydystääkseen mikrobeja ruoakseen tai happea etsien. Voi olla, että tällaisilla pienillä, pohjasedimenttiä sekoittaneilla otuksilla on ollut suurempikin vaikutus muinaisen maapallon geokemiallisiin prosesseihin.Tuolloin yli 540 miljoonaa vuotta sitten maapallon kaikki elämä oli vielä merissä. Ensimmäiset eläimet siirtyivät maalle vasta miljoonia vuosia myöhemmin. Maan päällä ei ollut vielä kasvejakaan.Tutkijat ovat alustavasti sijoittaneet jäljet jättäneen otuksen muinaiseen Lamonte-sukuun, jolle kaivautuminen on ollut muidenkin fossiilien perusteella tyypillistä. Eläintä ei kuitenkaan näillä tiedoilla voida tunnistaa. Otus on kenties ollut sukua joko myöhemmille niveljalkaisille tai nivelmadoille.Tutkimuksen julkaisi Science Advances.

Myös häviävälle puolelle joutuminen ja voimattomuuden tunne lisävät salaliittoteorioiden viehätystä.

Ihmisen kuvitelma omasta osaamisestaan ei aina vastaa todellisuutta. Psykologiassa tunnettu esimerkki tästä on niin sanottu ylivertaisuusvinouma. Se tarkoittaa, että ihminen uskoo tietävänsä aiheesta sitä enemmän, mitä vähemmän hän oikeasti ymmärtää.

Uusi tutkimus osoittaa, että tästä vinoumasta kärsivät ihmiset ovat myös alttiimpia salaliittoteorioille.

Amerikkalaisen Lehighin yliopiston psykologian tutkijat Joseph Vitriol ja Jessecae Marsh selvittivät, miten ihmisten poliittiset tiedot ja taipumus uskoa salaliittoihin korreloivat Yhdysvaltain presidentinvaalien aikana.

Viime vaalien myllerryksessä julkisuuteen tunki mitä oudoimpia valeuutisia ja hämäriä salaliittoteorioita, joista häiriintynein oli ehkä väite demokraattipoliitikkojen pyörittämästä lapsipornoluolasta pizzaravintolan kellarissa.

”Hallitukseen ja yhteiskunnan instituutioihin kohdistuvia salaliittoteorioita esiintyy läpi poliittisen kentän. Näissä uskomuksissa annetaan ylenpalttista vaikutusvaltaa jollekin näkymättömälle toimijalle tai salamyhkäiselle taholle”, Vitriol kuvailee.

”Salaliittoteoriat usein perustuvat jo kumottuihin harhaluuloihin, ja niihin uskova pyrkii niiden avulla torjumaan omaa maailmankuvaansa uhkaavan tiedon, joten niitä on hankala oikaista”, Vitriol sanoo PsyPost-verkkolehdessä.

Vitriolin ja Marshin tutkimuksessa 394 amerikkalaista sai vastata politiikkaa koskeviin kysymyksiin ennen ja jälkeen vuoden 2016 presidentinvaalien.

Heidän piti ensin arvioida, miten hyvin he tuntevat hallituksen politiikkaa. Sitten heitä pyydettiin kertomaan mahdollisimman tarkasti, mistä missäkin linjauksessa ja hankkeessa on oikeasti kyse ja miten ne vaikuttavat.

Löytyi kiinnostava yhteys: mitä kauempana ihmisen käsitys omista tiedoistaan oli todellisesta osaamisesta, sitä todennäköisemmin hän myös uskoi johonkin salaliittoteoriaan, kuten että aids on Yhdysvaltain hallituksen luoma sairaus tai että prinsessa Dianan kuolema oli salamurha.

Kiintoisaa oli sekin, että ilmiö näytti vaikuttavan voimakkaammin Hillary Clintonin kannattajiin sen jälkeen, kun Clinton oli hävinnyt vaalit Donald Trumpille. Toisin sanoen hävinnyt puoli halusi entistä herkemmin uskoa, että maailmassa on meneillään jotain hämärää.

Sama on havaittu aiemmassakin tutkimuksessa. Kun Barack Obama voitti Mitt Romneyn vuoden 2012 presidentinvaaleissa, tuolloin alakynteen jääneet republikaanit epäilivät todennäköisemmin, että vaalituloksissa tai maailmassa yleensä oli jotain vilunkia meneillään.

Salaliittoteoriat ovat siis tavallaan häviäjien harrastus.

”Kun ihmiset kokevat olevansa voimattomia ja heidän kannattamansa puolue häviää, salaliittoteorioista tulee houkuttelevia. Ihmiset tuntevat itsensä uhatuiksi eivätkä koe pystyvänsä hallitsemaan tärkeitä tapahtumia ja asioita”, Vitriol selittää.

Tutkimuksen julkaisi European Journal of Social Psychology.

Vitriol oli hiljattain tekemässä myös toista tutkimusta, joka julkaistiin samassa lehdessä. Tämä 3 500 ihmistä kattanut kyselytutkimus osoitti salaliittoteorioihin uskomisen olevan kytköksissä siihen, että ihminen uskoo yhteiskunnan perusarvojen olevan uhattuina.

Yhdysvalloissa ja epäilemättä muissakin maissa oikeiston ja vasemmiston salaliittoteoriat poikkeavat toisistaan. Esimerkiksi Amerikan laitaoikeisto esitti pitkään väitteitä siitä, että presidentti Obama olisi syntynyt Keniassa.

Tässä kelkassa oli myös Trump ennen valintaansa presidentiksi. Obaman on myös väitetty olevan muslimi.

Demokraattien kannattajien ja vasemmiston parissa taas on yleisempää uskoa, että WTC:n tornien romahdukseen johti jonkinlainen Yhdysvaltain sisäinen salaliitto. Uskomukset kohdistuvat siis tyypillisesti vastakkaiseen poliittiseen siipeen.

Myös kummankin laidan tieteenvastaisia näkemyksiä on tutkittu, ja ne näyttävät menevän melko tasan.

Republikaanien kannattajille on huomattavasti tyypillisempää vastustaa evoluutioteoriaa ja kiistää ilmastonmuutos kuin demokraateille. Vasemmisto taas suhtautuu epäluuloisemmin geenimuunteluun ja rokotteisiin.

Karkeasti voi sanoa, että vasemmistolle on tyypillisempää epäillä suuryrityksiä, kun oikeistolainen taas epäilee hallitusta.

Ylipäänsä näyttää siltä, että ihminen valitsee sellaiset uskomukset, jotka sopivat hänen maailmankuvaansa, olivat ne totta tai eivät.