Suomalaiset muodostivat ainakin 1900-luvun alkupuoliskolla geneettisesti selvästi erottuvia ryhmiä. Kuva: Kimmo Taskinen / HS
Suomalaiset muodostivat ainakin 1900-luvun alkupuoliskolla geneettisesti selvästi erottuvia ryhmiä. Kuva: Kimmo Taskinen / HS

Tutkijat tekivät tähän asti tarkimman geenikartan suomalaisista.

Suomalaiset jakaantuvat geeneiltään selkeisiin ryhmiin, jotka myötäilevät yllättävän tarkasti murrerajoja.

Helsingin yliopiston johdolla tehdyssä tutkimuksessa suomalaiset voi jakaa jopa 52 eri ryhmään.

Geneettinen pääjako kulkee idän ja lännen välillä keskiaikaista Pähkinäsaaren rauhanrajaa pitkin. Jakolinja on havaittu ennenkin, mutta vasta nyt se pystyttiin hahmottamaan kaikista tarkimmin kartalle.

Aiempaa suurempi tarkkuus johtuu akatemiatukija Matti Pirisen mukaan siitä, että geeninäytteet kattoivat tasaisesti koko maan.

”Aiemmin yksittäisiä näytteitä on otettu Kainuussa ja Lounais-Suomessa. Niitä vertaamalla on voitu nähdä, että ne ovat melko erilaisia”, uutta tutkimusta johtanut Pirinen sanoo.

Tutkijoiden uusilla kartoilla näkee tarkasti, mihin idän ja lännen geneettinen ero sijoittuu.

Pirisen mukaan geneettiset erot idän ja lännen välillä heijastelevat hyvin sekä Suomen maantieteellistä sijaintia että asutushistoriaa.

”Ensinnäkin erilaista geneettistä ainesta on tullut Suomeen sekä idästä että lännestä. Toisekseen historian kirjoituksen mukaan Itä- ja Pohjois-Suomea on pysyvästi asutettu vasta 1500-luvulta lähtien Etelä-Savosta. Itäsuomalaiset voisivat olla näiden Etelä-Savosta lähteneiden jälkeläisiä”, Helsingin yliopistossa työskentelevä Pirinen sanoo.

Työssään tutkijat ryhmittelivät yli tuhat eri puolelta Suomea kerättyä dna-näytettä geeniperimältään mahdollisimman samankaltaisiin ryhmiin.

Tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää Suomen geneettistä rakennetta ennen 1900-luvun jälkipuoliskon muuttoliikkeitä. Siksi mukaan valittiin ennen 1970-lukua syntyneitä suomalaisia, joiden vanhempien synnyinpaikat sijaitsivat korkeintaan 80 kilometrin etäisyydellä toisistaan.

Näin saatiin mahdollisimman selkeitä geneettisiä ryhmiä.

Geneettisesti samankaltaiset yksilöt muodostivat kartalla yllättävän selviä keskittymiä. Pääjaon lisäksi suomalaisten geenit jakaantuvat myös saarekkeisiin, jotka monelta osin noudattivat tarkoin Suomen vanhoja murrealueita.

Suomalaiset ovat geenien perusteella eläneet ennen 1950-lukua omissa ”taskuissaan”. Esimerkiksi 1800-luvun Britanniasta on tehty samoilla menetelmillä tutkimus, ja sen mukaan englantilaisissa oli hyvin vähän geneettisiä eroja keskenään. He olivat siis paljon sekoittuneempi kuin suomalaiset.

Vain yksi havaituista geneettisistä ryhmistä on tutkimuksen mukaan levinnyt laajemmin eri puolille Suomea.

”Tämä väestö on hajaantunut Viipurin ympärille ja suuriin kaupunkeihin sekä koko itä-länsi-jakolinjan matkalle”, Pirinen sanoo.

Näillä ihmisillä on sekä itäistä että läntistä perimää, ja osalla heistä saattaa olla isovanhempia luovutetun Karjalan alueelta.

Geenikartoitus ei koettanut selvittää geneettisten ryhmien ja sairastavuuden välisiä yhteyksiä.

Ryhmät voivat kuitenkin olla hyödyksi lääketieteellisissä tutkimuksissa, sillä niiden avulla voidaan verrata sairastuneita terveisiin yksilöihin, joilla on samanlainen geneettinen tausta.

Lääketieteellisten hyötyjen lisäksi tutkija korostavat sitä, että ihmisiä kiinnostaa oma perimänsä.

”Toivottavasti tämä herättää ihmisissä kiinnostusta itseään ja omia geenejään kohtaan”, sanoo tutkimusryhmään kuuluva Sini Kerminen Helsingin yliopistosta.

Ihmiset voisivat ehkä tulevaisuudessa verrata omia geenejään tutkijoiden tuottamaan geenikarttaan ja sijoittaa itseään sille.

Kuvassa näky, miten murrekartta ja eriväristen pallukoiden kuvaamat geneettiset ryhmät noudattavat lähes samoja rajoja. Kuva: Suomen molekyylilääketieteen instituutti.

Planeetta imee 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet planeetan, joka on kuin itse pimeys. Kaukana Leijonan tähdistössä omaa tähteään kiertävä Jupiterin kokoinen Wasp-104b imee jopa 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tutkijat kirjoittavat arXiv-esijulkaisupalveluun ladatussa artikkelissaan, että Wasp-104b on ”mustempi kuin hiili”.

Wasp-104b on Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Se kiertää emotähteään erittäin lähellä, lähempänä kuin Merkurius kiertää meidän Aurinkoamme. Planeetta tekee täyden kierroksen tähtensä ympäri alle kahdessa vuorokaudessa.

Tällaista tähden lähellä kiertävää kaasuplaneettaa kutsutaan kuumaksi jupiteriksi. Tähden säteily lämmittää planeettaa jopa tuhansiin asteisiin, mikä estää muun muassa pilvien muodostumisen planeetan päiväpuolelle.

Wasp-104b on lisäksi vuorovesilukittunut tähteensä, eli aina sama puoli planeetasta on tähteen päin. Toisella puolella vallitsee ikuinen yö.

Äärimmäisen musta väri johtuu siitä, että valoa heijastavia pilviä ei pääse muodostumaan. Sen sijaan planeetan kaasukehässä on kaliumia ja natriumia, jotka imevät valoa.

Tummuus ei estä meitä havaitsemasta planeettaa. Tämäkin planeetta löydettiin tarkastelemalla varjoa, joka muodostuu kun planeetta kulkee meistä katsoen tähtensä editse.

”Tähän asti tunnetuista mustista planeetoista sanoisin, että tämä menee top viiteen. Ehkä top kolmoseen”, pohtii tutkimusta johtanut astrofyysikko, tohtoriopiskelija Teo Mocnik englantilaisesta Keelen yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Wasp-104b ei ole siis ainoa laatuaan. Tällaisia pikimustia planeettoja tunnetaan muutama muukin. Tummin kaikista on vuonna 2011 löydetty TrES-2b, joka heijastaa vain 0,1 prosenttia siihen osuvasta valosta. Sen kaasukehässä on muun muassa titaanioksidia valoa imemässä.

Toinen kiintoisa musta jättiläinen on Hat-p-7b. Sen yöpuolella sataa rubiineja ja safiireita, kun planeetan kaasukehässä oleva alumiinioksidi tiivistyy mineraalikiteiksi eli korundeiksi.

Vaikka nämä planeetat heijastavat äärimmäisen vähän valoa, on hieman harhaanjohtavaa verrata niitä hiileen, huomauttaa astrofysiikan professori Adam Burrows Princetonin yliopistosta. Ne eivät näyttäydy aivan pikimustina, vaan mitä luultavimmin Wasp-104b on hyvin tumman purppuran värinen. TrES-2b puolestaan on niin kuuma, että se hohtaa heikosti punaisena, kuin kekäle.

Planeetat löydettiin Kepler-avaruusteleskoopin avulla. Aurinkoa kiertävä Kepler-teleskooppi on tähän mennessä havainnut jo yli 2300 planeettaa muiden tähtien ympäriltä.

Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi
Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi

Länsi-Ranskasta löydetyssä yli 5 000 vuotta vanhassa lehmän kallossa oleva reikä on mitä todennäköisimmin porattu tarkoituksella.

Kallonporaus on ikivanha toimenpide. Esimerkiksi migreenin ja epilepsian uskottiin aiheutuvan pään sisällä mekastavista pahoista hengistä, ja kun kalloon porattiin tai raaputettiin reikä, nämä pirut pääsivät liihottelemaan matkoihinsa.

Arkeologinen todistusaineisto osoittaa, että ihmiset porasivat reikiä toistensa päihin jo yli 8 000 vuotta sitten. Toimenpiteestä jopa selvittiin hengissä jo kivikaudella.

Useassa vanhassa kallossa näkyy, että porausreikä on luutunut umpeen. Potilas on siis elänyt ainakin jonkin aikaa toimenpiteen jälkeen.

Nyt Ranskasta löydetty yli 5 000 vuotta vanha lehmän kallo viittaa siihen, että ihmiset ovat kenties harjoitelleet operaatiota eläimillä. Lehmän kallossa on ammottava reikä, jonka ympärillä on selvästi samanlaisia raapimisjälkiä kuin porauksen läpikäyneiden ihmisten päässä.

Atlantin rannalla Länsi-Ranskassa on muinoin ollut kivikautista asutusta, ja lehmän kallo kaivettiin siellä esille jo 1970–1980-luvun kaivauksissa.

Reiän ajateltiin tuolloin syntyneen kamppailussa toisen eläimen kanssa. Kenties toinen sarvipää oli puhkaissut lehmäparan kallon.

Kallon alun perin löytänyt tutkija pyysi kuitenkin muutama vuosi sitten kahta tutkijaa vilkaisemaan reikää lähemmin.

”Näimme hyvin nopeasti, että reikä on syntynyt kallonporauksesta. Se ei ole sarven jälki”, kertoo tutkija Fernando Ramirez Rozzi LiveScience-verkkolehdelle.

Totuus paljastui viimeistään elektronimikroskoopin alla, kun tutkijat näkivät kivityökalujen aiheuttamat raapimisjäljet reiän ympärillä.

Muinaiset ihmiset ovat siis ehkä harjoitelleet kallonporausta lehmällä. Tai kenties lehmäparka on kärsinyt jostain sairaudesta, jota on yritetty parantaa poraamalla sen päähän reikä.

Ei tiedetä, oliko lehmä elossa, kun reikä tehtiin. Joka tapauksessa se ei ole elänyt kovin pitkään operaation jälkeen, sillä reikä ei ole luutunut lainkaan.

Tutkijat pohtivat myös, olisiko reikä tehty osana jotain rituaalia. Heidän mielestään on kuitenkin todennäköisintä, että lehmä on toiminut aloittelevan kallonporaajan harjoituspotilaana ennen kuin vaarallista tekniikkaa on lähdetty soveltamaan ihmiseen.

Ranskasta on aiemmin löytynyt myös villisian kallo, jossa on samankaltainen reikä.

Tutkimuksen julkaisi Scientific Reports.