Raakaruokinnassa koiralle syötetään paljon lihaisia luita.
Raakaruokinnassa koiralle syötetään paljon lihaisia luita.

Helsingin yliopiston tutkimusryhmä huomasi raakaruoan vähentävän lonkkavikoja, mutta tutkimuksen rahoitus ehti loppua ennen tulosten julkaisua.

Elintasosairauksien ja ruokavalion yhteyttä koirilla selvittävä tutkimusryhmä on Helsingin yliopiston ensimmäinen joukkorahoitusta kokeileva ryhmä. Kampanjan tavoitesumma on Mesenaatti-joukkorahoituspalvelun historian suurin, 1,8 miljoonaa euroa.

Tutkimus lähti oivalluksesta, että ihmisen parhaana ystävänä koira on päässyt osalliseksi paitsi keittiömme antimista, myös monista meille tutuista sairauksia, kuten ylipainosta, diabeteksesta, epilepsiasta, nivelrikosta, kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja syövästä.

Tutkimusryhmä on jo ehtinyt kerätä valtavan, 10 000 koiranomistajan kyselyaineiston suomalaisten koirien ruokinnasta ja terveydestä. Se ehti tutkia eri ruokavalioiden vaikutusta koiriin myös kokeellisesti, ennen kuin perinteinen tutkimusrahoitus vuoden vaihtuessa loppui.

Tähänastiset tutkimukset odottavat vielä julkaisua vertaisarvioidussa tiedelehdessä, jossa ne altistettaisiin muiden asiaa tutkineiden kritiikille.

Sen verran tutkimusryhmän johtaja Anna Hielm-Björkman suostuu paljastamaan, että tutkimuksen perusteella koti- ja raakaruokaa syövillä koirilla esiintyy vähemmän lonkkavikoja kuin muunlaista koiranruokaa popsivilla koirilla. Koirien kotiruoka tarkoittaa koirille varta vasten tehtyä, kypsentämätöntä ruokaa.

Lonkkavika eli lonkkanivelen dysplasia on yksi yleisimmistä koirien periytyvistä sairauksista. Vaiva voi johtaa nivelrikkoon.

”Nivelrikon ja ruoan välillä oli voimakkaita yhteyksiä, mutta meidän pitäisi päästä tekemään koirilla interventiotutkimus, jotta saamme tietää, onko yhteys totta”, kertoo Helsingin yliopistossa kliinisen eläinlääketieteen dosenttina työskentelevä Hielm-Björkman.

Hän pitää tärkeänä, että koirien ravitsemusta tutkivat muutkin kuin koiranruokien valmistajat.

”Yliopistotutkimuksen tavoite ei ole pitää minkään tahon puolia, vaan antaa koiranomistajille ja teollisuudelle eväät ruokkia koiria terveellisemmin”, hän painottaa.

Kyselytulosten perusteella ei muun muassa tiedetä sitä, miksi kypsentämätön ruoka näyttäisi olevan parempaa kuin pidemmälle käsitelty. Koirien koti- ja valmisruokia on lisäksi monenlaisia.

”Kyse voi olla siitä, että ruoassa on riittävästi luuta ja rustoja, joiden ravinteet ovat tärkeitä näiden kudosten muodostamiseksi, tai lihan sisältämistä aminohapoista. Nämä pitäisi selvittää.”

Tutkimuksessa huomattiin myös, että epilepsia on harvinaisempaa koirilla, jotka ovat pentuna syöneet runsaasti rasvaa. Ihmisillä runsasrasvaista, proteiinirikasta ja vähähiilihydraattista ketogeenistä ruokavaliota käytetään lasten vaikean epilepsian hoitoon.

Epäselvää on vielä, miten paljon ja millaisia rasvoja koiran pitää nuorena tarkalleen saada, jotta epilepsiariski pienenee.

Jatkotutkimukset estää se, ettei Dogrisk-tutkimusryhmä ole onnistunut hankkimaan työlleen enää rahoitusta. Vuodenvaihteesta lähtien Hielm-Björkman on joutunut jatkamaan aiemmin nelihenkisen ryhmän työtä pääosin yksin.

”Tutkimusta rahoittavien instituutioiden on ollut ehkä vaikea nähdä, että tutkimuksen lopullinen hyötyjä ei ole vain koira, vaan myös ihminen, joka sairastaa samoja tauteja ja elää samanlaisessa ympäristössä”, Hielm-Björkman harmittelee.

Ihmisten sairauksia tutkitaan paljon laboratoriossa hiirillä ja rotilla. Kotikoirien elinympäristö kuitenkin muistuttaa enemmän omaamme. Ne altistuvat samalle huoneilmalle, tiskinpesuaineelle, huonekalujen palonestoaineille ja juomavedelle kuin omistajansakin.

Koska koira elää Suomessa keskimäärin vain 11 vuotta, ravinnon ja muiden ympäristötekijöiden vaikutukset tulevat esiin nopeammin kuin ihmisten seurantatutkimuksissa. Toisin kuin omistajansa, koirat syövät usein päivästä toiseen samanlaista ruokaa. Se helpottaa ravintotutkimusta.

Jos tutkimusryhmä saa joukkorahoituksessa koko potin kasaan, se saisi analysoitua ja julkaistua kyselytutkimuksen tulokset ja toteutettua kaksi interventiotutkimusta. Niissä kyselyssä havaittuja yhteyksiä sairauksien ja ruokavalioiden välillä testattaisiin panemalla 150 koiraa koeruokintajaksolle ja seuraamalla sen vaikutuksia uloste-, veri-, virtsa- ja karvanäytteistä.

Näytteiden analysointi on tutkimuksen suurin kuluerä heti palkkojen jälkeen. Jokainen näytekerta maksaa tonnin koiraa kohden.

”Budjetti kuulostaa hirveän isolta, mutta se takaisin meille neljän vuoden työrauhan”, Hielm-Björkman kertoo.

Ryhmän tähänastinen tutkimustyö on maksanut puoli miljoonaa euroa.

Rahoituskampanja on haastattelun aikaan ollut käynnissä viisi päivää. Rahaa on kertynyt 300 euroa kahdeksalta joukkorahoittajalta. Hielm-Björkman ei ole huolissaan, sillä kampanjaa ei ole vielä juuri markkinoitukaan.

”Jos kaikki Suomen 600 000 koiranomistajaa rahoittaisivat tutkimusta kympillä, saisimme kasaan kuusi miljoonaa”, hän laskee.

Hielm-Björkman uskoo, että koiraihmisten aktiivisuudesta rahoitus ei ainakaan jää kiinni. Kyselytutkimukseen on vastannut verkossa jo yli 10 000 koiranomistajaa. Heistä 85 prosenttia on täyttänyt kyselylomakkeen kokonaan, vaikka pikkutarkkoja kysymyksiä esitetään 15 sivun edestä. Lisää vastauksia tulee koko ajan.

”Tällainen aktiivisuus ja aineisto on aivan maailmanluokkaa”, Hielm-Björkman kehuu.

”Emme halua, että ne menevät hukkaan.”

Käyttäjä2474
Seuraa 
Viestejä2
Liittynyt2.7.2016

Suomalaistutkijat yrittävät joukkorahoittaa koirien ravintotutkimusta

Hei. Tehdään tästä Obama....näytetään että Suomalaisetkin osaavat tukea kun tarkoitus on hyvä. Haastan kaikki Suomen Koiranomistajat maksamaan 10 euroa - se on muutaman kahvin tai jätskin hinta ja jos me kaikki annetaan vähän niin se ei tunnu kenenkään pussissa liian paljon mutta se on tuntuva apu tutkijoille. Ja kannatan yliopistolla tehtävää puolueetonta tutkimusta, se on mielestäni huomattavasti luotettavampaa kuin jos isot firmat julkaisevat jotakin joka "sattumalta" tukee niiden uutta...
Lue kommentti

Uudet tutkimukset osoittavat, että aspiriini ei auta torjumaan ensimmäistä sydäninfarktia tai aivoverenkierron tukosta, vaikka se ehkäisee niiden uusiutumista.

Aspiriinia käytetään yleisesti paitsi särkylääkkeenä myös sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyyn iäkkäillä, riskiryhmiin kuuluvilla ihmisillä.

Aspiriini eli asetyylisalisyylihappo ehkäisee veren hyytymistä, sillä se estää verihiutaleita takertumasta toisiinsa. Lääkkeen käyttö pienentää tutkitusti riskiä sydän- tai aivoinfarktin uusiutumiseen. Se saattaa myös ehkäistä peräsuolen ja paksusuolen syöpien esiasteiden kehittymistä.

Suomessakin aspiriinin on laskettu ehkäisevän satoja kuolemia vuodessa. Moni keski-iän ylittänyt syö myös omasta aloitteestaan ”miniaspiriinia” eli suurimmillaan 100 milligramman annoksen asetyylisalisyylihappoa päivässä verenkiertohäiriöitä ehkäistäkseen.

Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että jos henkilöllä ei ole merkittäviä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, ei aspiriinista ole hyötyä. Toisin sanoen aspiriini tuskin auttaa ehkäisemään sitä ensimmäistä infarktia, vaikka se suojaakin niiden uusiutumiselta.

Arvostetussa New England Journal of Medicinessä julkaistut kolme uutta tutkimusta viittaavat nyt vahvasti siihen, että perusterveelle 70 vuotta täyttäneelle ihmiselle ei ole mitään hyötyä popsia aspiriinia päivittäin varmuuden vuoksi.

Päin vastoin siitä voi olla haittaa, sillä veren hyytymistä ehkäisevä aspiriini lisää riskiä vaarallisiin verenvuotoihin aivoissa ja ruoansulatuskanavassa. 19 000 henkilön seurantaryhmässä aspiriinia päivittäin käyttäneet saivat merkittävästi todennäköisemmin verenvuotoja kuin ne, joille annettiin lumelääkettä. Mitään hyötyjä aspiriinista ei ilmennyt.

”Jos et tarvitse aspiriinia, älä ota sitä”, tiivistää tutkimuksia johtanut professori John McNeil australialaisesta Monashin yliopistosta The New York Timesissa.

Aspree-tutkimushankkeen tarkoitus oli saada lisätietoa aspiriinin vaikutuksesta nimenomaan perusterveisiin yli 70-vuotiaisiin ihmisiin, jotka eivät ole koskaan saaneet aivohalvausta tai sydänkohtausta. Samalla haluttiin selvittää, ehkäiseekö päivittäinen aspiriiniannos dementiaa tai syöpää tässä ikäryhmässä.

Tutkimuksessa seurattiin 19 000:ta ihmistä, pääosin valkoihoisia australialaisia, viiden vuoden ajan. Lisäksi mukana oli pienempi ryhmä yhdysvaltalaisia 65 vuotta täyttäneitä afrikkalais- ja latinotaustaisia koehenkilöitä. Näillä väestöryhmillä on suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja dementiaan.

Puolet koehenkilöistä sai joka päivä 100 milligramman annoksen aspiriinia ja puolet lumepillerin. Valtaosa tutkituista ei ollut aiemmin käyttänyt säännöllisesti aspiriinia.

Aspiirini ei suojannut ensimmäiseltä sydänkohtaukselta, aivohalvaukselta eikä muilta sydän- ja verisuonisairauksilta juuri lumelääkettä paremmin. Aspiriiniryhmässä näitä sairastapauksia oli 10,7 jokaista tuhatta henkilöä kohti, kun lumelääkeryhmässä niitä oli 11,3.

Aspiriinia päivittäin käyttävät saivat kuitenkin muita todennäköisemmin vakavia verenvuotoja ruoansulatuskanavaan tai aivoihin. Aspiriiniryhmässä verenvuototapauksia oli tuhatta henkilöä kohden 8,6 ja lumelääkeryhmässä 6,2.

Dementian ja muiden elämänlaatua heikentävien sairauksien esiintyvyydessä ei kuitenkaan havaittu näiden kahden ryhmän välillä mitään eroa seuranta-aikana.

Yllättäen aspiriiniryhmässä kuolleisuus ja erityisesti syöpäkuolleisuus oli hieman suurempi kuin lumelääkeryhmässä. Syöpää ei esiintynyt aspiriiniryhmässä sen enempää, mutta siihen kuoltiin hieman todennäköisemmin.

Tutkijat huomauttavat, että tämä havainto ei välttämättä merkitse mitään. Aspiriinin tiedetään suojaavan paksu- ja peräsuolen syöviltä, mutta hyödyt eivät välttämättä tule esille tämän tutkimuksen kaltaisessa viiden vuoden seurannassa.

Aspiriinin haittavaikutukset, kuten vatsahapon lisääntynyt eritys, ruoansulatuskanavan haavaumat ja verenvuotoriskit, on tunnettu hyvin jo aiemmin. Siinä mielessä löydös ei ole mullistava.

Laaja tutkimus auttaakin punnitsemaan aspiriinin hyötyjä ja haittoja ikäihmisillä entistä tarkemmin. Tutkijat aikovat jatkaa seurantaa viisi vuotta selvittäkseen, ilmenisikö tätä vanhemmilla ihmisillä joitain hyötyjä. Lisäksi he ottavat näytteitä tutkimusaikana syöpään kuolleiden kasvaimista.

Vanhat suositukset pätevät edelleen. Vaikka perusterveelle aspiriinista ei olisi hyötyä, se auttaa tutkitusti ehkäisemään sydäninfarktin ja tukostyyppisten aivoverenkiertohäiriöiden uusiutumista. On myös havaittu, että aspiriini vähentää paksusuolisyövän riskiä henkilöillä, joilla on siihen perinnöllinen alttius.

”Jos sinulla on ollut sydänkohtaus, tämä on kiistatonta: aspiriini pelastaa henkiä”, sanoo kardiologi Jeffrey Berger New Yorkin yliopistosta. Hän ei ollut mukana tutkimuksessa.

Uudet tutkimukset ovat vapaasti luettavissa. Niiden otsakkeet olivat suomeksi seuraavat:

Aspiriinin vaikutus kuolleisuuteen terveillä ikäihmisillä, Aspiriinin vaikutus sydän- ja verisuonisairauksiin sekä verenvuotoihin sekä Aspiriinin vaikutus terveiden elinvuosien määrään vanhemmalla iällä.

Ihmiset pelkäävät jatkuvasti antavansa itsestään huonon kuvan.

Useimmilla meistä on taipumus huolehtia liikaakin siitä, mitä muut meistä oikein ajattelevat. Kaksi uutta tutkimusta auttavat ehkä murehtimaan vähemmän.

Muut ihmiset ovat varsin alttiita antamaan anteeksi huonoa ja jopa moraalittomana ja itsekkäänä pidettyä käytöstä, osoittaa Nature Human Behaviour -lehden julkaisema tutkimus.

Toisessa tutkimuksessa taas selvitettiin sitä, miten paljon tai vähän ihmiset ajattelevat muiden pitävän heistä. Ihmiset aliarvioivat johdonmukaisesti muiden mielipiteitä heistä – toisin sanoen muut pitävät sinusta enemmän kuin ehkä luuletkaan, kertovat tutkijat Psychological Science -lehdessä.

Anteeksiantoa selvittäneessä moniosaisessa tutkimuksessa yhteensä 1 500 koehenkilöä sai eteensä tilanteen, jossa kaksi kuvitteellista hahmoa joutui tekemään päätöksen.

Hahmot saivat tilaisuuden antaa toiselle ihmiselle kivuliaita sähköiskuja rahapalkkiota vastaan. Toinen hahmoista oli ”hyvis”, joka pääosin kieltäytyi satuttamasta muita edes rahaa vastaan. Toinen taas oli ”pahis”, joka useimmiten otti rahat ja antoi kerkeästi sähköä.

Koehenkilöiltä kysyttiin, mitä mieltä he ovat näiden hahmojen luonteesta ja kuinka varmoja he ovat omasta näkemyksestään. Heidän piti myös arvioida, mitä kukin hahmo seuraavaksi tekee, kun vastaavia valintatilanteita toistettiin useita kertoja.

Tutkimuksen edetessä kävi ilmi, että ihmiset muodostivat melko vahvan näkemyksen siitä, että reilusti toiminut ja sähköiskujen antamisesta kieltäytynyt hahmo oli jatkuvasti hyvä. Tästä hahmosta jäi vahva, positiivinen mielikuva, mikä ei toki yllätä.

Ilkeämmin toimineesta hahmosta ei kuitenkaan muodostunut tällaista pysyvää näkemystä. Ikään kuin koehenkilöt olisivat epäröineet päättää, onko kyseessä sittenkään niin paha tyyppi.

Kun tämä hahmo sitten yhtäkkiä kieltäytyikin antamasta sähköiskuja, koehenkilöiden mielikuva koheni välittömästi. He olivat valmiita antamaan anteeksi ja tavallaan pidättäytymään lopullisesta tuomiosta.

”Joskus ihmiset käyttäytyvät tahtomattaan huonosti ja meidän täytyy pystyä korjaamaan heistä muodostuneita mielikuvia, jotka voivat osoittautua vääriksi”, selittää tutkimuksen tekijä, psykologi Molly Crockett Yalen yliopiston tiedotteessa.

Tutkimus viittaa siihen, että ihmiset eivät yhden mokan tai tylyn käytöksen perusteella välttämättä muodosta lopullista kuvaa toisesta.

Toisessa tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset uskovat toisten elättävän heistä huonompaa mielikuvaa kuin heillä todellisuudessa on.

Tässäkin tutkimuksessa oli monta osaa, kun asiaa selvitettiin useammasta kulmasta eri ryhmillä koehenkilöitä. Perusajatus kaikissa oli se, että kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä tapaa ja keskustelee niitä näitä, joko lyhyesti tai pidemmin.

Pisimmillään henkilöt jaksoivat turista jopa 45 minuuttia. Sitten heidän piti arvioida, kuinka paljon he pitivät vastapuolesta ja hänen kanssaan keskustelemisesta, ja vastaavasti kuinka paljon vastapuoli heidän arvionsa mukaan piti heistä. Henkilöiltä kysyttiin asteikolla 0–7, millaisen vaikutuksen toinen osapuoli oli tehnyt ja haluaisivatko he esimerkiksi tutustua tähän paremmin.

Kaikissa viidessä kokeessa kävi johdonmukaisesti niin, että ihminen arvioi toisen pitäneen hänestä vähemmän kuin tämä todellisuudessa piti.

Yksi tekijä voi tietysti olla se, ettei ihminen kehtaa arvioida tehneensä toiseen todella hyvän vaikuyuksen – sehän kuulostaa omahyväiseltä. Näin ollen koehenkilöillä olisi siis taipumus aliarvioida itseään vaikuttaakseen hieman nöyremmältä.

Tutkijoiden mukaan tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Oma arvio oli yhteydessä myös ujouteen: ujommat henkilöt aliarvioivat tekemäänsä vaikutustaan enemmän, kun taas vähemmän ujoiksi luokitelluilla oli pienempi ero toisen ja oman arvion välillä.

Tutkijat kirjoittavat, että ihmisillä on käsitys ideaaliminästä, jonka tasolle oikea minä ei yllä. Siksi ihmiset kuvittelevat näyttävänsä sosiaalisesti kömpelömmiltä kuin he todellisuudessa ovatkaan.

Se on kuitenkin harhaa.

”Muut ihmiset pitävät meistä enemmän kuin arvaammekaan”, tutkijat päättävät artikkelinsa.