Raakaruokinnassa koiralle syötetään paljon lihaisia luita.
Raakaruokinnassa koiralle syötetään paljon lihaisia luita.

Helsingin yliopiston tutkimusryhmä huomasi raakaruoan vähentävän lonkkavikoja, mutta tutkimuksen rahoitus ehti loppua ennen tulosten julkaisua.

Elintasosairauksien ja ruokavalion yhteyttä koirilla selvittävä tutkimusryhmä on Helsingin yliopiston ensimmäinen joukkorahoitusta kokeileva ryhmä. Kampanjan tavoitesumma on Mesenaatti-joukkorahoituspalvelun historian suurin, 1,8 miljoonaa euroa.

Tutkimus lähti oivalluksesta, että ihmisen parhaana ystävänä koira on päässyt osalliseksi paitsi keittiömme antimista, myös monista meille tutuista sairauksia, kuten ylipainosta, diabeteksesta, epilepsiasta, nivelrikosta, kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja syövästä.

Tutkimusryhmä on jo ehtinyt kerätä valtavan, 10 000 koiranomistajan kyselyaineiston suomalaisten koirien ruokinnasta ja terveydestä. Se ehti tutkia eri ruokavalioiden vaikutusta koiriin myös kokeellisesti, ennen kuin perinteinen tutkimusrahoitus vuoden vaihtuessa loppui.

Tähänastiset tutkimukset odottavat vielä julkaisua vertaisarvioidussa tiedelehdessä, jossa ne altistettaisiin muiden asiaa tutkineiden kritiikille.

Sen verran tutkimusryhmän johtaja Anna Hielm-Björkman suostuu paljastamaan, että tutkimuksen perusteella koti- ja raakaruokaa syövillä koirilla esiintyy vähemmän lonkkavikoja kuin muunlaista koiranruokaa popsivilla koirilla. Koirien kotiruoka tarkoittaa koirille varta vasten tehtyä, kypsentämätöntä ruokaa.

Lonkkavika eli lonkkanivelen dysplasia on yksi yleisimmistä koirien periytyvistä sairauksista. Vaiva voi johtaa nivelrikkoon.

”Nivelrikon ja ruoan välillä oli voimakkaita yhteyksiä, mutta meidän pitäisi päästä tekemään koirilla interventiotutkimus, jotta saamme tietää, onko yhteys totta”, kertoo Helsingin yliopistossa kliinisen eläinlääketieteen dosenttina työskentelevä Hielm-Björkman.

Hän pitää tärkeänä, että koirien ravitsemusta tutkivat muutkin kuin koiranruokien valmistajat.

”Yliopistotutkimuksen tavoite ei ole pitää minkään tahon puolia, vaan antaa koiranomistajille ja teollisuudelle eväät ruokkia koiria terveellisemmin”, hän painottaa.

Kyselytulosten perusteella ei muun muassa tiedetä sitä, miksi kypsentämätön ruoka näyttäisi olevan parempaa kuin pidemmälle käsitelty. Koirien koti- ja valmisruokia on lisäksi monenlaisia.

”Kyse voi olla siitä, että ruoassa on riittävästi luuta ja rustoja, joiden ravinteet ovat tärkeitä näiden kudosten muodostamiseksi, tai lihan sisältämistä aminohapoista. Nämä pitäisi selvittää.”

Tutkimuksessa huomattiin myös, että epilepsia on harvinaisempaa koirilla, jotka ovat pentuna syöneet runsaasti rasvaa. Ihmisillä runsasrasvaista, proteiinirikasta ja vähähiilihydraattista ketogeenistä ruokavaliota käytetään lasten vaikean epilepsian hoitoon.

Epäselvää on vielä, miten paljon ja millaisia rasvoja koiran pitää nuorena tarkalleen saada, jotta epilepsiariski pienenee.

Jatkotutkimukset estää se, ettei Dogrisk-tutkimusryhmä ole onnistunut hankkimaan työlleen enää rahoitusta. Vuodenvaihteesta lähtien Hielm-Björkman on joutunut jatkamaan aiemmin nelihenkisen ryhmän työtä pääosin yksin.

”Tutkimusta rahoittavien instituutioiden on ollut ehkä vaikea nähdä, että tutkimuksen lopullinen hyötyjä ei ole vain koira, vaan myös ihminen, joka sairastaa samoja tauteja ja elää samanlaisessa ympäristössä”, Hielm-Björkman harmittelee.

Ihmisten sairauksia tutkitaan paljon laboratoriossa hiirillä ja rotilla. Kotikoirien elinympäristö kuitenkin muistuttaa enemmän omaamme. Ne altistuvat samalle huoneilmalle, tiskinpesuaineelle, huonekalujen palonestoaineille ja juomavedelle kuin omistajansakin.

Koska koira elää Suomessa keskimäärin vain 11 vuotta, ravinnon ja muiden ympäristötekijöiden vaikutukset tulevat esiin nopeammin kuin ihmisten seurantatutkimuksissa. Toisin kuin omistajansa, koirat syövät usein päivästä toiseen samanlaista ruokaa. Se helpottaa ravintotutkimusta.

Jos tutkimusryhmä saa joukkorahoituksessa koko potin kasaan, se saisi analysoitua ja julkaistua kyselytutkimuksen tulokset ja toteutettua kaksi interventiotutkimusta. Niissä kyselyssä havaittuja yhteyksiä sairauksien ja ruokavalioiden välillä testattaisiin panemalla 150 koiraa koeruokintajaksolle ja seuraamalla sen vaikutuksia uloste-, veri-, virtsa- ja karvanäytteistä.

Näytteiden analysointi on tutkimuksen suurin kuluerä heti palkkojen jälkeen. Jokainen näytekerta maksaa tonnin koiraa kohden.

”Budjetti kuulostaa hirveän isolta, mutta se takaisin meille neljän vuoden työrauhan”, Hielm-Björkman kertoo.

Ryhmän tähänastinen tutkimustyö on maksanut puoli miljoonaa euroa.

Rahoituskampanja on haastattelun aikaan ollut käynnissä viisi päivää. Rahaa on kertynyt 300 euroa kahdeksalta joukkorahoittajalta. Hielm-Björkman ei ole huolissaan, sillä kampanjaa ei ole vielä juuri markkinoitukaan.

”Jos kaikki Suomen 600 000 koiranomistajaa rahoittaisivat tutkimusta kympillä, saisimme kasaan kuusi miljoonaa”, hän laskee.

Hielm-Björkman uskoo, että koiraihmisten aktiivisuudesta rahoitus ei ainakaan jää kiinni. Kyselytutkimukseen on vastannut verkossa jo yli 10 000 koiranomistajaa. Heistä 85 prosenttia on täyttänyt kyselylomakkeen kokonaan, vaikka pikkutarkkoja kysymyksiä esitetään 15 sivun edestä. Lisää vastauksia tulee koko ajan.

”Tällainen aktiivisuus ja aineisto on aivan maailmanluokkaa”, Hielm-Björkman kehuu.

”Emme halua, että ne menevät hukkaan.”

Käyttäjä2474
Seuraa 
Viestejä2
Liittynyt2.7.2016

Suomalaistutkijat yrittävät joukkorahoittaa koirien ravintotutkimusta

Hei. Tehdään tästä Obama....näytetään että Suomalaisetkin osaavat tukea kun tarkoitus on hyvä. Haastan kaikki Suomen Koiranomistajat maksamaan 10 euroa - se on muutaman kahvin tai jätskin hinta ja jos me kaikki annetaan vähän niin se ei tunnu kenenkään pussissa liian paljon mutta se on tuntuva apu tutkijoille. Ja kannatan yliopistolla tehtävää puolueetonta tutkimusta, se on mielestäni huomattavasti luotettavampaa kuin jos isot firmat julkaisevat jotakin joka "sattumalta" tukee niiden uutta...
Lue kommentti

1960-luvulla tehtyjen ydinkokeiden radioaktiivinen jälki tallentui syrjäisen Campbellin saaren ainoaan puuhun.

Elämme useiden tutkijoiden mukaan niin sanottua antroposeenin geologista ajanjaksoa. Se viittaa siihen, miten ihminen vaikuttaa maapalloon.

Viime jääkauden jälkeen ihminen on muovannut koko planeettaa. Jos nyt katoaisimme, kädenjälkemme säilyisi kymmeniä tuhansia vuosia.

Tutkijat havaitsivat ihmisen jälkiä jopa maapallon yksinäisimmäksi sanotussa puussa, joka kasvaa syrjäisellä saarella Tyynessämeressä.

Ihminen on käynnistänyt koko planeettaa muokkaavan ilmastonmuutoksen ja kuudennen joukkosukupuuton.

Eläinlajeja on 1900-luvun jälkeen kadonnut maapallolta satakertaisella tahdilla normaaliin verrattuna.

Siksi moni geologi ja muu tutkija kannattaa ajatusta nykyisen ajan nimeämisestä antroposeeniksi eli ihmisen aikakaudeksi. Olisimme siirtyneet jääkauden jälkeisestä holoseenista antroposeeniin.

On kuitenkin epäselvää, mistä vuodesta sen katsottaisiin alkaneen.

Esimerkiksi jo maanviljelykseen siirtyminen tuhansia vuosia sitten edusti ihmiskunnalle pysyvää harppausta ja muokkasi maapallon lajistoa.

Monet ovat ehdottaneet antroposeenin alkupisteeksi 1950–1960 -lukuja, jolloin ydinasevaltiot tekivät massiivisia ydinkokeita. Ydinräjähdykset levittivät alkuaineiden radioaktiivisia isotooppeja ympäri planeettaa.

Tällä ajatuksella kansainvälinen tutkijaryhmä ehdottaa nyt Scientific Reports -tiedelehdessä antroposeenin ajan aluksi vuotta 1965.

Todisteena on sitkankuusi, joka kasvaa asumattomalla Campbellin saarella noin 600 kilometriä etelään Uuden-Seelannin eteläkärjestä.

Karu saari edustaa kasvillisuusvyöhykkeeltään tundraa. Sinne istutettiin yksittäinen sitkankuusi viime vuosisadan alussa. Ajatuksena oli kenties myöhemmin istuttaa useampiakin.

Puun lähin naapuri on parin sadan kilometrin päässä Aucklandin saarella.

Tutkijat kairasivat puusta näytteen ja havaitsivat selvän piikin hiilen radioaktiivisen hiili 14 -isotoopin määrässä vuoden 1965 vuosirenkaassa.

Se tarkoittaa, että yli vuosikymmenen aikana tehtyjen ydinkokeiden laskeuma levisi tuolloin ympäri maailmaa tällaisille syrjäisille saarille asti.

Huippukohta oli suunnilleen loka-marraskuussa 1965. Vastaava piikki näkyy pohjoisen pallonpuoliskon näytteissä.

Radiohiilipiikki puun vuosirenkaassa on niin selkeä, että se voidaan havaita vielä kymmenien tuhansien vuosien päästä, kunnes se on puoliintunut olemattomiin.

”Radiohiili säilyy mitattavissa määrissä noin 50 000–60 000 vuotta. Senkin jälkeen muut ydinkokeisiin liittyvät radioisotoopit, kuten plutonium, säilyvät ympäristössä”, selittää ilmastonmuutoksen ja geotieteiden professori Chris Turney BBC:lle.

Yksinäisin puu ei olisi Campbellin saarella ilman ihmistä. Sitkankuuset kasvavat luonnostaan Kanadan länsirannikolla.

Ydinkokeet olisivat siis kahden geologisen aikakauden rajapyykki, holoseenin ja antroposeenin.

Vastaava raja on voitu vetää liitukauden ja tertiäärikauden välille, jolloin asteroidi pyyhkäisi dinosaurukset ja valtaosan muusta elämästä maapallolta.

Asteroidin jäljiltä kallioperässä ympäri maailmaa on jäämiä iridiumista, jonka asteroidi toi mukanaan avaruudesta. Tämä kemiallinen kädenjälki on säilynyt 65 miljoonaa vuotta.

Kaikki tutkijat eivät ole yhtä mieltä antroposeenikauden käsitteen tarpeellisuudesta tai siitä, että se rajattaisiin alkaneeksi juuri hiljattain.

Laajan kyselyn mukaan suomalais- ja tanskalaisnuoret painottavat sodan positiivisia ja sankarillisia seikkoja, saksalaiset taas ovat hyvin tietoisia juutalaisten joukkosurmasta ja muista maansa rikoksista.

Toinen maailmansota on yhä läsnä nykynuorten elämässä, vaikka siitä on kulunut jo monta sukupolvea. Tuore tutkimus tekee selkoa siitä, miten suomalaiset, tanskalaiset ja saksalaiset nuoret näkevät maailmanpalon tapahtumat.

Runollisesti otsikoitu selvitys ”Vaikean menneisyyden pitkä varjo” osoittaa, että kaikkien kolmen maan nuoret pitävät vuosien 1939–1945 sotaa 1900-luvun tärkeimpänä tapahtumana. On kuitenkin suuria eroja siinä, millaisia varjoja se langettaa tämän päivän nuorten päälle eri valtioissa.

”Tanskalaisilla ja suomalaisilla nuorilla on tavallisesti kapea, kansallinen näkökulma toiseen maailmansotaan. Saksalaiset ovat paljon tietoisempia siitä, miten sota vaikutti muuhun Eurooppaan”, sanoo apulaisprofessori Carsten Yndigegn Etelä-Tanskan yliopistosta ScienceNordic-verkkosivulla.

Tutkimukseen osallistui 16–25-vuotiaita kolmesta maasta. He vastasivat kysymyksiin esimerkiksi siitä, mistä saavat tietoa historiasta, mikä on vanhempien osuus tiedon lähteinä ja kuinka suuri merkitys on tiedotusvälineillä, kirjallisuudella ja elokuvilla.

Kysely on osa laajaa Myplace -nimistä EU-hanketta, joka kartoitti eurooppalaisten nuorten osallistumista yhteiskuntaan. Sen eri kyselyissä ja haastatteluissa oli mukana yhteensä 20 000 nuorta.

Toista maailmansotaa koskevaan osuuteen valittiin kolme maata, joiden roolit olivat hyvin erilaiset. Saksa ja Suomi taistelivat, Tanska ei osallistunut sotatoimiin vaan joutui miehitetyksi.

Sotaa käsitteleviin kysymyksiin vastasi Saksasta ja Tanskasta toista tuhatta nuorta, Suomesta 800.

Suomen ja Natsi-Saksan sotilaallinen yhteistyö vuosina 1941–1944 on pienessä osassa suomalaisten nuorten käsityksissä toisesta maailmansodasta.

”Suomalaisnuoret eivät yleisesti ajattele, että Suomi ja Saksa olivat alun perin liittolaisia. He keskittyvät pikemminkin sankarillisina pitämiinsä asioihin, kuten sotaveteraanien saavutuksiin talvisodassa”, Yndigegn toteaa.

”Suomen ja Saksan liittolaissuhteesta historiantutkijatkin käyvät toistuvasti keskustelua. Se on pitkälle tulkinnanvarainen ja poliittinen asia, jossa on kyse historian hallinnasta”, sanoo sosiologian professori Vesa Puuronen Oulun yliopistosta. Hän on yksi hankkeen tutkijoista.

Yndigegnin mukaan sekä suomalaiset että tanskalaiset nuoret painottavat positiivisuutta ja urhoollisuutta ja jättävät huomiotta muunlaiset seikat. Vihollinen on kuitenkin eri: suomalaisilla Neuvostoliitto, tanskalaisilla Saksa.

”Nuorten vastaukset eivät heijasta sitä, mitä oikeasti on tapahtunut vaan sitä, mitä heille on kerrottu ja millaisen kuvan julkisuus tapahtumista välittää”, Puuronen sanoo.

”Osalla nuorista saattaa olla sodankäyneitä sukulaisia erossa, osalle tarinat ovat välittyneet vanhempien kertomina tai koulukirjoista tai fiktiivisistä teoksista. Sotaelokuvilla on suuri merkitys.”

Tutkimuksen teon aikaan Aku Louhimiehen ohjaamaa Tuntematonta sotilasta ei vielä ollut, mutta nuoretkin ovat katsoneet Rauni Mollbergin ja Edvin Laineen elokuvia Väinö Linnan kirjasta.

Tanskalaiset nuoret vaalivat Yndigegnin mukaan hyvin nationalistista näkemystä sodasta. He keskittyvät vahvasti Tanskan vastarintaliikkeeseen ja ihailevat ja kunnioittavat siihen kuuluneita. Niinpä heidän kuvansa sodasta on myönteisempi ja herooisempi kuin saksalaisten.

Tanskalaisten nuorten asenteet heijastavat monin tavoin heitä edeltäneiden sukupolvien asenteita, sanoo Anette Warring Roskilden yliopistosta.

Warring on osoittanut, kuinka sodanjälkeinen kollektiivinen muisto kehittyi Tanskassa. Tässä tulkinnassa maa kuului niihin, jotka vastustivat natsien miehitystä ja sen sankareita ovat vastarintaliikkeen jäsenet.

On melkein unohtunut se, että monet tanskalaiset tekivät yhteistyötä saksalaisten miehittäjien kanssa tai jopa lähtivät taistelemaan Saksan joukkoihin.

Viime vuosina on kuitenkin alettu keskustella esimerkiksi tanskalaisista natseista, jotka osallistuivat vapaaehtoisina Saksan sotaponnistuksiin ja tanskalaisista naisista, jotka solmivat läheisiä suhteita miehittäjien kanssa.

Warringin mukaan nämä asiat eivät juuri näkyneet tuoreessa nuoria käsittelevässä tutkimuksessa, ja hänestä se on yllättävää. Hän ihmettelee sitäkin, ettei juutalaisten joukkomurha tai Tanskan yhteistyö Saksan kanssa nouse merkittävämmäksi mielikuvissa toisesta maailmansodasta.

Saksalaisnuoret ovat tutkimuksen mukaan hyvin tietoisia siitä, että heidän kotimaansa vei maailman sotaan ja on vastuussa natsien hirmuteoista. He eivät kiellä eivätkä vähättele holokaustia tai saksalaisten osuutta sodan sytyttäjänä.

Toisaalta he haluavat katsoa eteenpäin. Monet ilmaisivat, etteivät he voi syyttää itseään siitä, mitä tapahtui menneisyydessä kauan ennen heidän syntymäänsä, Yndigegn kertoo.

Aiemmin on saatu toisenlainen kuva. Vuonna 2002 ilmestynyt kirja Opa war kein Nazi (Isoisä ei ollut natsi) osoitti, että kolme viidestä saksalaisesta nuoresta tunsi syyllisyyttä natsien teoista.

Teoksen mukaan saksalaisnuorilla oli runsaasti tietoa natsien rikoksista ja Saksan syyllisyydestä. Mutta kuva muuttui täysin, kun nuorten piti selittää, mitä heidän isovanhempansa tekivät sodan aikana.

”Jos uskoisit kaikkien haastateltujen vastauksia isovanhempia koskeneisiin kysymyksiin, lopputulos olisi, ettei Saksalla ollut natseja lainkaan”, Warring toteaa.

Hänen mielestään saksalaiset nuoret ovat ”unohtaneet” oman perheensä osan sodassa. Kun isovanhemmat ovat kertoneet lapsilleen ja lastenlapsilleen esimerkiksi, että he kieltäytyivät kätkemästä vankeja sodan aikana, tarina on kääntynyt päinvastaiseksi. Uudessa versiossa isovanhemmat ovatkin auttaneet sotavankeja.

”On eräänlaista kasautuvaa urheutta. Isovanhemmista tuli suurempia ja suurempia sankareita, kun seuraavat sukupolvet muistelivat heidän tarinoitaan. On vaikea nähdä rakkaita isovanhempia natseina tai heidän avunantajinaan”, hän sanoo.

Tällaista ajatusten siirtoa tapahtui, vaikka Saksan koulut ovat korostaneet natsien rikosten tuomitsemista ja yhteistä vastuunkantoa.

Myös uuden tutkimuksen mukaan sekä Saksassa että Suomessa useimmat nuoret uskoivat enemmän vanhempiensa ja isovanhempiensa kertomuksiin sodasta kuin virallisiin lähteisiin. He suhtautuivat epäillen koulun historian oppikirjoihin.

Tanskalaiset nuoret taas luottivat molempiin, niin perheen kuvauksiin kuin koulun oppeihin. Tämä johtuu Yndigegnin ja Warringin mielestä siitä, että tanskalaisten suhde ja ymmärrys sodasta on vähemmän konfliktikeskeinen kuin saksalaisten ja suomalaisten.

”Tanskassa on ollut monia kiistoja sodasta, etenkin yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Mutta se on pientä verrattuna Saksassa ja Suomessa esiintyviin dramaattisesti erilaisiin historiantulkintoihin”, Warring toteaa.

Tutkimus julkaistiin Journal of Youth Studies-tiedelehdessä.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä2691
Liittynyt21.7.2017

Suomalais- ja saksalaisnuoret näkevät toisen maailmansodan eri tavoin

Koulussa kopsasin historiaa kalvoilta, ajattelematta juuri mitään; piti saada käsialasta selvää, ehtiä kirjoittaa... ja samalla muistaa joku nimi & vuosiluku. En ajatellut historiaa kiehtovina tarinoina koko maailmasta. Koulupäivä aloitettiin isänmaanlaululla. Seisoimme riveissä ja lauloimme, kun lippu nostettiin salkoon - jokaisena koulupäivänä, tai niin se on jäänyt mieleen. Mussolinistakin piti joskus laulaa pilkkalaulu. Natsien touhut tulivat TV:stä tutuksi jo varhain, mutta en tiennyt...
Lue kommentti