Suomalaisten elintavat muuttuvat äärimmäisen hitaasti, kertoo Kansanterveyslaitoksen laaja

Suomalaisten elintavat muuttuvat äärimmäisen hitaasti, kertoo Kansanterveyslaitoksen laaja kyselytutkimus. Terveysvalituksesta huolimatta tupakka maistuu meille entiseen malliin. Vuonna 2004 15–64 -vuotiaista miehistä tupakoi päivittäin 27 % ja naisista 20 %. Alkoholinkulutus on puolestaan tasaisessa kasvussa. Keski-ikäisten ja erityisesti 55–64 -vuotiaiden alkoholinkäyttö lisääntyi viime vuodesta.

Sama linja näkyy ruokavaliossa. Tuoreiden kasvisten syönti lisääntyi, mutta muuten valinnat pysyivät ennallaan. Vapaa-ajanliikunta virisi hieman edelleen ja työmatkaliikuntakin kääntyi lievään nousuun. Liikakilot ovat silti edelleen yleisiä. Ylipainoisia on 53 % miehistä ja 39 % naisista.

Kansanterveyslaitos on seurannut 15–64 -vuotiaiden suomalaisten terveyttä ja elintapoja vuodesta 1978 postikyselyin. Vuoden 2004 tutkimukseen osallistui yhteensä 3 369 miestä ja naista. Kyselyn saaneista 68 % vastasi.