Ensi vuoden alussa Kuuta kiertämään lähtevässä Smart-luotaimessa on myös suomalaisia laitteita. Smart on Euroopan avaruusjärjestön ESAn ensimmäinen kuuluotain. Teknologian kehittämiskeskus

Ensi vuoden alussa Kuuta kiertämään lähtevässä Smart-luotaimessa on myös suomalaisia laitteita. Smart on Euroopan avaruusjärjestön ESAn ensimmäinen kuuluotain. Teknologian kehittämiskeskus Tekes on rahoittanut hanketta yli kahdella miljoonalla eurolla.

Helsingin yliopisto ja Metorex-yhtiö ovat valmistaneet Smartille röntgenilmaisimen, joka mittaa muun muassa Kuun pinnasta siroavaa Auringon röntgensäteilyä. Ilmatieteen laitokselta Smart saa mukaansa Spede-laitteiston, joka mittaa avaruuden hiukkasia ja tarkkailee luotaimen ionimoottorin vaikutuksia luotaimen lähiympäristössä. Ionimoottorilla muutetaan tarvittaessa Smartin rataa.

Smart on massaltaan 350 kiloa. Se lähetetään Ariane-5-kantoraketilla Ranskan Guayanasta. Siitä saatavia kokemuksia hyödynnetään myöhemmin Merkuriukseen lähetettävässä luotaimessa.