Kansanterveyslaitos selvittää parhaillaan keinoja, joilla yhteiskunnan rattaat pidetään pyörimässä, jos tuhoisa influessa-aalto eli pandemia, lähtee leviämään ympäri maailmaa. Viranomaiset laskevat pitäisikö Suomen varmuusvarastoida influenssalääkkeitä...

Kansanterveyslaitos selvittää parhaillaan keinoja, joilla yhteiskunnan rattaat pidetään pyörimässä, jos tuhoisa influessa-aalto eli pandemia, lähtee leviämään ympäri maailmaa. Viranomaiset laskevat pitäisikö Suomen varmuusvarastoida influenssalääkkeitä ja mitä se maksaisi. Rokoterintamalla on jo päästy pohdintoja pidemmälle. Parin ulkomaisen lääketehtaan kanssa on solmittu sopimus siitä, että ne toimittavat Suomeen rokotetta myös mahdollisen superinfluenssan puhjetessa. Rokotteiden ennakoidaan loppuvan koko maailmasta heti kättelyssä, mikäli pandemia käynnistyy.

"Kyse ei ole siitä, tuleeko pandemia, vaan milloin se iskee", arvioi laboratorionjohtaja Reijo Pyhälä Kansanterveyslaitoksesta. Pahimmillaan se surmaisi Euroopassa viisi miljoonaa ihmistä. Suomen väestö vähenisi 5 000-15 000 hengellä. Superärhäkkä influenssavirus, joka on usein ihmisen ja linnun virusten yhdistelmä, kiertää maapalloa 2-4 kertaa vuosisadassa. Viimeisestä vierailusta on kulunut 36 vuotta. Silloin hongkongilaiseen sairastui miljardi ihmistä, heistä miljoona menehtyi.

Vietnamissa riehuu parhaillaan erittäin tarttuva lintuinfluenssa, johon on kuollut useita ihmisiä. Lintutauti leviää siipikarjasta, eikä sen ole ainakaan toistaiseksi havaittu tarttuneen ihmisestä toiseen.

Superinfluenssasta lisää tänään ilmestyneessä Tiede-lehdessä 1/2004 ja Tiede.fi:ssä.