Elimistön puolustussolut käyvät syöpäsolun kimppuun. Kuva: Science Photo Library
Elimistön puolustussolut käyvät syöpäsolun kimppuun. Kuva: Science Photo Library

Potilaita on palautettu elämään kuoleman portilta.

Syövän vastaisen kamppailun eturintamaan on noussut immunoterapia, jossa hyödynnetään elimistön omaa puolustuskykyä. Potilaskokeista on saatu tuloksia, joita voi luokitella lähes ihmeparanemisiksi. Ei siis hämmästytä, että Science-lehti rankkasi syövän immunoterapian viime vuoden läpimurroksi.

Ensimmäiset uudentyyppiset lääkkeet ovat jo markkinoilla, ja paljon lisää on tulossa. Lupaavista tuloksista huolimatta asiantuntijat varovat hehkuttamasta immunoterapiaa liikaa. Ainakin toistaiseksi hoidon riskit ovat isoja.

Immunoterapian idea on yksinkertainen: potilaan oma puolustusjärjestelmä usutetaan tappamaan syöpäsolut.

Elimistössä syntyy mutaatioiden vuoksi jatkuvasti syöpäsoluja, mutta tavallisesti puolustusjärjestelmä tunnistaa ja tuhoaa ne. Syöpä voi kuitenkin huijata järjestelmän epäkuntoon niin, että elimistöä puolustavat T-solut eivät pääse kasvaimen kimppuun. Immunohoidoissa tutkijat herättelevät T-soluja toimeen tai pysäyttävät kasvainta suojaavat solut.

Uusinta uutta on hoito, jossa potilaasta kerätään T-soluja ja ennen elimistöön palauttamista niille annetaan kyky tappaa syöpäsoluja. Tällaista niin sanottua car-terapiaa on jo testattu parillakymmenellä verisyöpää sairastaneella lapsella, joilla muut hoidot eivät ole tehonneet.

”Huikeita tuloksia, aivan huikeita”, syöpätutkija Petri Bono Husista sanoo.

Jos olet Tiede-lehden tilaaja, lue koko juttu alla olevasta linkistä tai marraskuun numerosta.