Tahdonvoima riittää vaikka ikuiseen karkkilakkoon. Kuva: Timo Hämäläinen
Tahdonvoima riittää vaikka ikuiseen karkkilakkoon. Kuva: Timo Hämäläinen

Käsitys tahdonvoiman väsymisestä on kumottu. Amerikkalaiset uskovat, että mieli tarvitsee lepoa, mutta eurooppalaisia henkinen urakka tuntuu vain virkistävän.

Miksi jotkut ihmiset menettävät tahdonvoimansa vaikeissa oloissa ja toiset luottavat, että se kantaa, vaikka edessä on vuoren korkuisia ongelmia?

Vastaus piilee siinä, pitääkö sisua rajallisena vai rajattomana resurssina.

Tämä kävi ilmi kahden psykologian professorin tutkimuksessa. Christopher Napolitano Illinoisin yliopistosta ja Veronika Job Zürichin yliopistosta testasivat yli 1 100 amerikkalaista ja 1 600 eurooppalaista suositulla arviointityökalulla, joka mittaa implisiittistä teoriaa tahdonvoimasta vaativissa henkisissä tehtävissä (the Implicit Theory of Willpower for Strenuous Mental Activities Scale, eli ITW-M).

Implisiittiset teoriat ovat ihmisten omia käsityksiä erilaisista ominaisuuksistaan, kuten älykkyydestä, persoonallisuudesta tai terveydestä.

Toisin kuin tieteellisiä teorioita, implisiittisiä teorioita vaalitaan usein tiedostamatta niitä. Saati että ajateltaisiin, miten ne vaikuttavat käyttäytymiseen.

ITW-M sisältää listan väitteitä, ja osallistujien on arvioitava kuuden kohdan asteikolla, missä määrin samaa mieltä he ovat. Koehenkilöiden on otettava kantaa esimerkiksi tähän: ”Raskaan henkisen ponnistuksen jälkeen energiani on kulunut loppuun ja minun täytyy levätä palautuakseni.”

Tutkimuksessa mukana olleet amerikkalaiset uskoivat saksalaisia ja sveitsiläisiä useammin, että he tarvitsevat taukoja ladatakseen akkuja sen jälkeen kun ovat rasittaneet mieltään.

Eurooppalaisia henkinen urakka tuntui pikemminkin virkistävän, ja he olivat heti valmiita ottamaan vastaan seuraavan haasteen.

”Ratkaisevaa on se, mitä ajattelemme tahdonvoimasta. Kun miellämme sen rajalliseksi voimavaraksi, se on kuin lihas, joka rasittuu ja jonka pitää levätä. Niinpä vaativat tehtävät uuvuttavat meidät ja tarvitsemme lepohetkiä sellaisten välissä”, Napolitano selittää yliopiston tiedotteessa.

Sen sijaan raudanlujan tahdon salaisuus piilee uskossa, että sitä riittää loputtomiin. Tällä tavoin ajattelevat ihmiset eivät stressaantuneinakaan hevin sorru ylensyömiseen, shoppailuun tai tv-sarjojen ahmimiseen.

Useimmat muut taas retkahtavat tuon tuosta paheisiin, joita ovat päättäneet välttää.

Se, millaisia tunteita ihminen liittää tahdonvoimaansa vaikuttaa siihen, miten hän käyttäytyy. Napolitanon mukaan nuo tunteet ovat muutettavissa. Tutkimus on vapaasti luettavissa ResearchGatessa.

Job on aiemmissa tutkimuksissaan osoittanut, että oma käsitys tahdonvoiman luonteesta näkyy opiskelijoiden suorituksissa.

Kun opiskelijoihin kohdistui suuria vaatimuksia, huonompia arvosanoja saivat ne, jotka pitävät tahdonvoimaa rajallisena resurssina.

Viikkoa ennen loppukokeita tällaiset opiskelijat söivät enemmän epäterveellistä ruokaa ja välttelivät pänttäämistä enemmän kuin ne, joiden mielestä tahdonvoimaa riittää loputtomasti.

Psykologiassa oli pitkään vallalla hypoteesi, jonka mukaan tahdonvoima lopulta ehtyy, kun sitä on tarpeeksi rasitettu. Tämän osoittivat psykologian professori Roy Baumeister Case Western Reserve -yliopistosta vuonna 1998 kuuluisassa kokeessa, jossa koehenkilöiden eteen oli asetettu suklaakeksejä ja punaisia sekä valkoisia retiisejä.

He saivat syödä vain jompiakumpia. Sitten he joutuivat ratkaisemaan mahdotonta aivopähkinää. Suklaaherkkuja natustelleet jaksoivat yrittää keskimäärin 19 minuuttia, retiisejä narskutelleet vain kahdeksan. Tutkijoiden mukaan erot selitti se, että retiisien pureskelu oli kuluttanut tahdonvoimaa.

Vuonna 2010 psykologian opiskelija Evan Carter Miamin yliopistosta tutki perusteellisesti meta-analyysin, joka käsitteli lähes 200:aa tahdonvoiman ehtymisestä tehtyä koetta. Myöhemmin hän ja hänen työtoverinsa perehtyivät vielä toisiin samantyyppisiin kokeisiin. Kummassakaan hankkeessa ei löytynyt tahdonvoiman ehtymisen hypoteesia puoltavia todisteita.

Carter ja psykologian professori Martin Hagger Curtin-yliopistosta teettivät teettivät 24 laboratoriossa eri puolilla maailmaa testin. Siinä osa osallistujista pelasi hankalaa tietokonepeliä ja osa ei tehnyt mitään. Sitten molemmat ryhmät pelasivat toista vaikeaa tietokonepeliä.

Tuloksiin ei useimmiten vaikuttanut juuri lainkaan se, kumpaan ryhmään koehenkilö kuului.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä40684
Liittynyt6.12.2009

Tahdonvoimaa riitää, jos uskoo siihen

Merlin kirjoitti: Moraalittomuudella tarkoitan mm. tätä: Ongelma on siinä kun tulkitaan tilastolliset tutkimukset ja yksilöt yhteismitallisina. Henkilö tupakoi koko aikuisen ikänsä ja eli 105 vuotaaksi, ahaa tupakointi on terveellistä. Henkilö söi suositusten mukaan koko aikuisikänsä ja kuoli 50 vuotiaana, ahaa ravintosuositukset ovat epäterveellisiä.
Lue kommentti

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.