Selitys ihmisen karvattomuudelle saattaa löytyä loisista, pohtii Osmo Tammisalo Tieteessä tapahtuu –lehdessä. Turkista kannatti luopua, kun ihminen harjaantui metsästämään ryhmi...

Selitys ihmisen karvattomuudelle saattaa löytyä loisista, pohtii Osmo Tammisalo Tieteessä tapahtuu –lehdessä. Turkista kannatti luopua, kun ihminen harjaantui metsästämään ryhmissä ja siirtyi kiinteisiin asumuksiin, kuten luoliin, jotka tarjosivat loisille otolliset olosuhteet. Luonnonvalinta on saattanut suosia lyhytkarvaisempia yksilöitä, jotka eivät olleet yhtä alttiita kirppujen, luteiden ja täiden muiden kiusallisten seuralaisten hyökkäyksille.

Loisteoria nousi esiin jo 1800-luvulla, mutta se on saanut uutta tuulta siipiensä alle tieteellisessä julkaisuissa viime vuosina. Teoriaa pönkittävät sukupuolierot. Miehet ovat liikkuneet naisia ja lapsia enemmän kotipesän ulkopuolella, jolloin paine luopua turkista ei ole ollut yhtä suuri. Se perustelisi parran ja voimakkaamman karvoituksen. Ajatusta tukee myös lajien vertailu. Kädelliset lähisukulaisemme simpanssit tekevät joka yö uuden nukkumapesän, joka lievittää loiskiusaa. Serkut käyttävät myös paljon aikaa sukimiseen ja turkin puhdistamiseen.