Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Talvivaaran malmi pilasi järviä jo 10 000 vuotta sitten.

Talvivaaran kaivoksen viimeaikaisia ympäristöongelmia osasi odottaa, jos tuntee sen malmin geologista historiaa.

Alussa oli rikinkatkuista mätäliejua. Yli kaksi miljardia vuotta sitten Suomen alue sijaitsi Saharan leveysasteella ja koko maapallolla eli pelkästään mikrobeja. Tulevalla Talvivaaran malmialueella ne rehottivat merenpohjan kuumista lähteistä pulppuavassa rikki- ja metallipitoisessa vedessä. Kun ne ja meren pintavedessä kelluvat muut mikrobit kuolivat, ne vajosivat hapettomaan pohjaan ja niistä muodostui mätäliejua. Sen sekaan kerrostui lähteen metalleja.

Vuosimiljoonien mittaan mätälieju hautautui yhä syvemmälle ja kivettyi. Siitä tuli mustaliusketta ja metallien ansiosta malmikiveä. Oman malmityyppinsä edustajana Talvivaara on maailman suurin.

Mustaliuskemalmissa on kuitenkin huono puoli: se rapautuu herkästi, ja silloin se alkaa happamoittaa ynpäristöään.

Uhan tiedetään toteutuneen käytännössä ainakin 10 000 vuotta sitten, viimeisimmän jäätiköitymisen loppuvaiheessa. Silloin Talvivaaran aluetta peittäneen jääjärven pinta laski niin, että kalliot paljastuivat ja sadevesi alkoi huuhdella niitä. Mustaliuskeesta irtosi rikkipitoisia mineraaleja, ja ne happamoittivat ympäröivät vedet appelsiinimehun veroiseksi.

Vasta, kun tundrakasvillisuus levisi kallioiden suojaksi, rapautuminen väheni niin, että järvien pH nousi nykytasolleen eli maitoa vastaavaksi. Kaikki tämä on nähty tutkimalla sedimenttikerrostumia.

Kaivoksen avolouhoksessa ei voi estää sadeveden pääsyä kosketuksiin malmikivien kanssa, joten louhosalueen vesi alkaa väistämättä happamoitua.

Talvivaarassa ongelma nousi uusiin mittoihin, kun malmikasojen bioliuotusta ei saatu toimimaan odotetusti, vaan vettä alkoi kertyä. Se ei johtunut tekniikasta vaan liiasta kiireestä ja resurssien vähyydestä. Likavesien varastoaltaissa on liikaa metallipitoisia vesiä, joita on päässyt vuotamaan ympäristöön.

Nyt likavesialtaat kannattaisi pyrkiä tyhjentämään kokonaan yksi kerrallaan.

Jos olet Tiede-lehden tilaaja, lue geologi Kirsti Loukola-Ruskeeniemen koko artikkeli alla olevasta linkistä. Loukola-Ruskeeniemi on julkaissut kansainvälisesti eniten tieteellisiä artikkeleita Talvivaaran malmista ja sen luontaisista ympäristövaikutuksista. Lisäksi hän on toiminut 15 vuotta kansainvälisten mustaliuskeprojektien johtotehtävissä.