Kuva: Corbis RF.
Kuva: Corbis RF.

Tunneälyn määrä saattaa ennustaa, kuinka hyvin nuori pärjää informaatioteknologian opinnoissa.

Tunneälyn määrä saattaa ennustaa, kuinka hyvin nuori pärjää informaatioteknologian opinnoissa. Johtopäätös perustuu tutkimukseen, johon osallistui yli kuusisataa 20:ssä eri yhdysvaltalaisessa yliopistossa puurtavaa opiskelijaa.

”Kartoitimme selviytymisstrategioita ja tunneälyä - kahta henkilökohtaista muuttujaa, joita on harvoin tutkittu teknologiaympäristössä”, selittää France Belanger EurekAlertin uutisessa.

Tunneälyn määrä ei näytä vaikuttavan suoraan opintomenestykseen. Sen sijaan sitä omaavat opiskelijat ovat itsevarmoja ja tietävät pystyvänsä kohtamaan ongelmat ja haasteet tehokkaasti. Tämä vaikuttaa parantavasti akateemiseen suoritukseen.

”Tästä tutkimuksesta voisi päätellä myös, että informaatioteknologian (tietojenkäsittelyn) opinto-ohjelma pitäisi uusia niin, että siihen kuuluisi myös tunneälyharjoituksia. Tunneälyä voi nimittäin oppia. Esimerkiksi opiskelijoiden välisten tärkeiden suhteiden kehittämistä pitäisi treenata. Tämä voisi auttaa heitä toimimaan nykyistä paremmin ryhmissä.”