Yleisöä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin virkaanastujaisissa Washingtonissa 20. tammikuuta 2017. Kuva: Lucas Jackson / Reuters
Yleisöä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin virkaanastujaisissa Washingtonissa 20. tammikuuta 2017. Kuva: Lucas Jackson / Reuters

Ohjelma laskee sekunnin osissa yhteen yleisömäärän pienten neliöiden summana. Näin se arvioi esimerkiksi ilmakuvasta nopeasti yleisön lukumäärän.

Isoja yleisömääriä laskeva tekoäly voi lopettaa kiistat siitä, paljonko ihmisiä oikein osallistuu isoihin massakokoontumisiin, kuten mielenosoituksiin.

Yleisön määrästä kiistellään lähes aina isojen mielenosoituksen ja muidenkin kokoontumisten yhteydessä. Hongkongissa on koko ajan esitetty eri arvioita siitä, kuinka moni osallistuu mielenosoituksiin.

Kiista oli keväällä myös siitä, kuinka moni oli keväällä Lontoossa Brexit-marssilla. Miljoonaa väitettiin, mutta totuudenmukainen arvio on 312000–400000 välillä, väittää riippumaton brittiläinen faktojen tarkastussivusto.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hyvässä muistissa on myös, kuinka Yhdysvaltain presidentti Donlad Trump oli täysin eri mieltä yleisön määrästä viranomaisten kanssa hänen virkaanastujaisissaan. Arviot yleisöstä heittelivät välillä 300000–600000.

Ihmismassojen laskentaa on yritetty kehittää tekoälyn avulla. Hyviä tuloksia on juuri saanut tutkija Reza Bahmanyar Saksan avaruus- ja ilmailukeskuksessa ryhmänsä kanssa.

Ensin tutkijat laskivat käsipelillä yhteensä noin 250000 ihmisen määrän 33 eri valokuvasta. Ne oli otettu helikopterista, lentokoneista tai lennokeilla. Tällä tapaa ihmiset ovat arvioineet ennenkin suuria väkimääriä.

Poliisi käyttää monesti arvioissaan lukua noin 2,5 ihmistä neliömetrillä. Jos järjestäjä arvioi väkimääriä esimerkiksi yli neljä ihmistä neliöllä, on kyseessä todennäköisesti väärä määrä. Luku on liian ahdas ihmisen reviireille – alamme kokea tungoksessa olomme epämukavaksi.

Lukujen perusteella Bahmanyar ohjelmoi laskentaohjelman eli algoritmin, joka jakaa jokaisen valokuvan pieniksi neliöiksi. Sitten se laskee, kuinka monta ihmistä jokaisessa neliössä on.

Matematiikassa neliöiden laskemista ja siitä tehtyä arviota sanotaan Jacobsin luvuiksi. Sen kehitti journalisti Herbert Jacobs, joka yritti 1960-luvulla arvioida, kuinka moni kulloinkin osallistui lukuisiin Vietnamin sotaa arvostelleisiin mielenosoituksiin.

Bahmanyarin ohjelma on selvästi parempi kuin muut ohjelmat, joita yleisön laskentaan on kehitetty hiljattain. Vertailussa se osoittautui 15 prosenttia tarkemmaksi kuin parhaat kilpailijat.

Lisäksi ohjelma laskee paljon nopeammin kuin ihminen arvioi. Ohjelmalta vei vain 0,03 sekunnin tuhannesosaa laskea ihmisten määrä neliöistä ja saada koko summa.

Ohjelmaa kokeillaan vielä laboratoriossa. Bahmananyar uskoo, että sen voisi pian asentaa lentokoneisiin ja helikoptereihin, joista ne voivat tehdä laskelmia reaaliajassa.

Väkijoukon määrä on aihe, joka herättää lähes aina kiistoja.

”Aihe on hyvin herkkä”, sanoo tutkija Keith Still Manchester Metropolitan -yliopistosta. Hän kehitti aikoinaan menetelmää, jolla saattoi arvioida kuvista, kuinka paljon ihmisiä osallistui kokoontumisiin.

Uudella teknologialla olisi Stillin mukaan käyttöä.

”Protestien järjestäjät ja hallitukset eivät usein haluakaan todellisia lukuja. He haluavat lukuja, joilla voi markkinoida omia tavoitteitaan. Olisivatko he valmiita sijoittamaan johonkin, joka voi tehdä tyhjiksi heuidän väiteensä?” kysyy Still New Scientistissa -lehdessä.

Tutkimuksen julkaisi verkkosivusto arXiv, eikä sitä ole vielä vertaisarvioitu.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä15950

JeeSe kirjoitti:
Taas jätetään totuus kertomatta.

Eihän lainkaan oleellista ole kuinka monta ihmistä on paikalla, vaan se kuka on paikalla.

Sen takia ohjelmaa varmaan täytyykin testata vielä laboratorioissa ennen laajamittaisempaan käyttöön ottamista.

Kannattaa nikkaroida foliosta kypärä, niin teköäly ei laske sinua.

MJ

JeeSe
Seuraa 
Viestejä28

Taas jätetään totuus kertomatta.

Eihän lainkaan oleellista ole kuinka monta ihmistä on paikalla, vaan se kuka on paikalla.

Sen takia ohjelmaa varmaan täytyykin testata vielä laboratorioissa ennen laajamittaisempaan käyttöön ottamista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla