Kuva: Rodeo
Kuva: Rodeo

Testasimme muutamien kesään liittyvien kansanviisauksien ja arjen uskomusten todenperäisyyden.

Kansanperinne on tulvillaan kesäisiä uskomuksia. Testasimme muutamien kansanviisauksien ja arjen uskomusten todenperäisyyden.

Kestävät vihdat vain kesä-heinäkuun vaihteessa

Vanha kansa neuvoo taittamaan saunavihdakset kesä-heinäkuun vaihteessa, jotta niistä olisi iloa pitkään. Sanotaan, että kesäkuun alussa tai syksymmällä sidotut koivukimput eivät kestä varastointia tai montaa kylpykertaa, vaan ne karistavat lehtenä. Talvivihdat tavattiinkin tehdä Pietarin päivänä (29.6.), jota pidettiin vuoden lämpimimpänä. Takarajana oli Pärttyli (24.8.), jonka sanottiin löyhdyttävän lehtien kannat.

Ikiaikaisten vitsanvääntäjien näppituntuma on sikäli kohdallaan, että vanhaan juhannuksen mennessä (24.6.) koivun lehti on kasvanut täyteen kokoonsa ja istuu tiukasti kiinni varressa. Myöhemmin hyönteiset käyvät lehvien kimppuun ja niihin syntyy vihdantekijän vierastamia syöntivaurioita. Alkukesästä lehdet ovat pieniä ja saattavat irrota rivakan kylpijän käsissä.

Vastoilla voi vihtoa ja niitä kääriä huoletta koko heinäkuun ja myöhemminkin, sillä irtautumissolukko alkaa kypsyä lehtien kannassa vasta elokuun lopulla. Vihtakauden päättäjäiset ovat edessä, kun lehdet irtoavat kimpusta saunan lämmössä.

Jos hyttysen antaa ahertaa rauhassa, se vetää lopettaessaan piikkinä pois, eikä pistokohta kutise

Tämä sitkeä elävä arjen uskomus on silkkaa hölynpölyä. Pistäessään naarashyttynen sujauttaa ihoon sylkeä, jossa on kymmeniä allergisoivia valkuaisaineita. Hetken päästä pistokohtaan ilmestyy immuunipuolustuksen tuottamien sylkivasta-aineiden ja histamiinin nostattama paukama, joka häipyy nopeasti. Muutaman tunnin kuluttua samaan paikkaan syntyy pariksi päiväksi kutiseva näppy.

Putkimaisen piikin isku ei sinällään aiheuta oireita, eikä nirhaisun lyhytaikaisuus tai syljen vähäisyys toisaalta vaimenna allergista reaktiota, jos se on tullakseen. Noin puoli miljoonaa suomalaista saa pistoista voimakkaita oireita, ja paukamia podetaan vuodesta toiseen. Kiusa on pahimmillaan alkukesästä ja laantuu syksyä kohden.

Osa meistä on siinä onnellisessa asemassa, että pääsee kokonaan eroon kutinasta. Säännöllisten sääskisulkeisten ansiosta joka toinen lappilainen on kokonaan immuuni iskuille.

Hyttysen syljessä on myös lajikohtaisia eroja. Saattaa olla, että metsähyttynen (Aedes communis) raavituttaa sinua ilkeämmin kuin rannoilla liihotteleva lintuhyttynen (Culex) tai varhain keväällä ja myöhään syksyllä saalistava kirsihyttynen (Culiseta).

Aterian jälkeen ei pidä uida, koska täysi vatsa painaa ihmisen pohjaan kuin kiven

Olisikohan tämä väsähtäneiden vanhempien keksintöä? Ruokailun jälkeinen tauko takaa isälle ja äidille hengähdystauon, kunnes on pakko palata valvomaan muksujen rantaleikkejä.

Ruoan päälle polskimisen haittoja ei ole varsinaisesti tutkittu, mutta täysi maha tuskin upottaa ketään pohjaan. Satojen grammojen hetkellinen lisäpaino ei hetkauta kehon kellumisominaisuuksia. Lihasten liike laineilla voi kuitenkin olla kankeaa ja olo raskas, koska ruoansulatus vaatii toimiakseen verenkiertoa, jolloin lihakset saattavat kärsiä veren vähyydestä. Huviuintiin täydellä vatsalla ei liene vaikutusta, mutta rajuun liikuntasuoritukseen ei kannata heittäytyä suoraan ruokapöydästä.

Piharatamon lehti parantaa haavan

Näin ainakin meidän äiti neuvoi: pieni sormihaava paranee nopeammin, kun sen päälle sidotaan ruohon avulla ratamonlehteä, joka on murskattu kädessä puristelemalla.

Suomalaisessa kansanlääkinnässä piharatamo (Plantago major) tunnetaan nimillä laastarheinä ja haavalehti. Elias Lönnrot suositti tätä rohtoa myös "sisällisesti keitteenä verenjuoksuihin, ulko- ja punataudin asettamiseksi, kurkkuhuuhteeksi, siemenet vatsan vahvistukseksi, juuri hammastaudin lääkkeeksi".

Tutkimukset ovat osoittaneet, että kasvissa on roppakaupalla yhdisteitä, jotka ovat antiseptisiä ja vauhdittavat immuunijärjestelmän puolustussolujen toimintaa. Ratamon lehdistä on eristetty iridoidiyhdisteitä, joilla on voimakas tulehdusta hillitsevä vaikutus. Tulehduksen torjuntaan osallistuvat myös antioksidantit, kuten linoliini-, öljy-, salisyyli-, ursoli-, vanilliini-, ja ferulihapot.

Suomessa piharatamo alalajeineen kasvaa lähes koko maassa Etelä-Lappiin asti. Saatavuus lienee yksi syy haavayrtin suosioon. Samalla sillä on voinut olla myös ikäviä seurauksia, koska kasvia kerättiin pihoilta ja teiden varsilta, missä lehdet olivat usein hevosenlannan likaamia. Tetanus-bakteereiden tahrimat lehdet levittävät jäykkäkouristusta.

Etana, etana, näytä sarves, onko huomenna pouta

Vanha lastenloru on ehkä tutuin esimerkki siitä, että eläimillä on uskottu olevan ihmistä tehokkaammat aistit, jotka ovat omiaan havaitsemaan vihjeitä tulevasta säästä. Etana ei taida kuitenkaan siihen pystyä.

Tämä nilviäinen nimittäin nostaa aina antenninsa pystyyn, kun se lähtee liikkeelle. Etana ei pysty piilottelemaan sarviaan, koska sen pään alue on siihen aivan ahdas. Reissuun se heittäytyy vain silloin, kun on tarpeeksi kosteaa. Etana kykenee varastoimaan tietyn määrän vettä ruumiiseensa, ja sen sisäinen säätelyjärjestelmä kertoo, milloin nestettä on riittävästi liikkumiseen.

Etanoihin törmääkin useimmiten juuri sadekelillä, ellei varta vasten pengo niitä esiin kivien ja kantojen alta. Kansanuskomuksen vahvuus saattaa olla siinä, että sadetta seuraa yleensä pouta.

Koira syö ruohoa ennen sadetta

Esteri puhuu piakkoin, jos härät nuolevat jalkojaan, jos hämähäkki lopettaa verkon kutomisen, jos koirat syövät ruohoa…Lukuisista ennustajaeläimistä myös koiran käyttökelpoisuus on kyseenalainen.

Koira syö ruohoa, mutta lähinnä silloin, kun se voi pahoin. Heinän nyhtämisen tarkoituksena on avittaa oksentamista, jotta esimerkiksi vatsaa ärsyttävä luupalanen poistuisi elimistöstä.

Toisaalta tiedetään, että niin ihmiset kuin eläimet aistivat varsin hyvin ilman lämpötilaa, epäsuorasti jossain määrin myös ilman kosteutta. Koska hautova ilma eli korkea lämpötila ja kosteus enteilevät kesäukkosta, on tietysti mahdollista, että koira voisi aistia säämuutoksen pahoinvointina ja turvautua heinätukkoon hoitaakseen oloaan. Tämä on kuitenkin vain spekulaatiota.

Jaakko heittää kylmän kiven

Jaakon päivänä (25.7.) on kaikkien pulikoinnin ystävien kauhistus. Kun Jaska viskaa viileän lohkareen tuhansiin järviin, ne alkavat kylmentyä.

Ajankohdassa saattaa piillä totuuden siemen, sillä helteet ovat yleensä heleimmillään heinäkuun puolivälissä. Vanhan kansan mukaan isokesä alkaa juhannuksesta ja on huipussaan 13.7. eli noin viikkoa aikaisemmin kuin tilastoista poimitut keskimääräisen kesän lämpimämmät ajat. Pian sen jälkeen ilmat alkavat kylmetä, ja vesien lämpötila seuraa perässä pienellä viiveellä. Jaakon päivä osuu keskimäärin kauteen, jolloin Suomen järvien vedet ovat lämpimillään. Monissa tapauksissa vesi on vielä tuolloin lämpenemässä.

Moni tietysti toivoo, että jostakin siunaantuisi ystävällisempi Jaakko ja viskaisi kuuman kiven veteen, jotta saisimme uida pidempään. Lohtua tuo se, että heinäkuun loppu tummentaa yöt ja tarjoaa oivallisen tilaisuuden kuutamouinteihin.

Mätäkuussa kaikki mätii

Monen huulilla on uskomus, että mätäkuussa (23.7.–23.8.) kannattaa varoa loukkaamasta itseään, koska silloin haavat märkivät ja levenevät eivätkä hevillä parane. Kotikokit taas pelkäävät, että maito happanee ja liha pilaantuu. Esimerkiksi kankaanpääläinen kansanviisaus sanoo, että "mätäkuussa ei saa tehdä lahtia taikka liha tulee matoihin".

Mätäbuumin puolesta puhuu se, että heinä-elokuussa on kuumaa ja kosteaa, mikä tarjoaa ihanteellisen ilmaston mikrobeille. Niitä muhii niin ihmisissä kuin maastossa. Bakteerit viihtyvät hikipisaroita pursuavalla iholla – toisaalta voimistuva verenkierto saa myös immuunipuolustuksen varpailleen. Mätäkuun keli ei siis välttämättä lisää tulehdusten määrää. Mitkään tilastot eivät myöskään vahvista sitä, että loppukesä olisi hankalien haavainfektioiden kultakautta.

Entisaikoina huono hygienian ja infektioiden torjunnan takia tilanne on ollut toinen. Nyt haavat hoidetaan tehokkaasti, joten ne eivät pääse leviämään.

Ruoan säilyvyys on sen sijaan todellinen ongelma nykyisinkin. Kesäisen kahvihetken päätteeksi auringonpaisteeseen unohdettu kermanekka on paratiisi stafylokokkibakteereille, jotka lisääntyvät pian moninkertaisiksi ja aiheuttavat herkästi ripulia sekä oksentelua.

Kirkonkellojen soitto karkoittaa lahnan kudultaan

Vanhan tarinan mukaan kirkonkellojen soitto kiellettiin lahnan kudun aikaan, jotta lähilahtiin kerääntyvien kalojen lisääntyminen ei häiriintyisi.

Kalat aistivat veden värähtelyjä ja paineen muutoksia, monet hyvinkin tarkasti. Äänet eivät kuitenkaan hevin tunkeudu ilmasta veteen. Kellojen matala kumu voi kuitenkin veteen siirtyessään kiiriä lahdessa lekottelevan kalan korviin, sillä ne aistivat herkästi juuri matalia ääniä ja värähdyksiä. Kirkonmenojen säikäyttämien lahnojen voisi ajatella karkaavan pois ja rynniessään ehkä repivän kalastajien verkkoja.

Ongelmana on se, ettei varsinaisesti tiedetä, miten kalat reagoivat tällaisiin ääniin. Asiaa ei ole juurikaan tutkittu. Lahnojen on kuitenkin havaittu käyttäytyvän hermostuneesti, kun rantatiellä jyrryytetään kuorma-autolla. Veneessä istuvan puhe tuskin hetkauttaa kaloja, mutta kolistelu ja airojen läiskyttely saattaa ne karkoittaa.

Haastateltavina olivat Pentti Huovinen ja Henrikki Brummer-Korvenkontio Kansanterveyslaitoksesta, Raimo Hiltunen, Esa Ranta ja Ilmari Valovirta Helsingin yliopistosta, Kai Pelkonen Kuopion yliopistosta ja Pertti Mustajoki Peijaksen sairaalasta. Tietoja antoivat myös meteorologi Tapani Peltonen ja biologi Seppo Vuokko. Muina lähteinä Juhani Rinteen, Jarmo Koistisen ja Elena Saltikoffin toimittaman Suomalainen sääkirja – etanasta El Niñoon (Otava 1999) ja Lauri Kolin Kalakirja (Otava 1997)

Kansanuskomuksista lisää Leea Virtasen kirjassa Arjen uskomukset – punatukkaiset ovat intohimoisia (WSOY 1994).

TEKSTI: Jukka Ruukki

Julkaistu Tiede2000-lehdessä 4/1999.

Uudet tutkimukset osoittavat, että aspiriini ei auta torjumaan ensimmäistä sydäninfarktia tai aivoverenkierron tukosta, vaikka se ehkäisee niiden uusiutumista.

Aspiriinia käytetään yleisesti paitsi särkylääkkeenä myös sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyyn iäkkäillä, riskiryhmiin kuuluvilla ihmisillä.

Aspiriini eli asetyylisalisyylihappo ehkäisee veren hyytymistä, sillä se estää verihiutaleita takertumasta toisiinsa. Lääkkeen käyttö pienentää tutkitusti riskiä sydän- tai aivoinfarktin uusiutumiseen. Se saattaa myös ehkäistä peräsuolen ja paksusuolen syöpien esiasteiden kehittymistä.

Suomessakin aspiriinin on laskettu ehkäisevän satoja kuolemia vuodessa. Moni keski-iän ylittänyt syö myös omasta aloitteestaan ”miniaspiriinia” eli suurimmillaan 100 milligramman annoksen asetyylisalisyylihappoa päivässä verenkiertohäiriöitä ehkäistäkseen.

Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että jos henkilöllä ei ole merkittäviä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, ei aspiriinista ole hyötyä. Toisin sanoen aspiriini tuskin auttaa ehkäisemään sitä ensimmäistä infarktia, vaikka se suojaakin niiden uusiutumiselta.

Arvostetussa New England Journal of Medicinessä julkaistut kolme uutta tutkimusta viittaavat nyt vahvasti siihen, että perusterveelle 70 vuotta täyttäneelle ihmiselle ei ole mitään hyötyä popsia aspiriinia päivittäin varmuuden vuoksi.

Päin vastoin siitä voi olla haittaa, sillä veren hyytymistä ehkäisevä aspiriini lisää riskiä vaarallisiin verenvuotoihin aivoissa ja ruoansulatuskanavassa. 19 000 henkilön seurantaryhmässä aspiriinia päivittäin käyttäneet saivat merkittävästi todennäköisemmin verenvuotoja kuin ne, joille annettiin lumelääkettä. Mitään hyötyjä aspiriinista ei ilmennyt.

”Jos et tarvitse aspiriinia, älä ota sitä”, tiivistää tutkimuksia johtanut professori John McNeil australialaisesta Monashin yliopistosta The New York Timesissa.

Aspree-tutkimushankkeen tarkoitus oli saada lisätietoa aspiriinin vaikutuksesta nimenomaan perusterveisiin yli 70-vuotiaisiin ihmisiin, jotka eivät ole koskaan saaneet aivohalvausta tai sydänkohtausta. Samalla haluttiin selvittää, ehkäiseekö päivittäinen aspiriiniannos dementiaa tai syöpää tässä ikäryhmässä.

Tutkimuksessa seurattiin 19 000:ta ihmistä, pääosin valkoihoisia australialaisia, viiden vuoden ajan. Lisäksi mukana oli pienempi ryhmä yhdysvaltalaisia 65 vuotta täyttäneitä afrikkalais- ja latinotaustaisia koehenkilöitä. Näillä väestöryhmillä on suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja dementiaan.

Puolet koehenkilöistä sai joka päivä 100 milligramman annoksen aspiriinia ja puolet lumepillerin. Valtaosa tutkituista ei ollut aiemmin käyttänyt säännöllisesti aspiriinia.

Aspiirini ei suojannut ensimmäiseltä sydänkohtaukselta, aivohalvaukselta eikä muilta sydän- ja verisuonisairauksilta juuri lumelääkettä paremmin. Aspiriiniryhmässä näitä sairastapauksia oli 10,7 jokaista tuhatta henkilöä kohti, kun lumelääkeryhmässä niitä oli 11,3.

Aspiriinia päivittäin käyttävät saivat kuitenkin muita todennäköisemmin vakavia verenvuotoja ruoansulatuskanavaan tai aivoihin. Aspiriiniryhmässä verenvuototapauksia oli tuhatta henkilöä kohden 8,6 ja lumelääkeryhmässä 6,2.

Dementian ja muiden elämänlaatua heikentävien sairauksien esiintyvyydessä ei kuitenkaan havaittu näiden kahden ryhmän välillä mitään eroa seuranta-aikana.

Yllättäen aspiriiniryhmässä kuolleisuus ja erityisesti syöpäkuolleisuus oli hieman suurempi kuin lumelääkeryhmässä. Syöpää ei esiintynyt aspiriiniryhmässä sen enempää, mutta siihen kuoltiin hieman todennäköisemmin.

Tutkijat huomauttavat, että tämä havainto ei välttämättä merkitse mitään. Aspiriinin tiedetään suojaavan paksu- ja peräsuolen syöviltä, mutta hyödyt eivät välttämättä tule esille tämän tutkimuksen kaltaisessa viiden vuoden seurannassa.

Aspiriinin haittavaikutukset, kuten vatsahapon lisääntynyt eritys, ruoansulatuskanavan haavaumat ja verenvuotoriskit, on tunnettu hyvin jo aiemmin. Siinä mielessä löydös ei ole mullistava.

Laaja tutkimus auttaakin punnitsemaan aspiriinin hyötyjä ja haittoja ikäihmisillä entistä tarkemmin. Tutkijat aikovat jatkaa seurantaa viisi vuotta selvittäkseen, ilmenisikö tätä vanhemmilla ihmisillä joitain hyötyjä. Lisäksi he ottavat näytteitä tutkimusaikana syöpään kuolleiden kasvaimista.

Vanhat suositukset pätevät edelleen. Vaikka perusterveelle aspiriinista ei olisi hyötyä, se auttaa tutkitusti ehkäisemään sydäninfarktin ja tukostyyppisten aivoverenkiertohäiriöiden uusiutumista. On myös havaittu, että aspiriini vähentää paksusuolisyövän riskiä henkilöillä, joilla on siihen perinnöllinen alttius.

”Jos sinulla on ollut sydänkohtaus, tämä on kiistatonta: aspiriini pelastaa henkiä”, sanoo kardiologi Jeffrey Berger New Yorkin yliopistosta. Hän ei ollut mukana tutkimuksessa.

Uudet tutkimukset ovat vapaasti luettavissa. Niiden otsakkeet olivat suomeksi seuraavat:

Aspiriinin vaikutus kuolleisuuteen terveillä ikäihmisillä, Aspiriinin vaikutus sydän- ja verisuonisairauksiin sekä verenvuotoihin sekä Aspiriinin vaikutus terveiden elinvuosien määrään vanhemmalla iällä.

Ihmiset pelkäävät jatkuvasti antavansa itsestään huonon kuvan.

Useimmilla meistä on taipumus huolehtia liikaakin siitä, mitä muut meistä oikein ajattelevat. Kaksi uutta tutkimusta auttavat ehkä murehtimaan vähemmän.

Muut ihmiset ovat varsin alttiita antamaan anteeksi huonoa ja jopa moraalittomana ja itsekkäänä pidettyä käytöstä, osoittaa Nature Human Behaviour -lehden julkaisema tutkimus.

Toisessa tutkimuksessa taas selvitettiin sitä, miten paljon tai vähän ihmiset ajattelevat muiden pitävän heistä. Ihmiset aliarvioivat johdonmukaisesti muiden mielipiteitä heistä – toisin sanoen muut pitävät sinusta enemmän kuin ehkä luuletkaan, kertovat tutkijat Psychological Science -lehdessä.

Anteeksiantoa selvittäneessä moniosaisessa tutkimuksessa yhteensä 1 500 koehenkilöä sai eteensä tilanteen, jossa kaksi kuvitteellista hahmoa joutui tekemään päätöksen.

Hahmot saivat tilaisuuden antaa toiselle ihmiselle kivuliaita sähköiskuja rahapalkkiota vastaan. Toinen hahmoista oli ”hyvis”, joka pääosin kieltäytyi satuttamasta muita edes rahaa vastaan. Toinen taas oli ”pahis”, joka useimmiten otti rahat ja antoi kerkeästi sähköä.

Koehenkilöiltä kysyttiin, mitä mieltä he ovat näiden hahmojen luonteesta ja kuinka varmoja he ovat omasta näkemyksestään. Heidän piti myös arvioida, mitä kukin hahmo seuraavaksi tekee, kun vastaavia valintatilanteita toistettiin useita kertoja.

Tutkimuksen edetessä kävi ilmi, että ihmiset muodostivat melko vahvan näkemyksen siitä, että reilusti toiminut ja sähköiskujen antamisesta kieltäytynyt hahmo oli jatkuvasti hyvä. Tästä hahmosta jäi vahva, positiivinen mielikuva, mikä ei toki yllätä.

Ilkeämmin toimineesta hahmosta ei kuitenkaan muodostunut tällaista pysyvää näkemystä. Ikään kuin koehenkilöt olisivat epäröineet päättää, onko kyseessä sittenkään niin paha tyyppi.

Kun tämä hahmo sitten yhtäkkiä kieltäytyikin antamasta sähköiskuja, koehenkilöiden mielikuva koheni välittömästi. He olivat valmiita antamaan anteeksi ja tavallaan pidättäytymään lopullisesta tuomiosta.

”Joskus ihmiset käyttäytyvät tahtomattaan huonosti ja meidän täytyy pystyä korjaamaan heistä muodostuneita mielikuvia, jotka voivat osoittautua vääriksi”, selittää tutkimuksen tekijä, psykologi Molly Crockett Yalen yliopiston tiedotteessa.

Tutkimus viittaa siihen, että ihmiset eivät yhden mokan tai tylyn käytöksen perusteella välttämättä muodosta lopullista kuvaa toisesta.

Toisessa tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset uskovat toisten elättävän heistä huonompaa mielikuvaa kuin heillä todellisuudessa on.

Tässäkin tutkimuksessa oli monta osaa, kun asiaa selvitettiin useammasta kulmasta eri ryhmillä koehenkilöitä. Perusajatus kaikissa oli se, että kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä tapaa ja keskustelee niitä näitä, joko lyhyesti tai pidemmin.

Pisimmillään henkilöt jaksoivat turista jopa 45 minuuttia. Sitten heidän piti arvioida, kuinka paljon he pitivät vastapuolesta ja hänen kanssaan keskustelemisesta, ja vastaavasti kuinka paljon vastapuoli heidän arvionsa mukaan piti heistä. Henkilöiltä kysyttiin asteikolla 0–7, millaisen vaikutuksen toinen osapuoli oli tehnyt ja haluaisivatko he esimerkiksi tutustua tähän paremmin.

Kaikissa viidessä kokeessa kävi johdonmukaisesti niin, että ihminen arvioi toisen pitäneen hänestä vähemmän kuin tämä todellisuudessa piti.

Yksi tekijä voi tietysti olla se, ettei ihminen kehtaa arvioida tehneensä toiseen todella hyvän vaikuyuksen – sehän kuulostaa omahyväiseltä. Näin ollen koehenkilöillä olisi siis taipumus aliarvioida itseään vaikuttaakseen hieman nöyremmältä.

Tutkijoiden mukaan tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Oma arvio oli yhteydessä myös ujouteen: ujommat henkilöt aliarvioivat tekemäänsä vaikutustaan enemmän, kun taas vähemmän ujoiksi luokitelluilla oli pienempi ero toisen ja oman arvion välillä.

Tutkijat kirjoittavat, että ihmisillä on käsitys ideaaliminästä, jonka tasolle oikea minä ei yllä. Siksi ihmiset kuvittelevat näyttävänsä sosiaalisesti kömpelömmiltä kuin he todellisuudessa ovatkaan.

Se on kuitenkin harhaa.

”Muut ihmiset pitävät meistä enemmän kuin arvaammekaan”, tutkijat päättävät artikkelinsa.