Kohta pistää! Pistä vastaan! 13 kohdan pikakurssimme kertoo, mitä hyttysistä ja hyökkäysten torjunnasta tiedetään. 

Kesälomat ovat käsillä, ja niin ovat myös hyttyssodat. Koska hyttyset ottavat sinusta kaiken irti, ota sinä puolestasi ote hyttysistä. Tutustu viholliseen ja opi puolustautumaan.

1 Kaksi pirullista sukua

Suomessa elää noin 40 hyttyslajia, joista meitä onneksi vainoaa ainoastaan kymmenkunta, ja niistäkin todella äkäisiä on vain noin puolet. Pahimmat kiusankappaleet ovat Aedes-suvun metsähyttynen, Aedes communis, ja korpihyttynen, Aedes punctor. Kumpikin laji elää lähes koko maassa, mutta valtasuhteet vaihtelevat.

Etelä-Suomessa yhdeksän hyttystä kymmenestä kuuluu metsähyttysiin, korpihyttystä tavataan vain soilla. Järvi-Suomen jälkeen korpihyttynen yleistyy, ja Keski-Suomessa lajit ovat suunnilleen tasavahvat. Lapin havumetsävyöhykkeellä metsähyttynen harvinaistuu ja valtaan siirtyvät korpihyttynen ja taigahyttynen, Aedes pionips.

Anopheles-suvun horkkahyttysiä on Suomessa kolme-neljä lajia. Niitä tavataan vain etelässä, mutta pahaksi onneksi ne viihtyvät sisätiloissa, asuinrakennuksissa ja eläinsuojissa.

Vähiten harmia tuottavat Culiseta-suvun kirsihyttyset ja Culex-suvun lintuhyttyset. Kirsihyttyset ovat isoja mutta arkoja, lintuhyttyset taas ovat erikoistuneet imemään verta linnuista ja sammakkoeläimistä ja pistävät meitä vain satunnaisesti. Urbaani lintuhyttynen, viemärihyttynen, voi kuitenkin joskus jopa piinata cityihmisiä.

2 Lapin räkkä kamalin

Suomen hyttyskauhuista legendaarisin on Lapin räkkä. Sillä tarkoitetaan miljardien hyttysten ja niitä pienempien pirulaisten, mäkäräisten ja polttiaisten, massaesiintymää, jollaista ei tavata Etelä-Suomessa käytännössä koskaan.

Syitä räkkään on monia. Ensinnäkin korpi- ja taigahyttyset kehittyvät sulamis- ja sadevesien lammikoissa. Kun pohjoinen talvi on yleensä luminen, soilla, allikoissa ja lampareissa riittää hyttysille sikiämismahdollisuuksia. Toiseksi Lapin kesä on lyhyt, ja kaikki hyönteiset tulevat esiin yhtä aikaa.

3 Kiusaa koko kesäksi

Hyttyskausi alkaa periaatteessa keväällä heti ilmojen lämmettyä. Silloin ovat liikkeellä aikuisina talvehtineet horkkahyttyset, kirsihyttyset ja lintuhyttyset. Joltakin näistä saamme yleensä ensimmäisen pistoksemme.

Samaan aikaan kesän varsinainen kiusa odottaa sulavesilammikoissa: niissä kelluvat edellisen kesän metsä-, korpi- ja taigahyttysten munat. Kun lumet sulavat ja munat saavat happea, ne aloittavat kehityksensä. Kevään lämpimyyden mukaan ensimmäinen Aedes-sukupolvi on lennossa kahden-kolmen viikon päästä lumien sulamisesta. Juhannuksen maissa Etelä-Suomessa voi siis liikkua jo toinen tai kolmas sukupolvi. Pohjois-Suomessa ensimmäinen polvi valmistuu yleensä kesäkuun puoliväliin. Tästä syystä parveilu on koko maassa sankkaa keskikesän juhlan aikaan. Niinpä Aedes-suvun hyttysiä kutsutaan myös juhannushyttysiksi.

Heinä-elokuussa ininä monipuolistuu. Silloin ovat liikkeellä myös aikuisiksi ehtineet uuden sukupolven horkka-, kirsi- ja lintuhyttyset.

Hyttyskausi loppuu viimeistään ensimmäisiin pakkasiin.

4 Iskijät liikkuvat hämärissä

Verivihollisemme, Aedes-suvun hyttyset, pysyttelevät päivän kuumimmat tunnit kasvillisuuden seassa mutta lähtevät liikkeelle iltahämärissä. Silloin ne hyökkäävät kimppuun sinnikkäinä ja pelottomina parvina ja antautuvat estottomasti läiskittäviksi.

Anopheles-suvun hyttyset ovat yökukkujia. Ne lähtevät liikkeelle aedeksiakin myöhemmin. Ne istuutuvat imemään pitkät takaraajat pystyssä. Raajat rekisteröivät ilman liikettä, minkä vuoksi horkkahyttysiä on erittäin vaikea saada hengiltä. Ne ovat tiessään, ennen kuin kämmen ehtii läjähtää.

Yöllä liikkuvat myös urbaanit lintuhyttyset. Ne kapuavat ulos viemäriputkista ja sadevesikouruista, lentävät asuntoihin avoimista ikkunoista ja iskevät kiinni lähes äänettö­mästi.

Kirsihyttysen pistosta voi pitää jonkinlaisena saavutuksena. Culiseta-parven saa näet ympärilleen vain, jos istuu aivan hiljaa paikallaan metsässä keskellä yötä.

5 Lämpöohjus osaa täsmäiskun

Hyttyset löytävät meidät hajun, ulkomuodon ja lämmön perusteella. Noin sadan metrin päästä ne haistavat hengityksemme tuottaman hiilidioksidin. Noin kymmenen metrin päästä ne saavat meihin näkökontaktin. Päästyään kolmen metrin päähän ne aistivat meistä huokuvan lämmön. Silloin mitään ei ole tehtävissä. Kohta pistää. Tuntosarvien kärjissä sijaitsevat lämpöreseptorit ohjaavat hyttysen verisuonen päälle.

Myös hajusukaset ovat tuntosarvissa. Nykykäsityksen mukaan hyttyset etsivät uhreja paitsi hiilidioksidin myös muiden hajujen avulla. Mitä nämä hajut tarkkaan ottaen ovat, on vielä epäselvää. Se tiedetään, että kaikilla selkärankaisilla eläimillä on luontaisia hajumolekyylejä, joista osa houkuttelee hyttysiä, osa karkottaa niitä ja osa naamioi houkuttimia tunnistamattomiksi. Ihmisen hiestä on eristetty yli 270 ainesosaa, joten on melkoinen työmaa selvittää, mikä tekee mitäkin. Puolentusinaa yhdistettä on kuitenkin jo tarkemmassa syynissä.

6 Joissakin meistä on vetovoimaa

Moni väittää, että metsäretkellä tai kesämökin verannalla hyttyset hyökkäävät juuri hänen kimppuunsa mutta jättävät muut rauhaan. Ilmiö ei ole näköharhaa eikä johdu siitä, että toisilla on alhaisempi valituskynnys kuin toisilla. Tutkimukset osoittavat, että hyttysillä tosiaan on "suosikkeja". Kokeissa ne seuraavat lähes säännönmukaisesti näiden hyttysmagneettien hajujälkeä.

Vaikka me kaikki eritämme ja hikoilemme samoja yhdisteitä, kemiallinen cocktailimme on yksilöllinen. Lopullinen "magneettisuutemme" määräytyy ilmeisesti sen mukaan, miten väkeviä kemikaalimme ovat ja mitkä ovat niiden suhteelliset pitoisuudet.

7 Syö ja pissaa yhtä aikaa

Jos hyttynen saa ruokailla rauhassa, se imee verta noin kaksi kertaa painonsa verran - joskus jopa kolme. Tämä voi olla hyttysen painon mukaan mitä tahansa millilitran sadas- ja kymmenesosan välillä. Saadakseen koko lastin mahtumaan ja minimoidakseen painonnousunsa imevä hyttynen poistaa nestettä elimistöstään. Tarkkasilmäinen uhri voi havaita tämän hyttysen peräpäästä puristuvana pienenä pisarana, joka tipahtaa iholle.

Kun hyttynen on syönyt vatsansa pinkeäksi, se ei yleensä jaksa lentää, vaan useimmiten se pudottautuu lähelle maanrajaa sulattelemaan ateriaansa.

8 Puudutus estää hoksaamasta

Hyttysenpistoissa on eroja. Jokin hyttynen ehtii imeä itsensä puolilleen, ennen kuin uhri edes huomaa ruokailemaan tälläytyneen vieraan, kun taas toinen tuikkaa imukärsänsä ihoon niin kipeästi, että pääsee heti hengestään. Kipukokemuksen eroja selittävät osittain yksilölliset tekijät, mutta jotkin lajit myös pistävät kipeämmin kuin toiset.

Koollaan kauhistuttavat kirsihyttyset ovat vaatimattomimpia pistäjiä. Niiden pistoa tuskin huomaa, jos ei satu havaitsemaan itse hyönteistä. Myös nilkkoihin ja varpaisiin erikoistuneen piskuisen Aedes cinereuksen pisto on olematon. Senkin huomaa yleensä vasta paukaman noustua.

Joidenkin havaintojen perusteella kipeimmin pistäviä lajeja ovat etelärannikolla elävä elohyttynen, Coquillettidia richiardii, ja lounaisrannikolla tavattava luhtahyttynen, Aedes dorsalis. Hiljattain Etelä-Ruotsissa aiheutti ongelmia Aedes sticticansin massaesiintymä. Paikalliset kokivat hyttysten piston niin kipeäksi, etteivät voineet olla ulkona. Meillä laji on onneksi harvinainen.

Piston kivuliaisuuden eroja selittänee hyttysten syljen sisältämä puudutusaine. Ilmeisesti joidenkin lajien puudutusaineet ehkäisevät kipua tehokkaammin kuin toisten.

9 Proteiini nostaa paukaman

Hyttysen imukärsässä on kaksi putkea: toisella se imee verta, toisella ruiskuttaa pistokohtaan sylkeään. Tämä helpottaa ruokailua, sillä syljen proteiinit estävät veren hyytymistä. Lasku vaivattomuudesta lankeaa meille: vähän päästä pistokohtaan kohoaa kutiava paukama. Se on allerginen reaktio. Vieraat valkuaisaineet hälyttävät elimistömme puolustusjärjestelmän, joka käynnistää vasta-aineiden valmistuksen. Niiden rynnäkkö vapauttaa ihon syöttösoluista histamiinia, joka turvottaa ihon.

Lähes kaikki meistä, peräti 90 prosenttia, saavat hyttysistä allergisen reaktion. Sen voimakkuuden ratkaisee toisaalta oman immunologisen järjestelmän herkkyys, toisaalta altistus: mitä useammin hyttynen pistää, sitä nopeammin immuunijärjestelmä sopeutuu vieraisiin aineisiin ja sitä lievempi on reaktio.

Tilanne on kuitenkin kurja sikäli, että sietokyky on hankittava joka vuosi uudelleen - ellei satu asumaan Lapissa. Siellä joka toinen "syödään" niin perusteellisesti, että elimistöön kehittyy immuniteetti. Meillä muilla sietokyky vahvistuu vähin erin kesän edetessä ja katoaa jälleen talven kuluessa.

Koska eri hyttyslajeilla on syljessään erilaisia antigeeneja, myös immuunijärjestelmämme toimii lajikohtaisesti. Monet ovat havainneet tämän matkustaessaan toiselle puolelle Suomea tai toiseen maahan. Kun kotipuolen hyttysistä saa vain pieniä paukamia, vierailualueen hyttyset nostattavat suuria moukkuja, jotka kutisevat silmittömästi.

10 Joukossa kärsit vähemmän

Jotkin eläimet, esimerkiksi porot, ovat oppineet hämäämään hyttysen kompassia manipuloimalla hajujälkeään. Kun ne kerääntyvät tokkaan, yksittäisten eläinten hajut sekoittuvat niin, ettei hyttynen enää löydä uhriaan. Haju on sakeimmillaan lauman keskellä, joten kesäfestivaaleilla kannattaa piiloutua yleisön uumeniin.

Luonnossa liikkujatkin voivat ottaa oppia poroista taukopaikkaa etsiessään. Räkkäaikaan porot hakeutuvat hiekkapohjaisille aukioille, joilta ilma nousee suoraan ylöspäin. Näin hajujälki ei leijaile kasvillisuuden seassa lentelevien hyttysten nenään.

Aina tulitusta ei kuitenkaan voi välttää. Silloin muista: älä huido. Kun hengitys kiihtyy ja hiki nousee pintaan, hyttyset oikein riemastuvat.

11 Päälle kunnon tamineet

Jos olet menossa kalaan, marjaan tai sieneen ja epäilet joutuvasi hyttyshyökkäyksen kohteeksi, varustaudu oikeanlaisilla vaatteilla. Muista, että hyttysen imukärsä läpäisee helposti ohuet housut ja sukat. Huolehdi, etteivät hyttyset pääse sisään housunpuntista. Jätä mahdollisimman vähän ihoa paljaaksi. Sivele kaikki paljaat paikat hyttyskarkotteella. Voit käyttää sitä myös sukkiin, kunhan muistat, että karkotteet saattavat turmella tekokuituja.

12 Karkote ratkaisee paljon

Hyttyskarkotteita on tarjolla kahdenlaisia: kasveista uutetut karkotteet ja kemikaaleista rakennettu dietyylitoluamidi eli deet.

Luonnollista hajuamme peittävät luontaiskarkotteet ovat kokeissa osoittautuneet varsin tehottomiksi. Sen sijaan Yhdysvaltain armeijan alun perin kehittämä deet toimii periaatteessa sitä paremmin, mitä vahvempaa se on.

Vahvin Suomessa myytävä deet-tuote on 50-prosenttinen. Maailmalla on kaupan jopa 100-prosenttista deetiä, mutta meillä näin voimakkaita karkotteita ei tarvita.

Deetin toimintamekanismi on ollut arvoitus, mutta viime vuonna Kalifornian Davisin yliopiston tutkijat pääsivät edes pikkuisen jyvälle. Deetistä haihtuu yhdisteitä, jotka iskevät hyttysen hajureseptoreihin sen pyrkiessä iholle.

Tyrmäävätkö yhdisteet kamaluudellaan vai häiritsevätkö ne hajureseptoreiden toimintaa, ei vielä tiedetä.
Uusiakin karkotteita etsitään. Maailman laboratorioissa testataan hajumolekyylejämme siinä toivossa, että niistä löytyy luontaisia torjunta-aineita, joita väkevöittämällä saataisiin lisää aseita hyttyssotaan.

13 Torju tuskaa ennakolta

Vaikka suojautuisimme kuinka, iskuja tulee silti. Hyttysen pistoihin ei ikävä kyllä ole samanlaista siedätyshoitoa kuin ampiais- tai mehiläisallergiaan, mutta jos tiedät olevasi herkkä hyttysille, voit lievittää tuskaa ennakkoon.

Suomalaisten ihotautilääkäreiden sinnikkyyden ansiosta tiedetään, että erityisesti setiritsiini-antihistamiini tarjoaa melkoisen helpotuksen: paukamat pienenevät 40 prosenttia ja kutina vähenee 70 prosenttia. Lääke tehoaa parhaiten, kun otat sen pari tuntia ennen kuin laittaudut hyttysten syötäväksi. Jälkihoidoksi paukamiin sopii hydrokortisoni.

Asiantuntijana on ollut Suomen hyttysguru, Oulun yliopiston hyönteistutkija Juhani Itämies.

Teksti: Jani Kaaro

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2007.

Lue myös Jani Kaaron artikkeli Hyttynen yksin tietää, mikä sinussa himottaa  Tiede-lehdestä 6/2010.

Tiede.fi-sivuston päivittäiset tiedeuutiset palaavat kesätauolta 1. elokuuta.

Elimistö reagoi henkiseen uhkaan kuin fyysiseen vammaan tai bakteerien hyökkäykseen. Kuva: Intermountain Medical Center

Apea ja toivoton mieli käynnistää aivoissa tulehdusreaktion.

Noin kolmannes masennuspotilaista ei saa lievitystä tavallisista depressiolääkkeistä, jotka säätävät hermovälittäjäaineita. Tulevaisuudessa heille voi löytyä helpotusta tulehduslääkkeistä.

Idean juuret vievät autoimmuunisairauksien, kuten nivelreuman ja psoriaasin, hoitoon. Näissä taudeissa elimistön immuunijärjestelmä kääntyy itseään vastaan ja nostattaa tulehduksen.

Kun autoimmuunisairauksia alettiin hoitaa uudenlaisilla tulehduslääkkeillä, esiin nousi odottamaton sivuvaikutus. Potilaat, jotka kärsivät masennuksesta, kertoivat mielialansa kohentuneen. Vaikka psoriaasi tai reuma ei hävinnyt, masennusoireet lievittyivät.

Immuunireaktion ja mielen kytköksestä todistavat myös kokeet, joissa terveille ihmisille on annettu tulehdusta nostattavaa ainetta. He ovat saaneet sivutuotteena masennusoireita.

Nyttemmin masentuneiden aivoista on löytynyt myös suoraan tulehduksen merkkejä. Ensin kanadalaistutkijat havaitsivat, että aivojen puolustussolut toimivat sitä vilkkaammin, mitä vakavampi masennus on. Äskettäin brittitutkijat huomasivat, että nämä mikrogliasolut ovat erityisen aktiivisia niillä, jotka hautovat itsemurha-ajatuksia.

Ensi vuonna Britanniassa on tarkoitus aloittaa kokeet, joissa testataan tulehduslääkkeiden tehoa masennukseen.

Esivanhempamme hyötyivät

Ihmislajin menneisyydessä masennuksen tapainen apeus on ollut hyödyllinen reaktio. Menetyksen tai muun koettelemuksen kohdattua oli hyvä vetäytyä omiin oloihinsa miettimään, mitä tapahtui ja miten voisi välttää vastaavat ikävyydet tulevaisuudessa.

Väliaikaiseksi tuumaus- ja latautumistauoksi kehittynyt alavire pitkittyy nykyään turhan usein masennukseksi – ja nyt näyttää siltä, että syy – ainakin yksi syy – on tulehdustila.

Tämän otaksuman mukaan elimistön puolustusjärjestelmä ei aktivoidukaan ainoastaan fyysisistä vammoista tai taudinaiheuttajien hyökkäyksistä vaan myös henkisistä uhkista, kuten stressistä ja yksinäisyydestä, jotka ovat nyky-yhteiskuntien vitsauksia.

Psyykkisen stressin ja immuunipuolustuksen yhteys käy järkeen evoluution näkökulmasta. Ammoisissa oloissa stressaavat tilanteet, kuten metsästys tai arvovaltakamppailu, saattoivat johtaa loukkaantumiseen. Siksi evoluutio kenties suosi yksilöitä, jotka virittivät tulehdusreaktion jo etukäteen mahdollisen vaurion varalta.

Ajatuksen puolesta on jo saatu kokeellista näyttöä.

Eräässä tutkimuksessa terveiden koehenkilöiden piti valmistella ja pitää puhe kriittiselle yleisölle. Tilanne nostatti elimistön tyypilliseen taistele tai pakene -tilaan. Syke nousi, ja stressihormoni kortisolin eritys kiihtyi. Reaktio ei yllättänyt, sillä julkinen puhuminen pelottaa monia ihmisiä.

Yllättävämpää oli se, että esiintymisjännitys lisäsi myös tulehdusta edistäviä aineita eli sytokiineja veressä. Elimistö käynnisti siis suojauksen, vaikka ainoa uhka, joka ilmassa leijui, oli omanarvontuntoon kohdistuva uhka.

 

Lue lisää

Joulukuun Tiede-lehdessä on koosteartikkeli, jossa Sanoman tiedetoimitus ennakoi ensi vuoden tieteellisiä puheenaiheita. Tiede-lehden psykologiantoimittaja Mikko Puttosen katsaus masennuksen uusista tulkinnoista ja hoidoista on yksi niistä.

Kiinnostavia uutisia odotetaan myös näistä:

  • Kuka voittaa suuren kuukisan?
  • Pääseekö uudenlainen geeniruoka kauppoihin?
  • Parantaako modulaarinen reaktori ydinvoiman turvallisuutta?
  • Miten lämpeneminen sorkkii säitä?
  • Lunastaako kvanttitietokone lupauksensa?
  • Kulkeutuuko merten muoviroska kaloista ihmiseen?

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa painettu lehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevasta artikkelilinkistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Muoviroskaa on ajelehtinut rannalle. Kuva: Bob Jones
Muoviroskaa on ajelehtinut rannalle. Kuva: Bob Jones

Pienet katkat silppuavat mereen päätyviä muovipusseja hyvin hienojakoiseksi roskaksi, joka voi päätyä ravintoketjuun.

Ihmiskunta tuottaa vuodessa järjettömän määrän muoviroskaa. Tuoreen tutkimusarvion mukaan muovia on synnytetty maailmaan 1950-luvun jälkeen 8,3 miljardia tonnia. Valtaosa siitä päätyy roskana kaatopaikoille ja hyvin suuri osa myös mereen.

Uutena huolenaiheena on mikromuovi eli häviävän pienet muovihiukkaset. Niitä kulkeutuu meriin esimerkiksi muoviteollisuuden raaka-aineista ja keinokuituvaatteista.

Nyt englantilaisen Plymouthin yliopiston tutkijat selvittivät, mitä tavalliselle kaupan muovipussille tapahtuu meren eläinten käsittelyssä. Tulos viittaa siihen, että eläimet itsekin hajottavat muovia mikroskooppisiksi palasiksi, joka päätyy ravintoketjuun.

Tutkijat asettivat erilaisia muovipusseja Orchestia gammarellus -katkan saataville sekä laboratoriossa että meressä. Nämä parisenttiseksi kasvavat katkat ovat hajottajia, jotka syövät merenpohjasta kasvien ja eläinten jäänteitä. Kyseistä katkalajia esiintyy Euroopan rannikoilla Norjaa ja Islantia myöten.

Katkat silppusivat ja repivät muovipusseja pieniksi paloiksi ja niiden ulosteista löytyi keskimäärin puolen millin kokoisia muovihippusia. Muovin laatu ei vaikuttanut tulokseen - katkat hajottivat yhtä ahnaasti tavallisia kuin biohajoavastakin muovista tehtyjä pusseja.

Katkojen kiinnostusta lisäsi kuitenkin huomattavasti se, kun muovipussien päälle annettiin kasvaa mikrobimatto. Tämä biofilmi nopeutti muovin silppuamista nelinkertaisesti, eli katkat saattavat jopa erehtyä pitämään mereen päätyvää muovia ravinnonlähteenä, kun se aikansa muhittuaan maustuu bakteerikasvustolla. Havainto on linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Niissä on havaittu, että eläimet saattavat erehtyä pitämään muovia ruokana.

Silppuamistahdista tutkijat laskevat, että yksi ainoa kaupan muovipussi saattaa pohjan eläinten käsittelyssä hajota jopa 1,75 miljoonaksi mikroskooppiseksi palaseksi. Ne jäävät mereen.

Tutkimuksen tekivät Plymouthin yliopiston meribiologian opiskelijat Daniella Hodgson ja Amanda Bréchon professori Richard Thompsonin kanssa.

"Vuosittain tuotetaan arviolta 120 miljoonaa tonnia kertakäyttöisiä muoviesineitä kuten kaupan muovipusseja, ja nämä kertakäyttöiset muovituotteet muodostavat valtaosan kaikesta muoviroskasta. Ne ovat uhka meren elämälle jo sinällään, mutta tulos osoittaa, että meren eläimistö levittää jätettä entisestään", professori Thompson kommentoi tiedotteessa.

Tutkimuksen julkaisi Marine Pollution Bulletin.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä1760
Liittynyt21.7.2017

Eliöt voivat itsekin silputa muovipussin mereen

Kaloja kuolee jo ennen sukukypsyyttä, kun ne syövät ensiravinnokseen mikromuovia. Ravintoketjussa muovi kertyy merieläinten elimistöön, ja häiritsee esim. hedelmällisyyttä. Muovia päätyy mereen ihan mielettömiä määriä - joka vuosi entistä enemmän, samalla kun mereneläviä pyydetään entistä enemmän... Entä pehmeästä muovista valmistetut uimapatjat, ja uima-asusteet, joista irtoaa käytön aikana runsaasti molekyylejä? Kuinka monta kiloa aurinkovoiteita päätyy päivittäin mereen? Entä hormonit,...
Lue kommentti