Nykytomaatit ovat paljon suurempia kuin villi kantamuoto. Kuva: Wikimedia Commons
Nykytomaatit ovat paljon suurempia kuin villi kantamuoto. Kuva: Wikimedia Commons

Tutkijat kehittivät villistä kantamuodosta nykyistä maukkaamman tomaatin.

Vain herneen kokoisia hedelmiä tuottava villitomaatti on kotoisin Andien alueelta Etelä-Amerikasta. Inkat ja atsteekit lähtivät aikoinaan jalostamaan tomaattia isommaksi samoin kuin maissiakin.

Kun kasveista valittiin aina isoimmat ja herkullisimmat, tietyt geenimutaatiot valtasivat sijaa kasvipopulaatiossa ja kanta alkoi jalostua ihmisen tarpeisiin paremmin sopivaksi.

Tomaatin jalostaminen ja domestikaatio eli valjastaminen hyötykäyttöön vei kolme tuhatta vuotta. Nyt tutkijat tekivät saman kolmessa vuodessa niin sanotuilla geenisaksilla eli crispr-cas9-menetelmällä, monikansallinen ryhmä kertoo Nature Biotechnology -lehdessä.

Perinteinen jalostus on hidasta, ja haluttujen mutaatioiden kylkiäisenä tulee muutoksia, jotka eivät ole eduksi. Esimerkiksi nykyiset markettitomaatit ovat isoja, mutta eivät kovin maukkaita.

Tutkijat muokkasivat villitomaatin perimää vain kuudesta kohdasta, ja saivat aikaan lajikkeen, joka on kuin tavallinen tomaatti, mutta maukkaampi ja ravinteikkaampi.

Siinä on tomaatin terveellistä väriainetta lykopeenia viisi kertaa enemmän kuin tavallisessa viljelytomaatissa. Alkuperäisessä villitomaatissa sitä on kaksinverroin enemmän kuin vanhanaikaisen jalostuspolun kulkeneessa perustomaatissa.

”Niistä tuli aika maukkaita. Hieman vahvan makuisia ja erittäin aromaattisia”, kuvailee biologian professori Jörg Kudla tutkimusryhmänsä luomusta New Scientist -lehdessä.

Kaikki ryhmän valitsemat geenimuodot esiintyvät luonnossakin, mutta ilman geenitekniikkaa niitä on hidasta jalostaa esille.

Kiinalainen tutkimusryhmä puolestaan muokkasi villitomaatista useita lajikkeita. Yksi oli sietokykyinen bakteeritaudille. Toinen kesti suolaista maaperää ja sisälsi normaalia enemmän c-vitamiinia.

”Maistamme niitä sitten, kun ne kypsyvät ensi kuussa”, lupaa professori Caixia Gao Kiinan tiedeakatemiasta. Myös kiinalaisten tutkimus julkaistiin Nature Biotechnology -lehdessä.

Euroopassa tomaatteja on kuitenkin toistaiseksi turha odotella kauppojen hyllyille. EU-tuomioistuin päätti heinäkuussa, että myös geenisaksitut kasvit katsotaan jatkossa muuntogeenisiksi gm-kasveiksi, joita säännellään erittäin tiukasti. Tiedeyhteisö vastusti päätöstä laajasti.