Kuva: Jakob Bro-Jørgensen
Kuva: Jakob Bro-Jørgensen

Topiantilooppien parinvalintakilpailussa naaraat taistelevat uroksista eikä päinvastoin, osoittaa Jyväskylän yliopistossa tehty tutkimus.

Kaikkihan sen tietävät, että uros vonkaa ja käyttää hyväkseen kaikki tilaisuudet paritella. Naaras taas leikkii vaikeasti valloitettavaa ja pyrkii valikoimaan parittelukumppaninsa tarkoin. Lisääntyminen kun vaatii naaraalta huomattavasti suuremman panoksen kuin urokselta.

Aivan näin suoraviivaista lisääntymistaistelun biologia ei kuitenkaan ole, paljastaa Jyväskylän yliopiston tuore tutkimus. Afrikkalaisilla topiantiloopeilla sukupuolten väliset roolit näyttävät kääntyneen parinvalinnassa päälaelleen: naaraat jahtaavatkin uroksia ja urokset valitsevat.

Kun parittelun aika koittaa, topinaaraat kerääntyvät urosten houkuttelemina parittelutantereelle. Haluttavimpia ovat sellaiset urokset, jotka ovat onnistuneet valtaamaan oman reviirinsä lisääntymisalueen keskustasta. Näiden urosten siittiöistä naaraat taistelevat hyvinkin aggressiivisesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Urokset eivät pysty täyttämään kaikkien halukkaiden naaraiden toiveita rajallisessa ajassa, joten ne pääsevät valitsemaan parhaat päältä. Houkuttelevimpia ovat naaraat, jotka ovat paritelleet vähiten muiden uroksien kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tutkimuksen mukaan naaraat parittelevat orgioissa keskimäärin neljän eri uroon kanssa. Spermakilpailun tarkoitus on varmistaa jälkeläisille laadukkaat geenit.

Tutkimusta johtanut Jakob Bro-Jørgensen uskoo, että perinnäisestä poikkeavat sukupuoliroolit ovat luultua yleisempiä moniavioisilla eläimillä.

Tutkimuksen julkaisi Current Biology -lehden verkkoversio.

Sisältö jatkuu mainoksen alla