Altistus alkaa kohdussa.  Sikiön kemikaalikuormitus voi vaikuttaa lapsen kehitykseen. Kuva: Getty Images
Altistus alkaa kohdussa. Sikiön kemikaalikuormitus voi vaikuttaa lapsen kehitykseen. Kuva: Getty Images

Teollisesti valmistettuja kemiallisia aineita on jo 150 000. Noin tuhatta niistä epäillään hormonihäiriköiksi, jotka saattavat vaarantaa terveytemme.

Kemikaaleja on joka paikassa. Niitä ei pääse pakoon vaikka haluaisi. Jokainen esine astioista kattotiiliin sisältää teollisesti valmistettuja yhdisteitä.

Vieraita aineita päätyy myös meihin. Keskivertosuomalaisen elimistöstä löytyy ainakin sadan kemikaalin cocktail.

Osan niistä epäillään häiritsevän hormonitoimintaa ja aiheuttavan hedelmättömyyttä. Lisäksi jotkin niistä on yhdistetty kansansairauksiin, kuten syöpiin, keskivartalolihavuuteen ja aikuistyypin diabetekseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mahdollisia haitta-aineita on ympäristössä tuhansia, ja niille altistuminen on hyvin yleistä. Väestötutkimuksiin on mahdotonta löytää ihmisiä, jotka eivät olisi joutuneet tekemisiin satojen erilaisten kemikaalien kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jo vastasyntyneen kudoksista mitataan pieniä kemikaalipitoisuuksia. Yhdisteet välittyvät äidiltä sikiöön istukan kautta. Syntymättömät ja vastasyntyneet ovat itse asiassa herkimpiä kemikaalien vaikutuksille. Esimerkiksi nuorten miesten kivessyövän arvellaan saavan alkunsa jo sikiöaikana.

Haitat saattavat ilmetä vasta vuosien tai jopa vuosikymmenten päästä altistuksesta. Siksi sairastumisen yhteys kemikaalialtistukseen voi olla lähes mahdoton osoittaa.

Toistaiseksi noin tuhatta synteettistä kemikaalia epäillään hormonihäiriköiksi, ja lista kasvaa kovaa vauhtia. Se on silti vain pieni osa maailman 150 000:sta teollisesti tuotetusta kemikaalista. Uusia rekisteröidään joka vuosi noin 10 000.

Kaikki häiriköt eivät ole ihmisen tekoa, vaan niitä löytyy myös luonnosta. Ravintomme sisältää runsaasti luontaisia aineita, jotka vaikuttavat hormonien toimintaan tai niiden pitoisuuksiin lukuisten säätelyjärjestelmien kautta. Monista luonnon hormonihäiriköistä tiedetään kuitenkin harmittavan vähän, vaikka niitä on ympäristössä määrällisesti paljon enemmän kuin ihmisen luomia kemikaaleja.

 

Lue lisää

Kesäkuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa päätoimittaja Jukka Ruukki kartoittaa, mitä kemikaalien terveysriskeistä tiedetään. Artikkeliin on koottu myös luettelo epäillyistä hormonihäiriköistä. 

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä

Sisältö jatkuu mainoksen alla