Taivas pimeni vuosiksi, osoittaa suomalaistutkimus. Ihmiset kärsivät nälästä ja d-vitamiinin puutteesta.
Useat tulivuorenpurkaukset 500-luvun puolivälissä syöksivät koko pohjoisen pallonpuoliskon asukkaat kurjuuteen. Vuodet 536 ja 541–544 jälkeen ajanlaskun alun olivat esi-isillemme yhtä piinaa poikkeuksellisen valottomissa ja viileissä oloissa.
Tämä paljastuu Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon ajoituslaboratorion ja Luonnonvarakeskuksen Luken tutkimuksesta.
Purkauksista levisi ilmakehään aerosoleja eli pienen pieniä hiukkasia, jotka pimensivät auringon moniksi vuosiksi. Näin pitkä valoton aika heikentää elämän edellytyksiä.
Kasvien perustuotanto riippuu siitä, paljonko ne saavat auringonsäteilyä. Samaan energianlähteeseen perustuvat myös ruokakasvien viljely ja karjankasvatus.
Tulivuorenpurkausten seurauksena ruuantuotanto väheni merkittävästi. Suomalaistutkijat eivät arvioineet menetysten suuruutta. Muissa tutkimuksissa jo pelkästään lämpötilan alenemisen on päätelty vähentäneen ruoantuotantoa ainakin useita kymmeniä prosenttia, jopa 50 prosenttia, tutkija Samuli Helama Lukesta kertoo.
Kesälämpötilat laskivat Pohjois-Euroopassa yhtäkkiä useita asteita, jopa kolme astetta. Euroopan pohjoisosissa on voitu kokea vieläkin suurempi kylmeneminen.
Siitä, mitkä tulivuoret tuolloin purkautuivat, ei ole täyttä varmuutta.
”Yksi niistä kuitenkin todennäköisesti sijaitsi pohjoisella pallonpuoliskolla, toinen tropiikissa”, Helama sanoo.
”Syntipukiksi on ehdotettu El Chichónin purkausta Meksikossa. Se olisi ollut jopa kymmenen prosenttia voimakkaampi kuin Tamboran vuoden 1815 purkaus, jota pidetään viime aikojen voimallisimpana purkauksena.”
Valottomalla pallonpuoliskolla ihmisten vastustuskyky heikkeni, koska he eivät saaneet riittävästi auringonvaloa tuottaakseen elintärkeää d-vitamiinia.
Yleinen vitamiininpuutos saattoi liittyä siihen, että Rooman valtakunnassa puhkesi paiseruttoepidemia vuonna 542.
Yersinia pestis -bakteerin levittämä vitsaus tappoi puolet tai jopa enemmän silloisen Itä-Rooman väestöstä. Rutto levisi läpi Euroopan, Välimeren alueelle ja mahdollisesti Suomeen saakka.
Tautiin oli 700-luvulle tultaessa kuollut kymmeniä miljoonia ihmisiä.
Suomalainen tutkimus perustuu puunrunkojen dendrokronologiaan eli lustokalenteriin. Se on saatu Lapin pienten järvien pohjista löytyneistä ja ehjinä säilyneistä rungoista. Yksi tutkimuksessa käytetty kelo oli tosin säilynyt kuivalla maalla jopa 1 400 vuotta.
”Metsänrajamännyn vuosilustoista on rakennettu 7 600 vuoden yhtenäinen lustokalenteri, johon voidaan verrata erilaisia historian tapahtumia sekä globaalin ilmastonmuutoksen etenemistä”, Helama selittää.
Tutkijat vertasivat 500-luvun tuloksia tähän tuoreempaan aineistoon ja huomasivat, että hiili-isotooppivaihtelut antavat luotettavan kuvan auringosta saapuvan säteilymäärän romahduksesta vuosien 536 ja 541–544 aikana.
Kesälämpötilojen heilahtelu erottuu puiden vuosilustojen tiheyksissä.
Tutkimus ilmestyi Scientific Reports -julkaisusarjassa.