Näin tuntemukset jakaantuvat kehoon suomalaisten mielestä. Mitä keltaisempaa, sitä yksimielisempiä ihmiset ovat sijainnista. Kuva: Lauri Nummenmaa et co
Näin tuntemukset jakaantuvat kehoon suomalaisten mielestä. Mitä keltaisempaa, sitä yksimielisempiä ihmiset ovat sijainnista. Kuva: Lauri Nummenmaa et co

Ihmiset kokevat hienovireisiäkin tunteita, kuten inhoa ja kiitollisuutta, samalla tavoin kehoissaan.

Voitto kiihdyttää ylävartalon mutta tappio lamaa kehon. Viina menee päähän ja jalkoihin. Jännitys tuntuu vatsassa, ahdistus enemmän rinnassa.

”Ihmiset kokevat hienovireisiäkin tunteita kehossaan yllättävän samalla tavalla. Tämä kertoo siitä, että tunteet syntyvät kehon ja aivojen yhteispelinä ja tämä syntymekanismi on hyvin syvällä ihmisluonnossa”, kertoo Turun yliopiston lääketieteellisen kuvantamisen ja mallintamisen apulaisprofessori Lauri Nummenmaa.

Tunteiden kehollista ilmentymistä käsittelevän tutkimuksen julkaisi Pnas-tiedelehti.

Turun, Tampereen ja Aalto-yliopiston tutkijoiden aineistona oli yli tuhannen suomalaisen täyttämä tietokonetesti. Koehenkilöille väläyteltiin erilaisia tuntemuksia kuvaavia sanoja ja heidän tehtävä oli hiirellä värittää ihmiskehoon, missä kohtaa ne tuntuivat. Aineistoa kerätään yhä, ja omia tuntemuksiaan voi väritellä täällä.

Tuntemukset vaihtelevat nuhasta torjutuksi tulemiseen ja ulkopuolisuudesta kutinan. Kyseessä on sata yleisintä tuntemusta, joita ihmiset Yhdysvaltojen psykologiyhdistyksen tietokantojen mukaan käyttävät kuvaamaan mielenliikkeitään.

Mitä kirkkaampaa keltaista kuvassa näkyy, sen yksimielisempiä koehenkilöt olivat tunteen paikannuksessa.

”Yllättäen ihmiset paikansivat hyvin yksimielisesti kehoon esimerkiksi syyllisyyden. Jos kaikki vain olisivat värittäneet jotain satunnaista, ei tilastollisessa analyysissä nähtäisi mitään”, Nummenmaa sanoo.

Nykyihminen on varsin järkeily- ja aivokeskeinen laji, mutta evoluution näkökulmasta tunteiden kokeminen kehossa käy järkeen.

Elollista elämää on ollut paljon ennen kuin aivot edes kehittyivät, ja nykyisinkin eliökunnan valtaosa on kaikensorttisia yksisoluisia, jotka reagoivat ympäristön uhkiin kehollaan ilman varsinaista tietoisuutta. Evoluutiossa ruoansulatuskanavan hermosto kehittyi ennen kuin aivoista oli tietoakaan.

”Tietoisuuden ajatellaan syntyneen kivun kokemuksen kautta. Kudosvaurio kertoo keholle, että nyt pitää ottaa iisisti. Siitä on pikkuhiljaa alkanut kehittymään monipuolisempia tietoisuuden sisältöjä ja muotoja”, Nummenmaa kertoo.

Kehon ja mielen yhteyden voi arjessaan havaita myös sillä, että jos väsyneenä pakottaa itsensä liikkeelle, mielikin virkistyy, ja jos pakottaa itsensä hymyilemään, olo paranee ainakin vähän.

Tutkimuksissa on havaittu, että jos kasvoja silottaa botuliinilla eli Botoxilla, myönteisten ja kielteisten tunteiden kokeminen vähenee.

”Botuliini lamaa kasvolihaksia hermottavia soluja. Kun lihaksisto ei hymyile tai irvistele, kasvoista ei tule myönteistä tunnesignaalia lainkaan”, Nummenmaa kertoo.

Tässä tutkimuksessa vastaajat olivat suomalaisia, mutta se ei silti kerro kansallisen kehollisen tunnekokemuksemme erityisyydestä.

Vielä julkaisemattomassa työssään tutkijat nimittäin ovat mitanneet tunteisiin liittyviä kehollisia kokemuksia 15 eri maassa.

”Kaivamallakaan ei löytynyt eroja eri maiden välillä. Se kertoo siitä, että inhimilliset perustunteet ovat ihmisessä syvällä eivätkä ole pelkästään kulttuurin tuotteita”, Nummenmaa sanoo.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä4453
Liittynyt21.7.2017

Tunnekartta näyttää tuntemusten paikan kehossa

”Tietoisuuden ajatellaan syntyneen kivun kokemuksen kautta. " On muuten olemassa ihmisiä, jotka eivät tunne lainkaan kipua (CIPA). Tietoisuus heillä kuitenkin taitaa olla. Just kidding. Pointti tässä on se, että " perustunteet ovat ihmisessä syvällä" - vai pitäisikö sanoa, että IHMINEN on syvällä perustunteissa..! Tuo eka väittämähän on muuten hiukan manipuloiva, minun mielestäni. Tai liika olettaminen voi estää näkemästä vaihtoehtoja. Suurimmat virheet tulee yleensä juuri siinä kohtaa, kun...
Lue kommentti

VVM = varhainen vuorovaikutusmalli

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.