Suot ja turvemaat kattavat noin kolmanneksen Suomen maapinta-alasta. Turvetta nostetaan Nivusnevan turvetuotantoalueella Parkanossa. Kuva: Kaisa Rautaheimo / HS
Suot ja turvemaat kattavat noin kolmanneksen Suomen maapinta-alasta. Turvetta nostetaan Nivusnevan turvetuotantoalueella Parkanossa. Kuva: Kaisa Rautaheimo / HS

Tšernobylin ydinonnettomuuden laskeuma auttoi selvittämää asian.

Turve on kiistanalainen polttoaine. Sen kaivaminen myllää ympäristöä ja polttaminen tuottaa kasvihuonepäästöjä.

Yhdessä asiassa turve on kuitenkin mainettaan parempi. Sen vaikutukset vesistöihin näyttävät olevan luultua vähäisemmät.

Kun turvesuota myllätään, liikkeelle lähtee sakkaa ja ravinteita, jotka valuvat lähialueiden vesistöihin. Pahimmillaan tämän on väitetty kerryttävän valuma­alueilla sijaitsevien järvien pohjaan jopa metrien paksuista lietekerrosta. Asiasta on käyty julkisuudessa kiivaita riitoja.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Geologian tutkimuskeskus on selvittänyt asiaa vuodesta 2013 lähtien ja luodannut järvien pohjia. Viiden tutkijan ryhmä julkaisi elokuussa Geosciences-tiedelehdessä artikkelin, jonka lopputulema on yksiselitteinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Turvetuotannolla ei tutkituissa järvissä ollut minkäänlaista vaikutusta pohjasedimentin kasautumiseen. Sedimenttiin kertyy kiintoainesta ja hiiltä hiljakseen riippumatta siitä, sijaitseeko järvi turvetuotannon valuma-alueella vai ei. Keskimäärin tutkittujen järvien pohjasedimentti oli noussut joitakin senttejä 34 vuoden aikana.

”Ajatus useiden metrien mutakerroksista järvien pohjalla turvetuotannon aiheuttamana on noussut esille yleisissä keskusteluissa, ja esitetty ilmiö on tutkimustietoon nähden ollut niin poikkeuksellinen, että selvitimme, onko sitä havaittavissa”, kertoo ryhmäpäällikkö Tuija Vähäkuopus Geologian tutkimuskeskuksesta.

”Satunnaisotannalla tehdyssä tutkimuksessamme yhtään tällaista järveä ei löytynyt.”

Ryhmä kartoitti 60 järveä eri puolilla Suomea. Puolet niistä sijaitsi turvetuotannon valuma-alueella, ja puolet oli lähialueella sijaitsevia vertailujärviä.

Valuma-alueella sijaitsevien järvien lähistöllä turvetuotanto oli alkanut keskimäärin 1980-luvulla.

Järvet kaikuluodattiin ja pohjasta otettiin sedimenttinäytteitä, joiden kemiallinen koostumus selvitettiin.

Jotta voidaan nähdä, kuinka paljon sedimenttiä on tietyllä aikavälillä kasautunut järvien pohjaan, täytyy määrittää alkupiste. Suomessa sellaisena toimii Tšernobylin ydinonnettomuuden radioaktiivinen laskeuma.

Voimalaonnettomuudesta levisi ympäristöön radioaktiivista cesiumia, jota on yhä luonnossa. Vuosi 1986 säteilee yhä pohjasedimentissä. Näytteistä nähdään suoraan, miten paljon sedimenttiä on sen jälkeen kasautunut.

Tutkituissa järvissä sedimentti oli 1980-luvun jälkeen paksuuntunut vain muutaman sentin, enimmillään 17 senttiä. Keskimäärin turvetuotannon alaisiin järviin sedimenttiä oli tänä aikana kertynyt 6,1 senttiä, kun vertailujärviin sitä oli kertynyt 7,1 senttiä.

Toisin sanoen turpeen kaivulla ei ollut havaittavaa vaikutusta sedimentin paksuuteen eikä myöskään pohjakerrosten kemialliseen koostumukseen.

Käyttäjä23956
Seuraa 
Viestejä411

Torpedo kirjoitti:
On olemassa järvi jossa oli yli 10 metriä vettä vielä 50-luvun puolessavälissä,  näin oli asia ollut ehkä tuhat vuotta. Järven lähellä ei ole yhtään peltoa, asutuskeskusta tai teollisuuslaitosta. Nyt järvi on rehevöitynyt ja täyttynyt , melkein pystyy kävelemään ylitse.

Muuta syytä kuin metsien ja soiden ojitukset, jotka laskevat järveen, en keksi. Joku muu voi keksiä.

Luultavasti veden pinta alentunut jostainnsyystä järvessä.

Mutta, mutta, kuinkas nuo suot on syntyneet?
Etteivät vaan olis entisiä matalien järvien ja lampien pohjia.

Torpedo
Seuraa 
Viestejä16

On olemassa järvi jossa oli yli 10 metriä vettä vielä 50-luvun puolessavälissä,  näin oli asia ollut ehkä tuhat vuotta. Järven lähellä ei ole yhtään peltoa, asutuskeskusta tai teollisuuslaitosta. Nyt järvi on rehevöitynyt ja täyttynyt , melkein pystyy kävelemään ylitse.

Muuta syytä kuin metsien ja soiden ojitukset, jotka laskevat järveen, en keksi. Joku muu voi keksiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla