Taiteilijan näkemys Stupendemys geographicus -kilpikonnasta.
Taiteilijan näkemys Stupendemys geographicus -kilpikonnasta.

Kilpikonnalla oli mittaa nelisen metriä ja se painoi 1,25 tonnia

Tutkijat ovat löytäneet jättiläiskilpikonnan fossiilin Kolumbiasta. Eläessään 7–13 miljoonaa vuotta sitten Etelä-Amerikan joissa ja järvissä kilpikonnalla oli mittaa nelisen metriä ja se painoi henkilöauton verran, 1,25 tonnia. Löydöstä kertoi muun muassa uutistoimisto Reuters.

Tutkijoiden mukaan Stupendemys geographicus -kilpikonna oli syntynyt taistelemaan. Urospuolisilla kilpikonnilla oli eräänlaiset sarvet kaulan molemmin puolin. Niistä saattoi olla hyötyä taistelussa esimerkiksi kilpakosijoiden kanssa. Kilpikonna söi muun muassa kaloja, käärmeitä ja hedelmiä.

Kilpikonnaa suojasi myös sen suuri koko. Kilpikonna kun joutui elämään aikana, jolloin sen elinympäristössä uiskenteli muun muassa yli kymmenmetrisiä krokotiileja.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Stupendemyksen kohtaloksi saattoikin koitua taistelu krokotiilin kanssa, sillä sen fossiilista on löydetty viisi senttimetriä pitkä krokotiilin hammas.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Stupendemys on toiseksi suurin koskaan löydetyistä kilpikonnista. Suurempi on ollut vain meressä elänyt kilpikonna, joka saattoi kasvaa lähes viisi metriä pitkäksi. Ensimmäiset Stupendemyksen fossiilit löydettiin 1970-luvulla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla