Lihasten uudistuminen parani solujen ohjelmoinnin ansiosta. Vasemmassa kuvassa on vanhojen hiirten heikosti korjautuvaa lihaskudosta, oikeassa vanhojen, uudelleen ohjelmoitujen hiirten paremmin uusiutunutta kudosta. Kuva: Salk Institute
Lihasten uudistuminen parani solujen ohjelmoinnin ansiosta. Vasemmassa kuvassa on vanhojen hiirten heikosti korjautuvaa lihaskudosta, oikeassa vanhojen, uudelleen ohjelmoitujen hiirten paremmin uusiutunutta kudosta. Kuva: Salk Institute

Ikääntymisen merkit katosivat ja eläimet elivät kolmanneksen pidempään.

Jo vanhakin nyt nuortuu, lauletaan joululaulussa. Yhdysvaltalaisen Salk-instituutin tutkijat tekivät sanoista totta. He onnistuivat peruuttamaan hiiren ikääntymisen.

Muutkin ovat yrittäneet samaa eri keinoilla. Laboratorioissa on aiemmin testattu muun muassa lääkeaineita, geenimuokkausta ja kalorirajoituksia.

Koe-eläimet onkin saatu näillä konstein elämään pidempään, vaikka ne edelleen ikääntyvätkin.

Solujakin on onnistuttu ohjelmoimaan uudelleen. Neljää geeniä sormeilemalla ne saadaan palautettua kantasolumaiseen tilaan, missä ne pystyvät jälleen erilaistumaan toisiksi soluiksi.

Menetelmän keksi tutkija Shinya Yamanaka vuonna 2006. Hänet palkittiin siitä Nobelilla vuonna 2012.

Vuonna 2013 ja 2014 kaksi eri ryhmää innostui kokeilemaan, nuortuisivatko eläimet nobel-reseptillä. Huonosti kuitenkin kävi, siilä kaikki koe-eläimet kuolivat, kertoo New York Times.

Osa kuoli syöpään. Kantasolujen nopea jakautuminen täysikasvuisissa eläimissä johtaa helposti syöpään. Toiseksi pulmaksi osoittautui se, että kun suuri määrä kudosten soluja ”nollataan”, elimet pettävät herkästi.

Salkin tutkijat kokeilivat, voitaisiko nämä ongelmat välttää, jos solujen uudelleen ohjelmointi käynnistettäisiin vain toviksi.

He yrittivät temppua ihosoluilla, jotka oli poimittu progeriaa sairastavilta hiiriltä. Progeria on tauti, joka ikäännyttää solut pikatahtia.

Testi onnistui. Hetkellinen uudelleen ohjelmointi hävitti solusta monia ikääntymiseen liittyviä muutoksia, mutta solu pysyi silti edelleen ihosoluna.

”Aiemmin tutkijat ovat ohjelmoineet solut kokonaan uudelleen kantasolumaiseen tilaan”, sanoo tutkija Pradeep Reddy tiedotteessa.

Seuraavaksi tutkijat kokeilivat, onnistuisiko sama progeriahiirillä.

Tulokset olivat tutkijoiden mukaan ällistyttäviä: käsitellyt hiiret näyttivät nuoremmilta, ja niiden verenkiertoelimistö tokeni parempaan kuntoon.

Hiiret elivät kolmanneksen verrokkeja pidempään, eikä niille kehittynyt syöpää. Solut nuortuivat eli niiden ikääntymismuutokset katosivat.

Tutkijat varmistivat tuloksen vielä tavallisilla iäkkäillä hiirillä. Niilläkin uudelleen ohjelmoinnin hetkellinen käynnistys kohensi haiman ja lihasten uusiutumista.

Vaurioitunut kudos parantui soluohjelmoiduilla hiirillä nopeammin kuin verrokeilla.

”Hiiret eivät tietenkään ole ihmisiä, ja tiedämme toki, että ihmisen nuorentaminen on huomattavasti monimutkaisempaa”, sanoo professori Juan Carlos Izpisua Belmonte.

”Tulokset kuitenkin osoittavat, että ikääntymisen ei tarvitse kulkea vain yhteen suuntaan”, hän lisää.

Salkin tutkijat uskovat, että ihmisen ikääntymismuutosten viilaus onnistuisi parhaiten kemiallisten yhdisteiden tai pienten molekyylien avulla.

Heidän mukaansa vie kuitenkin kymmenkunta vuotta, ennen kuin tällaiset hoidot yltävät ihmiskokeisiin asti.

Tutkimuksen julkaisi Cell.

Insinööripoju
Seuraa 
Viestejä6
Liittynyt23.12.2016

Tutkijat nuorensivat hiiriä ohjelmoimalla soluja

@Agio_Skuz Artikkelin alussa kerrottiin selvästi, että soluholjemoinnilla poistettiin hiiristä "ikääntymisen merkit" eli tehtiin hiiristä nuoremman näköisiä. Mutta myös tämän lisäksi, hiiret elivät kolmasosan pidempään. Todennäköisesti kuolivat sen jälkeen. Mutta tällä tavalla saatiin lisättyä elinvuosia.
Lue kommentti
Euroopan avaruusjärjestön havainnekuvassä on asteroidi Didysos ja sitä kiertävä kappale, johon tutkijat törmäyttäisivät luotaimen.

Yhdysvaltain avaruusjärjestö Nasan ja Euroopan Esan tutkijat haluavat selvittää, miten asteroideja voitaisiin torjua, mutta Euroopan puolelta rahoitus on jäissä.

Kuulussa Armageddon-katastrofielokuvassa 1990-luvulta Bruce Willisin johtama tiimi lähetetään avaruuteen räjäyttämään Maata kohti syöksyvä asteroidi palasiksi.

Yhdysvaltojen ja Euroopan avaruusjärjestöjen Nasan ja Esan tutkijat suunnittelevat vähän samaa, mutta paljon pienemmässä mitassa ja ilman ydinpommeja.

Niin sanottu Aida-hanke on ollut vireillä jonkin aikaa. Nimi tulee sanoista Asteroid Impact and Deflection Assessment.

Sen tarkoitus on laukaista luotain Didymos-asteroidille, jota kiertää myös pieni kuu. Didymoksen läpimitta on 800 metriä ja sitä kiertävän kappaleen läpimitta on 150 metriä.

Tutkijat haluavat törmäyttää luotaimen tähän pienempään kappaleeseen. Ajatuksena on tutkia, miten asteroidien ratoja pystytään muuttamaan törmäyksellä.

Aida koostuisi kahdesta luotaimesta: eurooppalaisten Aim laukaistaisiin ensin ja se asettuisi kiertämään Didymosta.

Aim tekisi tärkeitä mittauksia ja sen jälkeen laukaistaisiin amerikkalaisten Dart, joka törmäisi Didymoksen kuuhun ja suistaisi sen radaltaan.

Didymos sopii kohteeksi, koska se on lähellä ja törmäyskoe ei saisi sen kuuta syöksymään Maata kohti. Didymoksen kuu on myös samaa kokoluokkaa kuin maapalloa todennäköisimmin uhkaavat asteroidit. Asiasta kertoo Nasan verkkosivu.

Uhkaavia asteroideja ei tällä hetkellä tunneta. Asteroidivyöhykkeellä on kuitenkin tuhansia ja tuhansia kappaleita, jotka voisivat mahdollisesti joskus ajautua törmäämään maapalloon.

Kiviä putoilee silloin tällöin. Kuuluisa Siperian Tunguskan räjähdys vuonna 1908 aiheutui todennäköisesti pienehkön asteroidin törmäyksestä. Vuonna 2013 Tšeljabinskin yllä räjähti meteori, joka aiheutti 1 600 ihmisen loukkaantumisen.

Tutkijat uskovat, että asteroidien törmäykseltä voidaan suojautua. Siksi Aida-hankkeen eteneminen olisi tärkeää.

”Emme ole voimattomia asteroidien edessä. Mutta meidän täytyy harjoitella niiden torjumista tosielämässä siltä varalta, että joskus joudumme oikeasti suistamaan asteroidin radaltaan”, sanoo yhdysvaltalaista osaa hankkeesta johtava Andrew Cheng tiedotteessa.

Viime joulukuussa Euroopan avaruusjärjestö Esan jäsenmaat peruivat rahoituksen toiselta hankkeeseen tarvittavalta luotaimelta

Rahat ohjattiin Marsista elämää etsivään ExoMars-hankkeeseen.

Nyt tutkijat yrittävät lobata asteroidihanketta taas henkiin.

Latviassa pidetyssä tapaamisessa tutkijat esittivät halvemman vaihtoehdon Aimin toteuttamiseksi.

Uudessa versiossa luotaimesta olisi riisuttu Didymoksen kuuhun suunniteltu laskeutuja ja poistettu tutkajärjestelmä, joka luotaisi kuun rakennetta. Hintalappu olisi nyt 210 miljoonaa.

Nasan Dart-hanke eli varsinainen törmääjä etenee eurooppalaisista huolimatta, mutta Dart ei pysty tekemään kaikkia niitä tärkeitä mittauksia, joihin Aimia tarvittaisiin.

Aimin pitäisi mitata tarkasti kappaleen massa, jotta törmäyksen vaikutukset voitaisiin myös mitata.

”Emme ole koskaan kokeilleet asteroidin työntämistä radaltaan eikä sitä voi testata laboratoriossa mitenkään. Meidän täytyy selvittää, pitävätkö simulaatiomme ja mallimme paikkansa”, kertoo Esan johtaja Jan Woerner.

Nasa rakentaa Dart-luotaintaan edelleen alkuperäisessä aikataulussa. Sen olisi tarkoitus törmätä asteroidiin vuonna 2022.

Tutkijat sanovat, että parasta olisi ollut saada Aim tekemään mittauksia samaan aikaan Dartin kanssa. Aim pystyy heidän mukaansa hoitamaan tehtävänsä myös törmäyksen jälkeen, jos hanke ylipäätään saa rahoitusta.

Koirat, joilla oli tietty muoto oksitosiiniin liittyvästä geenistä, kääntyvät herkemmin omistajansa puoleen. Sama geenivariantti löytyi myös susilta.

Aivoissa erittyvä kiintymyshormoni oksitosiini on tärkeä osa ihmisten välistä sosiaalista kanssakäymistä. Hellyydenosoitukset kuten halaaminen ja suutelu saavat oksitosiinia erittymään, ja sitä vapautuu erityisesti seksin aikana.

Oksitosiini säätelee myös ihmisen ja lemmikkien välistä elämää. Lemmikin silittely vapauttaa oksitosiinia, ja samalla tavoin koirankin aivot raksuttavat.

Ruotsalaisessa Linköpingin yliopistossa tutkittiin oksitosiinin vaikutusta kultaisiin noutajiin. Koirat, joilla oli tietty geenimuunnos oksitosiinireseptoriin liittyvällä alueella perimässä, kääntyivät herkemmin omistajansa puoleen pyytääkseen apua.

Tutkimuksessa pantiin 60 kultaista noutajaa ratkaisemaan yksinkertainen pulma. Niiden piti avata kansi saadakseen herkkupalan.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen kansi suljettiin niin, ettei koira voinut saada sitä auki. Tarkoitus oli katsoa, miten herkästi koira hakee omistajaltaan apua.

Kolme varttia ennen koetta koirien kuonoon suihkutettiin joko oksitosiinia tai suolavesiliuosta. Sitten tutkijat ottivat aikaa, kuinka kauan koira jaksaa itsekseen painia kannen kanssa.

Oksitosiinisuihke todella vaikutti, mutta vain osaan koirista. Sellaiset koirat, joilla oli tietty oksitosiinireseptoriin liittyvä geenivariantti, tulivat helpommin pyytämään apua omistajaltaan.

Samoja koiria testattiin myös suolavesiliuoksella, mikä odotetusti ei vaikuttanut avuntarpeen lisääntymiseen.

Kaikista koirista otettiin dna-näytteet. Tutkijat paikansivat erityyppisiä muunnoksia oksitosiinigeenien lähistöllä niiden kromosomistossa. Niin sanotun AA-genotyypin koirat reagoivat oksitosiiniin, kun taas GG-genotyypin koirat eivät.

Samaa vaihtelua havaittiin myös susilla. Tutkijat analysoivat 21 suden dna:ta niiden verinäytteistä.

Toisin sanoen oksitosiinireseptoriin liittyvät muunnokset olivat susilla jo ennen niiden kesyttämistä koiriksi. Se voi selittää, miksi tietyt sudet muinoin tulivat paremmin ihmisten kanssa toimeen.

”Tulokset antavat olettaa, että ihmiset aikoinaan valitsivat kesytettäviksi yhteistyökykyisiä susia ja jalostivat niistä seuraavia sukupolvia”, sanoo tiedotteessa Mia Persson, yksi tutkijoista.

Tutkimuksen julkaisi Hormones and Behaviour.