Sisäkorvan karvasolut eivät uusiudu luonnostaan.
Sisäkorvan karvasolut eivät uusiudu luonnostaan.

Tulos voi avata mahdollisuuden kuulovaurioiden lääkehoitoon.

Melu, tietyt lääkkeet, tulehdukset ja vanheneminen vahingoittavat sisäkorvan karvasoluja, joihin perustuu kykymme kuulla. Kun niitä tuhoutuu tarpeeksi, kuulo vaurioituu.

Toisin kuin monilla muilla eläimillä, meillä korviin ei synny uusia karvasoluja enää syntymän jälkeen. Siksi tutkijat ovat yrittäneet värvätä niille sijaisia toisista soluista.

Vuonna 2013 yhdysvaltalaiset tutkijat onnistuivatkin muuntamaan sisäkorvan tukisoluja karvasoluiksi ja jopa synnyttämään niiden avulla hiirelle kuuloaistimuksia.

Karvasolujen sijaisia saatiin kuitenkin aikaan niin vähän, ettei kuulon palauttamisesta kokonaan ollut toivetta.

Nyt kokeiltiin uutta konstia. Tutkijat huomasivat jokin aika sitten, että sisäkorvassa uinuu karvasolujen esiasteita. Nämä solut tuottavat lgr5-proteiinia. Sitä eivät tuota sellaiset solut, joista ei kasva karvasoluja.

Tutkijat päättivät testata, voisiko näitä korvan soluja kasvattaa samalla tavalla kuin suoliston soluja, jotka tuottavat myös lgr5-proteiineja.

He eristivät lgr5-soluja hiirten sisäkorvasta, panivat solut viljelymaljoille ja kasvattivat niitä lääkeaineiden ja kasvutekijöiden avulla.

Sitten he käsittelivät viljelmät toisella lääkeyhdistelmällä. Se sai solut erilaistumaan karvasoluiksi.

Kypsiä karvasoluja syntyi peräti 60 kertaa enemmän kuin aiemmilla menetelmillä. Mikä lupaavinta, karvasolujen herättely onnistui myös suoraan hiiren sisäkorvassa.

”Osoitimme, että pystymme muuttamaan suuria määriä lgr5-soluja karvasoluiksi. Tämä avaa oven kuulovaurioiden lääkehoidolle”, sanoo professori Albert Edge Harvardin yliopistosta tiedotteessa.

Tutkijat haaveilevat, että kuulo voidaan tulevaisuudessa korjata pelkällä sisäkorvaan ruiskutetulla lääkkeellä.

Uusi menetelmä auttaa myös kanssatutkijoita.

”Tutkijat, jotka tahtovat tehdä kokeita sisäkorvan karvasoluilla, voivat työmme avulla saada tarpeeksi soluja aikaan tutkimuksiaan varten”, tutkimusryhmään osallistunut Jeff Karp Harvardin yliopistosta lisää toisessa tiedotteessa.

Karp työtovereineen tutkii paraikaa, voisiko samaa menetelmää hyödyntää myös muiden kuin kuuloaistinsolujen korvaamisessa.

Tutkimuksen julkaisi Cell Reports.