Vaativa mutta vähän palkitseva työ kaksinkertaistaa vaaran kuolla ennenaikaisesti sydän- ja verisuonitauteihin, selviää tänään julkaistusta suomalaistutkimuksesta.
Tutkimuks...

Vaativa mutta vähän palkitseva työ kaksinkertaistaa vaaran kuolla ennenaikaisesti sydän- ja verisuonitauteihin, selviää tänään julkaistusta suomalaistutkimuksesta.

Tutkimuksessa seurattiin yli 800 Valmetin Jyväskylän tehtaiden työntekijää lähes kolmen vuosikymmenen ajan. Seuratuilla ei ollut tutkimuksen alkaessa sydän – tai verisuonioireita. Kuolemanvaaran kaksinkertaistava stressi syntyi kun työ koettiin samalla sekä vaativaksi ja vähän palkitsevaksi. Kehnon palkitsevuuden tunnusmerkeiksi laskettiin vähäiset vaikutusmahdollisuudet, työsuhteen epävarmuus, olemattomat etenemismahdollisuudet ja epäoikeudenmukaiseksi koettu johtaminen. Jälkimmäisen on aiemmin todettu muun muassa lisäävän työntekijöiden sairastavuutta.

Pelkkä fyysinen ja henkinen vaativuus ei lisännyt kuolinriskiä. Se ei myöskään kohonnut, jos työ ei ollut vaatinut ponnisteluja. Suomalaistutkijoiden mukaan on mahdollista, että kuoleman vaaran taustalla stressin vauhdittama elintapojen rapautuminen. Vaativissa mutta vähän palkitsevissa töissä lihotaan muita enemmän. Pitkällä aikavälillä myös veren kolesteroliarvot kohoavat. Kuukausia ja vuosia jatkuva stressi voi aiheuttaa hermoston ja hormonituotannon muutoksia, jotka lisäävät kuoleman vaaraa.

British Medical Journalin julkaisema tutkimus tehtiin Työterveyslaitoseksessa sekä Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa.