Epätunnolliset ihmiset nukkuvat epäsäännöllisemmin. Kuva: Emilia Kangasluoma
Epätunnolliset ihmiset nukkuvat epäsäännöllisemmin. Kuva: Emilia Kangasluoma

Erot tunnollisuudessa ennustavat selkeästi kuolemanriskiä. Tutkijat tarjoavat välittäväksi mekanismiksi nyt unta.

Tunnollinen luonteenlaatu ennustaa pitkäikäisyyttä. Syitä tunnollisten sinnittelyyn elävien kirjoissa on helppo keksiä kosolti ruokaympyrän tottelemisesta nopeusrajoitusten noudattamiseen.

Nyt West Virginian yliopiston tutkijat tarjoavat uuden selityksen: ehkäpä tunnolliset ihmiset nukkuvat paremmin.

Tunnollisuuden tiedetään vaikuttavan ihmisen elinikään. Mitä tunnollisempi ihminen on, sen pidempään hän todennäköisesti elää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suuressa meta-analyysissaan – eli tutkimuksia yhdistävässä tutkimuksessa – vuodelta 2013 Helsingin yliopiston psykologian professori Markus Jokela kollegoineen osoitti, että niin sanotusta Big 5 -persoonallisuuspiirteistä ainoastaan tunnollisuus ennusti elinikää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Neuroottisuudella, ulospäinsuuntautuneisuudella, sovinnaisuudella ja avoimuudella uusille kokemuksilla ei yllättäen ollutkaan suoraa ennustusarvoa elinikään. Pienemmillä otoksilla tällaista oli esitetty, mutta Jokelan ja kumppaneiden yli 76 000 ihmistä käsittänyt, seitsemän kohorttitutkimusta yhdistänyt meta-analyysi vetäisi näiltä luuloilta maton alta.

Myös unen määrän tiedetään vaikuttavan odotettavissa olevaan elinikään. Kuolleisuuskäyrä on U-kirjaimen muotoinen. Toisin sanoen selvästi muita enemmän ja vähemmän nukkuvat kuolevat keskimäärin nuoremmin kuin keskimääräisesti nukkuvat.

1,1 miljoonalla 30–102-vuotiaalla amerikkalaisella tehty tutkimus vuodelta 2002 osoitti, että parhaiten sinnittelivät elossa seitsemän tuntia yössä nukkuvat, kun yli 8 tuntia tai alle 6 tuntia nukkuvilla kuolleisuusriski kohosi. Riski kohosi yhä, kun liikuttiin kohti ääripäitä.

THL:n tutkijoiden vuonna 2011 noin 25 000 suomalaisella tekemä tutkimus vahvisti saman U-käyrätuloksen.

Nyt länsivirginialaiset katsovat osoittaneensa tunnollisten ihmisten pitkäikäisyyden välittyvä sen kautta, että he keskimäärin myös nukkuvat tunnollisen keskimääräisesti.

Tutkijoiden aineistona oli noin 4 000 yhdysvaltalaiseen Midus-pitkittäistutkimukseen osallistunutta ihmistä. Vuosina 1995–1996 he vastasivat peroonallisuuspiirteitä koskeviin kysymyksiin, vuosina 2004–2006 he kertoivat unensa laadusta ja määrästä – ja lokakuussa 2015 he olivat elossa tai kuolleita.

Tutkimuksessa selvisi, että tunnolliset ihmiset olivat muita todennäköisemmin hengissä ja epätunnolliset muita todennäköisemmin kuolleita tutkimusajankohdan päättyessä lokakuussa 2015.

Samoin havaittiin, että 65 minuutin poikkeama keskimääräisestä seitsemän tunnin unesta suuntaan tai toiseen ennusti kymmenen prosenttia suurempaa riskiä kuolla tutkimuksen kuluessa.

Tutkijat arvelevat tunnollisuuden välittyvän kuolleisuuteen sitä kautta, että epätunnollisuus johtaa unen puutteeseen ja häiriöihin, mikä taas altistaa terveysongelmille.

Tunnollisuus oli Big 5 -persoonallisuuspiirteistä ainoa, joka suoraan ennusti pidempää elinikää. Erot muissa Big 5 -persoonallisuuspiirteissä –neuroottisuudessa, ulospäinsuuntautuneisuudessa, sovinnaisuudessa ja avoimuudessa uusille kokemuksille – eivät merkittävästi eronneet kuolleilla ja elävillä. Tulos oli siis sama kuin aiemmin mainitussa suomalaisessa meta-analyysissa vuonna 2013.

Länsivirginialaiset spekuloivat sillä, kuinka muutkin persoonallisuuspiirteet voivat epäsuorasti vaikuttaa unen välityksellä kuolemanriskiin.

Suuri sovinnaisuus johti yöunista tinkimiseen, mikä lisää kuolemanriskiä. Samoin suuri neuroottisuus johti usein liian pitkiin tai lyhyisiin yöuniin, mikä lisää kuolemanriskiä.

Nämä epäsuorat vaikutusmekanismit ovat sikäli hieman hataralla pohjalla, että sovinnaisuus ja neuroottisuus eivät suoraan ole tilastollisesti yhteydessä odotettavissa olevaan elinikään.

ThiNguyen
Seuraa 
Viestejä57

Tunnollinen henkilö lopettaa tupakanpolton ja viinan juonnin, sekä liikkuu enemmän. Tämä parantaa myös unta, mutta uni tuskin lisää suoraan ikää. Parempi uni on seurausta terveemmistä elämäntavoista.  Uskon että siksi tunnollinen elää myös pidempään.

JepajeeMerlinmikälie
Seuraa 
Viestejä4012

Raspu kirjoitti:
Mielenrauha. Tunnollisuus on varmaan yhdistettävissä mielenrauhaan ja sitä kautta laadukkaaseen nukkumiseen.
Tekemättämät hommat ei tunnollista stressaa.

Eiku ne nimenomaan stressaa. Sen takia tunnollinen tekee työnsä hyvin.

Minijehova kysyttäessä monta ihmistä on kuollut hänen myymiinsä huumeisiin: "Viisi kaveria ja toistakymmentä tuntematonta ihan noin vähintään. En minä elättele mitään kuvitelmia tekojeni seurauksista. Kuolemantuottamukseen tai tappoon asti nuo eivät onneksi taivu, mutta kontollani ehdottomasti ovat kaikki."
Määrän voi kuulema tuplata. Mutta ei se mitään kun "rapatessa roiskuu".
https://www.tiede.fi/comment/2661957#comment-2661957

Sisältö jatkuu mainoksen alla