Huonosti nukkuva syökin huonosti.
Huonosti nukkuva syökin huonosti.

Aivokuvat paljastavat, miten itsehillintä rapisee. 

Unen puute heikentää aivojen korkeammanasteisia toimintoja, jotka ovat vastuussa myös ruokavalinnoistamme. Tämä voi selittää aiempia havaintoja siitä, miksi univaje lihottaa, esittivät Kalifornian yliopiston tutkijat Yhdysvaltain unitutkijoiden kokouksessa Bostonissa.

Tutkimukseen osallistui 23 tervettä aikuista, joiden aivoja kuvattiin toiminnallisella magneettikuvauksella ensin tavallisesti nukutun yön jälkeen ja toisen kerran öisen univajeen jälkeen. Molemmilla kerroilla koehenkilöiltä kysyttiin, miten paljon he haluaisivat erilaisia ruokia, samalla kun heidän aivojaan skannattiin.

Univajeen huomattiin heikentävän aivojen etuotsalohkon toimintaa. Alue on tärkeä käyttäytymisen ja valintojen tekemisen säätelyssä. Univaje ei sen sijaan merkittävästi vaikuttanut aivojen primitiivisempiin alueisiin, jotka liittyvät palkitsevuuden kokemiseen ja mielihaluihin.

Tulos vihjaa sen puolesta, että univaje ei lihota siksi, että se vaikuttaisi aivojen mielihyvämekanismeihin, vaan siksi, että se veltostuttaa korkeammanasteisia toimintoja, jotka auttavat meitä tekemään viisaita ruokavalintoja.