Olympialaisissa huomio kiinnittyy taas kerran tummaihoisten juoksijoiden hyvyyteen niin pika- kuin kestävyysmatkoilla. Ovatko mustat parempia urheilijoita kuin valkoiset?

Ovat, väittää amerikkalainen toimittaja Jon Entine tuoreessa kirjassaan Taboo...

Olympialaisissa huomio kiinnittyy taas kerran tummaihoisten juoksijoiden hyvyyteen niin pika- kuin kestävyysmatkoilla. Ovatko mustat parempia urheilijoita kuin valkoiset?



Ovat, väittää amerikkalainen toimittaja Jon Entine tuoreessa kirjassaan Taboo: Why Black Athletes Dominate Sports and Why We’re Afraid to Talk About It.



Tämä on harhapäätelmä, vastustaa puolestaan brittiläinen toimittaja Kenan Malik arvovaltaisen Nature-lehden kirjapalstalla. On harhaanjohtavaa liittää ihonväriin sellaisia ominaisuuksia, jotka todennäköisesti liittyvät tiettyjen paikallisten ihmispopulaatioiden geneettisiin ominaisuuksiin, hän huomauttaa.



Esimerkiksi parhaat pitkänmatkan juoksijat tulevat Itä-Afrikasta Kenian Kalenjin-heimosta. Ilmeisesti kyse on tiettyjen ominaisuuksien geeneistä, jotka ovat yleistyneet tässä ihmisryhmässä. Asia ei kuitenkaan liity ihonväriin, sillä, kuten jo vanhastaan tiedetään, ihonvärin perusteella määriteltyjen "rotujen" sisällä on enemmän geneettistä vaihtelua kuin näiden "rotujen" välillä.



Esimerkiksi länsiafrikkalainen geeniperimä ei näytä avittavan pitkänmatkan juoksussa vaan voimakkaita lihaksia ja ajoittaisia spurtteja vaativissa lajeissa, kuten pikajuoksussa, jalkapallossa ja koripallossa. Myös mustaihoiset Tyynenemeren Samoa- ja Fidji-saarten populaatiot vaikuttavat olevan hyviä samoissa lajeissa kuin länsiafrikkalaiset, vaikka he ovat väestönä geneettisesti hyvin kaukana länsiafrikkalaisista. Tämä osoittaa, että "urheilugeenit" voivat rikastua hyvin erilaisissa väestöissä.



Ihonväri on siis vain yksi muuttuja, eikä sen perusteella voi vielä päätellä mitään urheilijan hyvyydestä tai huonoudesta, Kenan korostaa.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla